Yhdysvallat on nykyisin ainoa turvallisuutemme tae, huolimatta kuka kulloitenkin Valkoisessa talossa kortteeraa.

Vaikka vakavista asioista lieneekin kysymys, niin en voi olla huvittumatta kun seuraan paraillaan Saksassa  käynnissä olevaa turvallisuuskokousta liittyen Ukrainaan.

Kuvainnollisesti siellä on yksi kalastaja (USA ) ja suuri määrä ongenkoukkuja joissa EU johtajat kiemurtelevat kuin madot, peläten tulevansa syödyksi.

Toinen mielleyhtymä tästä kokuksesta on, että EU johtajat ovat kuin muurahaisia, jotka päättävät voittaa karhun ( USA ) joukkovoimalla, kiipeämällä sen selkään ja kaataakseen sen. Näin tehtiin, mutta kun karhu asteli areenalle muurahaiset turkissaan kiinni ja kun karhu  kerran turkkiaan ravisteli, niin kaikki putosivat päistikkaa maahan paitsi yksi ja kun maahan pudonneet tämän huomasivat niin huusivat tälle yhdelle, että tapa se tapa se.

Pareet olisi nyt Suomen muurahaisten pysyä vain omassa keossaan, eikä lähteä hajoittamaan omaa kekoaan muiden yllytyksestä, sillä Yhdysvallat on kuitenkin ainoa, joka meidän turvallisuutemme takaa, ei nämä muut EU muurahaiset, ne ruikkivat vain tosipaikan tullen omaa muurahaishappoa sinun silmillesi..

Maamme ulkopoliittinen ”värisuora” sulkekoon nyt korvansa vain tältä vasemmiston Amerikanvastaiselta mölinältä, sillä heidän pelkona on vain, että Woketus tulee meilläkin lähitulevaisuudessa vetämään viimeisenkin utopistisen enkelinpierunsa.

Vähän huolestuin, kun Riikka Purrakin eilisessä maikkarin X.ssä maalaili jo pirua seinälle Trumpiin nähden.

Sähköstä puheenollen

Näin kansaa rahastetaan ja jaetaan voittoina pörssikeinottelijoille:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/suorat-sanat-fortumin-jattiosingosta/2ebae899-7f06-4312-8c27-c93dd72c9d44
– Valtion enemmistöomisteinen firma.
– Pääomistaja valtio tarvitsee rahaa, hallitus ei nosta veroja sillä rahaa saa näinkin.
– Fortumin investoinnit on jäädytetty. (Uniper muistetaan).
– Nykyisillä sähkön hinnoilla ei kannata investoida (Jaetaan raha osinkoina)?
– Lienee hyvä ettei investoida Venäjälle, mutta kotimaassa olis tarve lisäsähkölle?

Suomi hukkuu omaan miekkaansa, hylkäämällä Jumalan.

Olen  huuli  ihmetyksestä  pyöreänä  taivastellut  sitä, että mihin tätä maatamme ollaan oikein ajamassa, kun se kieltää itseltään Jeesuksen (Raamatun) opetukset ja olemassaolon.

Se joka näitä Raamatun säkeitä julistaa, niin joutuu käräjäsaliin syytettynä vihapuheesta  jotain ihmisryhmää kohtaan (Päivi Räsänen )

Kouluissakin oppilas kun kuuli sanan Jeesus jossain esityksessä, niin oppilaan vanhempi vaati korvauksia kolulta lapsen henkisen tasapainon järkyttäjänä.

Itse aloitin kolulutieni v.59 jolloin aina koulupäivä aloitettiin aamuhartaudella ja ei siitä kukaan traumoja saanut ja vaikka omalta kohdaltani olen jäävi sanomaan, niin tolkun kansalaisia yhteiskunta kouluissaan kasvatti Jeesuksesta huolimatta, tai sanoisinko hänen ansiostaan.

Ruokarukouskin kuului jokapäiväiseen ohjelmaan/opetukseen ja vaikka kansakouluvuosistani onkin jo kulunut n.60v, niin hyvin se on muistissani edelleen.

Kiitos olkoon Jumalalle, ruuan juoman antajalle,  Aamen

Kirkotkaan eivät enään nykyään toimi piruntorjuntayksikkönä, vaan ne ovat muuttuneet markkinapaikoiksi, josta erotetaan kaikki ne kirkon työntekijät, jotka Raamatun opetuksia noudattavat ja niihin nojaavat.

En ihmettele lainkaan, että nuoret voivat henkisesti huonosti, kun jo esikouluiässä heille syötetään jos jonkinsorttisia harhaoppeja ja uskomuksia muka jonkinlaisina suvaitsevaisuuden esirukouksina, mutta mitäs suvaitsevaisuutta sellainen on, joka kieltää Jeesuksen.

Olen kyllä ihmetellyt, että eikö maastamme löydy kuin muutama yksilö joka tätä saatanallisten voimien ylivaltaa vastaan lähtisi taistelemaan.  Amerikassa Trump lähti rohkeasti heti virkaan astuttuaan tekemään lopun näistä Wokeista, siivoamalla instituutioden virastot ja saatananpalvoja virkamiehet potkulaeilla kortistoon.

On se kyllä kumma, että kristityt joutuvat piilottamaan uskoaan, ettei päätyisi hyvien ihmisten roviolle poltetuksi noitana.

Kansakunta joka hylkää Jumalansa ei ole tulevaisuutta ja on tämä meno maassamme kyllä sellaiset riettauden mittasuhteet saanut, että tästä ei hyvää seuraa ja hädän hetkellä tulemme taas Jumalaa avuksemme huutamaan  kuten tapahtui  v.39-44

Hädän hetkellä ihmisen pelastaa itseltään vain Jumala, ei rahat, rikkaudet, aseet eikä maallinen mammona.

Nuotiomakkaraa

Mikäs sen parempaa talven viileydessä. Kuivia koivuklapeja sain tuttavilta jotka asuvat lähellä minua. Pilkoin niitä vaan kirveellä vähän kapoisemmiksi. Leppätikun veistin takametsiköstä. Eikä ollut mitään lihakönttimakkaraa vaan maukasta LIDLin B-luokan Urhoa.

Somaliäitejä ahdistaa.

”Somaliäitejä ahdistaa omien lasten suomalaistuminen”

Otsikoi Helsingin Sanomat somaliäitien keskuudessa tehdystä tutkimuksesta.

” Somaliäitejä näyttäisi tutkimuksen mukaan huolettavan se, että päiväkodeissa perheen kulttuurin ja uskonnollisen taustan huomioiminen jää vähäiseksi. Lisäksi somaliäidit haluavat usein opettaa lapselle islaminuskoa, äidinkieltä ja somalikulttuuria tämän ensimmäisten elinvuosien ajan.”

Kyseessä on sekä maahanmuuttaneista, että täällä syntyneistä somaliäideistä.

Onko rasismia sanoa, että voi v**”u!

Menkää Somaliaan ja eläkää siellä tapojenne mukaan.

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011029614.html

Vasemmisto/ kepua äänestävät kusevat omiin muroihinsa.

Kuvitteleeko tosiaan joku, että demarit ovat isänmaan asialla, kun se kiljuu median suosiollisella avustuksella estävänsä köyhiä joutumasta saunan taa.

Demareilla ei ole huoli köyhien toimeentulosta eikä työpaikkojen säilymisestä.

Demareilla ei ole muuta huolta tulevasta kuin se, että Orpon hallitus onnistuu tämän sosialistien jättämän perinnön oikaisemaan kestävälle uralle.

Vasemmistokorporaatti heittää kapuloita valtiontalouden rattaisiin rankaisemalla yrittäjiä ja sitä kautta korporaatti rankaisee myöskin palkansaajia joita se väittää pelastavansa, laittamalla työpaikat saartoon.

Kuvittelisi nyt tolkun kansalaisten tämän ymmärtävän, että sosialistit syövät sinunkin pöydässäsi.

Puolet aikuisväestöstä näyttää uskovan punaiseen joulupukkiin, jolla ei ole kontissaan annettavana kuin pelkkiä lupauksia.

Eilenkin saatiin tätä vasemmisto/kepu sirkustelua seurata eduskunnasta, jossa klownit totisella naamalla suolsivat komiikkaa.  Tänään taas kyselytunnilla vasemmisto/kepulaiset helppoheikit naurattavat niin meidän kuin naapurinikin aidanseipäitä.

 

Piikki on pian taas auki toverikabinettien rietastella.

Mitä ihminen tekee ja mikä on hänen konstinsa kovan juhlinnan jälkeen estää kankkusen saapuminen.

No, monille sen krapulan tulemisen estämiseksi  lääkkeenä on siirtää sitä seuraavaan, seuraavaan tai sitä seuraavaan päivään, nauttimalla aina aamusta lasisen laulukirjansa antimia.  Mutta tälle keinolle ei ole kuin yksi perustavaa laatua oleva haitta, eli mitä pidempään jatkat, sitä voimakkaammin entinen rallitähti ravistelee kehoasi.

Tästä pääsenkin aasinsiltaa siihen missä nyt yhteiskunnassa ollaan ja miksi tähän kohmeloon on tultu.

No, kuten kaikki vielä hyvin muistavat edellisen nelivuotiskauden, kun maata johti pääministerinä varsinainen juhlinnan ja bilettämisen mestari niin siinä  kävi, että kansa seurasi johtajaansa, eikä oltu köyhiä eikä kipeitä ja pikavipitkin koettiin saataviksi ja laulu raikui  että kyllä valtio kyydin maksaa…….. ja takaa.

Sitten bilehirmu lähti juhlintaansa jatkaakseen ulkomaille, kun taloon tuli uudet isännät jotka laittoivat kansalaisilta ”korkin” kiinni.

Mutta kuten ollaan nyt huomattu, niin vaikeata näyttää puolelle kansasta olevan luopua ilmaista kosteista lounaistaan ja eduistaan,  jonka olivat hyvin omaksuneet ja ottaneet vastaan Marinilta kuin heille kuuluvana itseoikeutena(ihmisoikeutena)

Mutta nyt onkin talossa sellaiset isännät jotka sanovat, että ensin työ ja sitten huvit.  Tämähän ei kaikkia miellytä ja nyt sitten osa hinkkaa persettään penkkiin ja osa toivoo että kunhan kestäisi vielä pari vuotta tätä kuivaa kautta, niin sitten vuonna 27 saadaan taas aloittaa puhtaalta pöydältä rätlääminen, kun taloon saadaan  Huittislaisen hullun miehen/naisen opin jatkumo.

Ei näytä kansalaisia muu pelastavan ylen juomiselta ja syömiseltä kuin Purran sakset, klipsaisemalla ja pätkäisemällä pois osan nälkäsuolta.

Kyllä se sitten seuraavana neljänä vuotena on jo helpompaa, kun suolenmutkankin himot ovat hiiren luokkaa.

Mies käveli kylänraittia melkoisessa laitamyötäisessä heti aamusta, jolloin kylän akat noituivat, että kyllä siinä mies on pannu itsensä pahaan kuntoon.  Tämän kuullessaan mies virkkoi, että on tähän vähän viinallakin osuutta.

Olen jo aikaisemminkin maininnut, että kun Marinia ei enään tarvita, niin Marin saa mennä.  Tämä tietää sitten tuhlaajatytön kotiinpaluuta, kun pöytä on taas katettu kansalaisten äänin tovereiden rietastella.

Femakkojen ase ”tasa-arvoa” edistämään – kiroiluiltamat

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4e82fdda-3292-4362-a772-6db88e9f4125

”Diarra viestitti maanantai-iltana Iltalehdelle, että feministinen kiroiluiltama on yli kymmenen vuotta vanha konsepti. Se on feministisen ajatushautomo Hattun käsialaa.”

Ns. tasa-arvon edistämiseki femakot ovat keksineet ihan kiroiluiltamat, missä mahdollisimman kovasti naiset kiroilevat.

Siinä tämä lahjusmagneetti esitti kovaa femakkoa ei ihan itseään.

Ei voi, kuin sääliä, jos tällainen femakkojen mielestä muka edistää tasa-arvoa.

Tosin femakkojen ”tasa-arvo” tarkoittaa miesten mollaamista ja muuta vastaavaa.