Mikä yhdistää SAK:ta, EK:ta, Yrittäjiä, Kulturfondenia, PAMia, Wahlroosin klaania, Tradekaa ja monia muita vakiintuneita järjestötoimijoita? Se, että nämä ovat kaikki suomalaisen yhteiskunnan riippakiviä, entisiä sparraajia. Vasemmisto tai oikeisto, demarit tai kokkarit, kaikilla on niskassaan tusinoittain riippakiviä.
Haukkuminen riittää jo
Minun ei tarvitse käyttää blogista tilaa haukkumaan edellistä tai nykyistä hallitusta, sitä tekee jo joka toinen blogisti, kolumnisti, päätoimittaja ja moni muu. Oli hallitusta vetämässä kuka vaan, em. riippakivet pitävät huolen siitä, että suuria muutoksia ei tapahdu. Tämän vuoksi niin vasemmisto- kuin oikeistohallituksetkin estävät kriittisen tarpeellisia muutoksia mm. maahanmuutossa, työllisyydesssä, sosiaaliturvassa, sote-palveluissa, yrittämisessä ja kasvussa. Joka toinen kerta toinen osapuoli törsää kun pitäisi säästää, joka toinen kerta toinen pihtailee kun pitäisi sijoittaa. Muu maailma muuttuu kovaa vauhtia, mutta riippakivet tekevät kaikkensa ettei Suomi pysy menossa mukana.
Ei liene hirveästi liioiteltua sanoa, että ongelma on noin puoli vuosisataa vanha – vähintään. On ollut nousuja, mutta ne ovat tapahtuneet maamme päättäjistä huolimatta, ei heidän ansiosta. Loppu on meidän omaa typeryyttä. Ihailtavaa tai pelottavaa on, että monissa näistä asioista vasemmisto ja oikeisto ovat ihailtavan samaa mieltä. Hiljaiset sopimukset ylläpitävät kauhun tasapainoa. Esimerkiksi vasemmisto lupaa olla puuttumatta suuryritysten mielipuolisiin tukiaisiin ja erivapauksiin, samalla kun oikeisto lupaa olla koskematta yleissitovuuteen. Molemmat näkevät vaikkapa laajemman kielten osaamisen, vapaan yrittämisen, rohkaisevan sosiaaliturvan sekä onnistuneen työperäisen maahanmuuton merkittäviksi uhkatekijöiksi perinteisille vaalirahoittajilleen.
Muutos. Se on se yksi sana, mitä riippakivet pelkäävät. Muutoksen pelko ellei peräti fobia, muutosvastarinta ja -haluttomuus löytyvät lähes jokaisen yhteiskuntamme epäonnistumisen taustalta. Isoin osa edellä mainituista toimijoista ei vieläkään ole kuullut neuvostoliiton kaatuneen. Ei heidän tarvitse. Niin kauan kun velkarahaa saa, konjakki virtaa, verovapaudet pysyvät ja sijoitustuottoja voi kerätä ulkomailta, ei ole mitään hätää. Kyllä rotat sitten uppoavan laivan jättävät viime hetkellä.
Itseään ruokkiva ongelma
Pääosa keskustelua tietää syyksi aina joko oikeiston tai vasemmiston. Minä en jaksa. Minä en jukolauta vain jaksa olla ottamassa puoliani siitä, koska molemmilla on täysin samat synnit niskassaan. Persut ovat tehneet parhaansa hypätäkseen samaan maan tavan kelkkaan, täyttäen kepulta jääneen absoluuttisen korruption nurkkauksen.
Euroopan maissa menestystä niittävät ne, jotka haastavat vanhan ja kehittävät uutta. Usein uudet toimijat nousevat sieltä, missä vanha raha ei enää virtaa. Ongelma on, että Suomesta puuttuu uusi raha, pitkälti juuri edellä kuvailemani ongelman vuoksi. Suomen yrityskenttä on ollut saman näköinen vuosikymmeniä. Yrityskenttä ei muutu koska tila muutokselle ja kehitykselle puuttuu – ja puoluekenttä ei muutu, koska ei ole uusia yrityksiä ja toimijoita sparraamassa uusia tuulia.
Suomalainen on selviytyjä. Suomalainen on osaava. Suomalainen ansaitsee tilaisuuden käyttää taitojaan. Mistäköhän sellainen saataisiin?
Tosi on
Meillä on vaan huono herraonni
ja taas parilta löyty sitä kähvellystaustaakin tutkittavaksi.
Kun on oikeistohallitus niin luulis että saavat rattaat pyörimään,
mutta pakkia ottaa.
Kun leikataan heikoimmilta, niin se kulutuskysyntä heikkenee ja
lisää taantumaa.
Ne joilla rahaa on eivät lisää kotimaista kulutusta vaan lentävät ulkomaille törsäämään.
Eipä se paraskaan herra auta jos herran kukkaroa vahtii kasvoton järjestö.
Ehkäpä on aivan liian paljon totuttu siihen, että julkiselta sektorilta löytyy tukea (rahaa) kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Sitä rahaa ei vaan yksinkertaisesti riitä loputtomiin.
Systeemi ei kannusta ottamaan riskiä, eli yrittämään jotakin epävarmaa, ilman, että sille löytyy joku muu maksaja.
