Proton – eurooppalainen vaihtoehto

Käytämme reilusti Googlen palveluita, hakukoneen lisäksi Gmailia, selainta, salasanahallintaa, Android-puhelimia ja paljon muuta. Sen rinnalla on Microsoftia, Metaa ja lukuisia muita jenkkifirmoja. Jotkut palveluista, kuten Gmail, ovat sinänsä varsin päteviä, mutta on hyvä tiedostaa osalle palveluista olevan myös Eurooppalainen vastine. Lausunpa nyt pari sanaa sveitsiläisestä Protonista.

Alusta pitäen eri pelisäännöt

Protonin tuotteisiin kuuluvat sähköposti (vrt. Gmail), tallennustila (vrt. Google Drive), kalenteri, VPN-palvelu ja salasanahallinta. Proton perustettiin CERNin tieteentekijöiden toimesta vuosikymmen sitten. Organisaatiorakennetta on vahvennettu vihamielisiä toimia vastaan ja tästä vuodesta alkaen yrityksen pääomistaja on Genevessä toimiva säätiö. Proton noudattaa Sveitsin lainsäädäntöä, eikä se ole riippuvainen USA:n eikä EU:n pykälistä. Tunnemme Sveitsin pankkisalaisuudesta, mutta perustuslaillinen vapauden ja yksityisyyden suoja on pankkeja laajempi. Kotiosoitteen lisäksi Protonilla on Sveitsissä päämaja, datakeskus ja pääosa henkilökunnasta, vahvistaen entisestään juridista asemaa.

Järjestelmä perustuu lähtökohtaiseen salaukseen, jota yritys itse ei voi rikkoa. Tämä ei ole vain lupaus paperilla, vaan lukuisten kolmansien osapuolten jatkuvasti varmistama tila. Mikäli järjestelmästä löytyisi haavoittuvuus, sen havaitsijalle maksetaan palkkio. Järjestelmiin ei ole vain lisätty salausta valinnaisena osaan toimintoja, kuten vaikkapa Whatsappiin, vaan salaus on rakenteellinen osa. Sitä ei voi kytkeä pois päältä, koska järjestelmä ei toimisi ilman sitä. Viranomainen ei edes teoriassa voisi vaatia pääsyä sähköposteihisi, koska sitä pääsyä ei ole Protonillakaan.

Eturistiriitoja mainostajien kanssa ei tarvitse pelätä, sillä järjestelmässä ei yksinkertaisesti ole mainoksia. Siinäpä yksi pieni samanlaisuus Pirkan blogien kanssa.

Ei kaikkea, mutta hyvä pohja

Proton ei korvaa kaikkia amerikkalaisia palveluita, eikä se siihen pyrikään. Nostaisin kuitenkin pinnalle erityisesti mainion sähköpostipalvelun sekä salasanojen hallintapalvelun, joista molemmat ovat saaneet ansaittuja kehuja testeissä ja vertailuissa. Kaikki palvelut ovat käytettävissä maksutta ja maksuttomien versioiden rajat riittävät pääosalle käyttäjiä aivan mainiosti. Muutaman euron kuukausimaksulla voi hankkia lisää tallennustilaa ja oheispalveluita.

En usko, että uudenkaan Trumpin kauden myötä USA:n ja EU:n liittolaissuhde sinänsä vaarantuu. Esimerkiksi Googlen palveluiden käytössä ei sinänsä ole mitään vikaa, riskien koskiessa lähinnä journalisteja tai muita arkaluonteisen tiedon käsittelijöitä. Pidän kuitenkin toivottavana Euroopan omavaraisuuden lisääntymistä tietotekniikassa. Yksi askel siinä on suosia lähempää löytyviä palveluita aina sen ollessa mahdollista.

Tässä on siihen hyvä ensiaskel

6 vastausta artikkeliin “Proton – eurooppalainen vaihtoehto”

  1. Maallikkona mietin sapotöörejä joten on hyvä että kaikki ei ole yhden varassa.
    Pari merikaapelia vaurioitui.
    Kaikki on myös sähkön varassa ja taas on häiriö parissa ydinvoimalassa.
    Kotivaraksi suositellaa ruokaa jota voi syödä myös kylmänä.
    Jenkkien hallinnassa paljon josta riippuvaisia.
    Oltiin Venäjän halvan energian varassa.
    Myös Kiina on paljon haltia omalla sarallaan auttaen Venäjää.
    – Turkulainen tekoälymies myi firmansa. Eikö siitä olisi voinut tulla uutta kotimaista menestyjää?

  2. Ei taida olla sama, mutta joku norjalainen yritys osti telialta ainakin sähköpostin ja jotain muutakin, en muista nyt nimeä. Käytössä ei taida olla mtään eroa, mutta joku vuosimaksu taisi tulla.

  3. Joo, kuulin tuosta norjalaisesta – ei ole sama. En osaa sanoa heistä juuta tai jaata.

    Tuo Niilon mainitsema aihe kasvuyrityksistä, se onkin sitten eri jutun aihepiiri se…

  4. Trumpin toimet saattavat hämmentää joten on hyvä olla vaihtoehto Jenkkiyhteyksille.

  5. Juuri näin, Niilo. Selustan suojaus on hyväksi.

    Tästä EU:ta paljon selkeämmästä lainsäädännöstä voi tulla digimarkkinoilla Sveitsille yhä isompi kilpailuvaltti. Ei olisi huono juttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *