Tuore Puheenaiheen jakso toi vieraaksi toimittaja Tuula Malinin. Hän tuli tunnetuksi venäläisten tekemien, strategisesti vaarallisten tonttikauppojen paljastajana ja siitä potkut saaneena toimittajana. Kertomuksessa oli paljon tuttua, paljon tarpeellista kertausta ja mukavaa uuttakin.
Tuttuja nimiä
Ensin pitää korostaa toimittaja Malinin kantaa. Hän toivoo Suomen käyvän vielä lustraation tien, eli selvittämään juuri miten suuri Neuvostoliiton ja Venäjän vaikutus oli maamme sodanjälkeisessä historiassa. Hän ei kuitenkaan toivo syyllisten, vaan totuuden metsästystä ja tätä hän korostaa. Kertaakaan hän ei haastattelussa syyttänyt ketään, ainoastaan listasi toimittajan tarkkuudella nimiä, aikoja ja paikkoja. Itse en tämän tason jalomielisyyteen pysty.
Toimittaja sai tehdä kattavaa journalismia venäjän tekemistä epäilyttävistä tonttikaupoista ensin pitkän aikaa rauhassa. Jossain kohtaa poliitikot alkoivat ottamaan äärimmäisen vihamielistä asennetta tähän tutkimiseen. Silloinen presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat molemmat jo tulleet tutuksi suuresta myötämielisyydestä etenkin diktaattori putinin aikaista venäjää kohtaan. Harvemmin mainittuja nimiä on eräs presidentti Alexander Stubb, joka käytti aikanaan huomattavasti aikaa ja energiaa puolustaakseen putinin toimia ja hyökätäkseen siitä kritisoivia toimittajia kohtaan. Kaipa me suomalaiset olemme hyviä antamaan anteeksi.
Todellinen sota journalismia vastaan alkoi Juha Sipilän kaudella. Kuten muistamme, Sipilä lopetutti Ylestä useita tutkivan journalismin ohjelmia, kuten A2 ja viikonloppuradion Ajankohtainen Ykkönen. Sitä en aiemmin tiennyt, että juuri Sipilä järjesti myös toimittaja Malinin pikapotkut ja kalliin mustamaalauskampanjan, mutta totta puhuen ei se tippaakaan yllätä. Jos jonkin tässä pitää yllättää on se, että kun nykyhallitus ajaa Ylen budjettiin leikkausta ottamatta kantaa journalistiseen työhön, se tuomittaan karmivana hyökkäyksenä Yleä vastaan. Kun Sipilä sormella osoittaen lakkautti ohjelmia ja potki toimittajia pihalle, se ei juuri vasemmistoa vaivannut. Toisaalta, sen ajan vasemmisto oli kritiikittömästi venäjän puolella.
Ongelma on ja pysyy
Toimittaja Malin korosti moneen kertaan sitä, miten saamaton Suomi on ollut ongelman äärellä. Venäjä on ostanut tontteja, rakennuksia ja maita varuskuntien ja muiden strategisten sijaintien läheltä vuosikymmeniä ilman, että asiasta on välitetty. Kun viime vuosina asiaan on vihdoin herätty, vain pikkuriikkinen murto-osa tiloista on palautettu suomalaisten haltuun. Olemme kirjoittaneet pakkolunastuspykäliin niin paljon aukkoja, että venäläiset voivat estää niiden käytön vain valehtelemalla omistajan nimen. Sen jälkeen emme voi tehdä mitään. Lakimme on huono ja jos tilanne itärajan väärällä puolen yhä pahenee, maksamme siitä vielä kovimman hinnan.
Vastoin maamme korkeimman johdon kovia yrityksiä, tonttikaupoista ei vaiettu, vaan kirjoitetaan tänäkin päivänä. Vaan vastoin toimittajien, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden toistuvia pyyntöjä, maamme päättäjät eivät ole saaneet aikaiseksi korjaustoimia. Useampi hallitus on pyyhkinyt asiaa villaisella. Uudet kaupat on estetty, mutta vanhoissa on yhä tikittäviä aikapommeja. Kauanko tätä pitää katsoa?
Kauan, koska nuo venäjän kritisoinnin vastustajat ovat edelleen vallassa.
Pakkolunastuslaki ja käännytyslaki ovat päättäjillemme liian vaikeita – päättäjämme haluavat päästä helpolla.
– Willen tapaus osoittaa miten toimittajia käsitellään jos astuu heidän varpailleen?
Willen tapaus osoittaa, miten itsensä lain yläpuolelle nostanut media reagoi, jos toimittajia arvostellaan tai heidän varpailleen astutaan.
Se joka on myymässä tonttia tai kiinteistöä haluaa suurimman hinnan ja ostaja voi olla hyväksyttävä, kun niitä taustarahoittajia ei vaivauduta selvittämään?
Niilo, noinhan se on – ollut ainakin. Ymmärtääkseni nyttemmin laki on tiukempi.