Systeemi huolehtii siitä, että jos joku menestyy ja ansaitsisi kovalla työllä ja yrittämisellä paljon rahaa – niin viimeistään idioottimaisen korkea verotus vie melkein kaikki rahat ja yrittäjälle jää vain se riski.
Sitten on vielä se holhousyhteiskunta. Jos ei viitsi opiskella, eikä tehdä työtä, niin silti pärjää mainiosti kun eri luukuilta tuputetaan rahaa, vaikka ei tekisi mitään.
Miksi sitten ottaa isoa yrittämisen riskiä tai tehdä työtä, kun pärjää muutenkin?
Itse olen tyytyväinen elämääni ilman yritystukia, ilman työttömyyskorvauksia, ilman asumistukea, jne., jne. On tullut otettua riskiä ja on tullut tehtyä työtä ihan perusteellisesti.
Yhteiskunnan runko on julkinen järjestelmä, joka luo raamit elää ja yrittää ja huolehtia heikommistakin kehdosta hautaan.
Poliittinen heiluminen laidasta laitaan tuhoaa yhteisen hyvän, ennustettavuuden ja luottamuksen kuin juuri nyt.
Tämä ei toimi !
Poliittinen ohjaus pitää olla vakaata ja parlamentaarista. Ei marginaalista enemmistödiktatuuria kuin nyt !
Sitä heilumistahan se marinin punavirhesakki koitti kaikin keinoin edistää ajamalla asioita puhtaan ideologian mukaan piittaamatta tosiasioista ja varoituksista.
Juuri näin, mitä suurempi heilaus yhteen suuntaan sitä suurempi heilahdus vastakkaiseen suuntaan, näin vapaassa demokratiassa. Nyt jää nähtäväksi mihin ja millaisiin tuloksiin menossa oleva heilahdus johtaa, aikaa on vielä vuosia mahdolliseen vastaheilaukseen.
Aitiopaikalla seuraan molempia laitoja eikä kumikaan ole hyväksi.
Kannatan mahdollisimman tasaista tulonjakoa.
Nyt mennään ihan eri suuntaan valitettavasti.
Tasainen tulonjako ei kannusta tekemään paljon ja hyvää työtä. Kommunismi on juuri sitä tasaista tulonjakoa ja tulokset näkyvät. Ei ole yhtään menestyvää kommunistista valtiota, jossa kansalla olisi hyvä elää.
Jos saa aikaan enemmän tai paremmin tai hyödyllisempää, niin siitä pitää palkita paremmilla tuloilla, eikä sitä parempaa tuloa saa ryöstöverottaa jyrkällä progressiolla.
Missä ihmeen maailmassa Putkinen elää ? Kommunisimia, kansankapitslismia ei ole kuin Kiiassa ja tuloksen näemme.
Taitaa olla myös Venezuelassa ja Kuubassa ja tulokset näkyvät
Kommunismi ei anna luovuudelle tarpeeksi tilaa.
Poliittinen johto määrää tavoitteet. Uutta luovassa yhteiskunnissa kokeilevat kokeilevat, mitä mieleen juolahtaa ja katsovat mihin tie vie. Jotkut kokelijat päätyvät ennenaikaiseen hautaan ja toiset vievät ideaansa eteen päin.
Tällainen on uutta luova yhteiskunta. Elämän seikkailu on elämisen arvoista.
Suomea pienemmät tuloerot ovat vain Tsekissä, Norjassa, Sloveniassa, Slovakiassa ja Islannissa Tilastokeskuksen mukaan ja ero noihin viiteen ”parhaaseen” on pieni.
Olemme siis liki parhaita tässä suhteessa ja mikä onni ja hyvinvointi on siitä seurannut.
Mahdollisimman tasainen tulonjako ei toteudu edes kommunismissa sillä siellä eliitti erottuu massasta.
Olisiko tässäkin asiassa että kultainen keskitie olisi parasta?
Viitaten useammankin kommentaattorin kulmaan. Tuloerot ovat kuin vesi. Jos et saa yhtään vettä, kuolet. Jos liikaa, kuolet, vähän kun Matti yllä sanoo.
Ilman tuloeroja yhteiskunta kuolee, ja jos ne räjähtävät käsiin, sama juttu. Tuloeroja ei pidä pelätä, mutta niitä täytyy pitää silmällä. Tuloeroja oleellisempaa on monesti verotuksen toimivuus. Suomessa alkaa olemaan pieniä rakoja, jossa liikkuu suuret rahat mutta ei lainkaan veroja. Niiden tilkitseminen on tärkeää, mutta niistä ei puhuta. Tuloerojen tarkkailu ei ole niin tärkeää, mutta siitä huudetaan.
Tuloerot ovat myös esimerkki esiin nostamastani ongelmasta. Kiva tekosyy josta tapella, asia joka ei vaikuta Suomen kasvuun, mutta vie kätevästi huomion pois tärkeämmistä.
Suomesta karkaa vuosittain 15 tuhatta korkeakoulutettua pois. Suomalaisten tulevasta onnesta häviää näin 10 miljardia euroa joka vuosi.
Pelkästääm Unionin jäsenyydellä on osasyy tähän. Osasyy on korkea verotus.
Suomalaisuudesta ei olla ylpeitä, Osasyynä tähän ovat Tartsan ja Heikin tapaiset hiipparit. On systeemi, jossa on opetettu positiiviseen syrjintään suomalaisuuden kustannuksella.