Huomasin jääneeni pohtimaan uudenvuodenlupausten keskustelua maanläheisen psykologian kannalta. Kannattaako lupauksia tehdä? Kannattaako tiukkoja tavoitteita asettaa? Onko parempi vain elää elämäänsä katse auki maailmaan, vaiko silmä kovasti fokusoituneena tavoitteeseen?
Meitä on moneksi
Alun kysymykseen ei tietenkään ole oikeaa vastausta. Paljon tärkeämpää on ymmärtää miten omat hoksottimet toimivat. Keinoja tähän on monenlaisia. Se voi olla yksinkertaista itsepohdiskelua, tai siihen voi käyttää erilaisia apuja. Aiheesta on kirjoja vino pino, sekä myös monenlaisia persoonallisuustestejä, pohjautuen lukuisiin eri teorioihin. Big Five, MBTI, 16PF, enneagrammi ja monia, monia muita. Mikään testi ei ole täydellinen tai tarjoa absoluuttista totuutta, mutta niistä on apua kunhan suhtautuu tuloksiin avoimin mielin. Useamman testin yhdistäminen voi sekin tarjota mielenkiintoisia näkökulmia.
Monelle meistä tavoitteiden asettaminen on kuitenkin hyödyllistä ja alan huomaamaan ajatuksen viisauden. Uudenvuodenlupaus on vuosituhansia vanha keksintö, joka usein ajoitetaan syntyneen muinaiseen Babyloniaan. Huomioiden miten hyvin sen on kestänyt aikaa ja miten usein se on keksitty uudestaan, sanoisin että siinä on jotain viisautta. Paljon tietenkin riippuu miten sen tekee. Onko uudenvuodenlupaus tavoite joka valaisee horisontissa kuin majakka, vai onko se kuin riippakivi, pallo jalassa? Jälleen tulevat vastaan persoonallisuuserot. Itse huomaan että minuun toimivat paljon paremmin ehdottomuudet ja itseruoskinnat kuin silittelyt. Toiset ihmiset taas lamaantuvat liian tiukoista rajoista, vaikka hyötyvätkin tavoitteiden asettamisesta.
Kello käy, käythän sinäkin?
Tiettävästi aika kulkee edelleenkin lähinnä eteenpäin, ainakin taikasienien ulkopuolella. Siten on hyvä pohtia mihin on matkalla. Vaikka kyse ei olisi varsinaisesta lupauksesta tai tavoitteesta, eteenpäin katsominen auttaa. Mikäli päivä toisensa jälkeen tuntuu vain ulapalla pyörimiseltä vailla suuntaa, voi hyöty olla sitäkin suurempi. Tätä kirjoittaessani huomaan löytäväni itseni tältä ulapalta tuon tuosta. Jos kaapissani olisi ruoska, se pitäisi nyt hakea esille.
Lupauksissa ei kannata sokeasti ottaa mallia kaverista tai mediasta. Jos pakotat itsesi kuntosalille vain koska kaikki muutkin menevät, saatat pettyä kun huomaat tunkevasi itseäsi muottiin johon et vain sovi. Lupaus, jonka teet itsellesi, pitää myös lähteä itsestä. Ehkä menet kuntosalille, ehkä maalaat terassin, ehkä säästät lomakassaan – tai ehkäpä jatkat metsälenkkeilyä jonka aloitit jo aiemmin, pyrit tervehtimään naapuria aina porraskäytävässä tai ehkäpä lupaat palata lupausten tekemiseen maaliskuussa.
On pöhköä kertoa toiselle ihmiselle mitä ja miten kannattaa luvata. On kuitenkin fiksua aina joskus katsoa peiliin. Jos tammikuun alku on sille sopiva aika, siitä sitten vaan. Jos peili näyttää kivemmalta huhtikuun seitsemäntenä niin sekin kuulostaa sangen mainiolta.
