Tuttu ongelma, josta täälläkin on moni kirjoittanut. Tuorein esimerkki eilisestä Aamulehdestä. Kodinelektroniikan kaupat huijaavat vanhuksia mennen tullen aivan törkeästi ja vailla seurauksia. Joten mikä neuvoksi?
Juridinen kulma
Juridiikka ei ole alaani, mutta spekuloin että lailla on vaikea tehdä paljoa. Kuluttajan suoja pätee jo laajalti. Edelleen spekuloin että ainoa tapa millä laki voisi toimia, on jos näistä tapauksista tulisi taloudellisia sanktioita, jotka olisivat tuntuvia. Tällaisten todistaminen vaan on liki mahdotonta oikeusvaltion vaatimin keinoin.
Pahimmillaan tässä käy kuin Päivi Räsäsen vaatiessa laittomien rikosten kieltämistä. Niinpä. Kielletään laittomat petokset, sillähän siitä päästään…
Voiko media auttaa?
Jos media, sanomalehdet sun muut, lähtisivät tarpeeksi kovasti nostamaan tapauksia esiin tuon tuosta, eikä antaisi niiden unohtua, sillä voisi olla vaikutusta. Jos huijariyritysten nimet ja naamat tulisivat esille, se voisi pakottaa pohtimaan. Toki, pääosa kodinelektroniikan myyjistä tekee tätä toimintaa ja kilpailu on heikkoa, joten olisiko tästä apua? Edelleen voisi myös olettaa, että huijarifirmat alkaisivat uhkailemaan toimittajia. Etenkin Yle on osoittanut herkästi potkivansa pihalle toimittajia, jotka häiritsevät rötösbisnestä, joten uskaltaako kukaan?
Entäpä kolmas sektori?
Sopiva järjestö saattaisi pystyä käymään tätä toista kautta: etsimään, listaamaan ja aktiivisesti testaamaan yrityksiä, joiden toiminta kestää päivänvaloa. Parhaimmillaan tämä voisi antaa kotimaisille pienille yrityksille tilaisuuden loistaa, koska pääosa tästä sikailusta tapahtuu ulkomaisten suurten toimesta. Tämä voisi olla hieman vastaavaa kuin vaikkapa keliakian parissa toimivat tahot ovat antaneet pisteitä laadukasta gluteenitonta valikoimaa pitäville ravintoloille.
Vaan mistä rahoitus tälle? Vapaaehtoistyönähän tätä pitkälti pitäisi tehdä, mutta silti vähän rahaa tarvitaan. Teoriassa pienet yritykset voisivat haluta tukea tätä hieman, tukien täten omaa laadunvalvontaa ja mahdollisuutta iskeä isoja vastaan. Toisaalta, kynnys nousee äkkiä liian korkeaksi ja on riski että tästä tulee vain huijarifirmoille tapa valkopestä, ostamalla sopivan tarkastuskäynnin. Silti, pohdinnan arvoista.
Näitä huijauksia on ollut melkoinen määrä ja ne ovat lisääntyneet parhain mikä on tullut minun tietooni oli kun myytiin iso teevee lähes sokealle
Olis vaan kiva tietää mitä tuo voi sanoa sokea siitä katselee terv tepivaari
Entisenä myyjänä, että se myynti ja myyntitulos!
Sitten on se myynti jota ostaja ei tarvitse.
On myös ostajia jotka ostavat tarpeetonta.
Niin kuka tulkitsee onko joku ostanut halusta tai suosituksesta ja vieläpä tarpeetonta?
Kyllä minäkin sain osamaksusopimuksen Gigasta, kun
pankkikortilla oli päivärajoitus joka ei riittänyt ja maksoin sitten laskulla koko loppusumman. Fiksumpana olisin sanonut että tulen huomenna uudestaan pankin kautta ja nyt osaan muuttaa pankkikortin päiväsaldorajaa. Itse tuote tuli tarpeeseen.
Toisen kerran poikkesin Ideaparkin Elisan käytäväkojulle pyytämään pientä apua kännykkään ja sitä eivät halunneet tehdä sano että he vain myyvät kehotti menemään Kalevan Elisapisteelle. No siellä oli pitkä jono ja vuorolappusysteemi. Se pieni apu oli työn ja tuskan takan, no ei veloittaneet sentään…
Kyllä minäkin myynyt olen provikoilla. Siihen aikaan tuppasi olemaan että fiksusti jos myyt, asiakas tulee takaisin. Nykyään ollaan hyvä jos muutama kuukausi samassa työpaikassa, joten ei ole väliä montako siltaa polttaa.
Huijarit pitäisi julkistaa – mutta se on kiellettyä.
Varkaat pitäisi julkistaa – mutta se on kiellettyä.
Huijattavat seniorit elävät seinäpuhelinaikaa tai ovat yksinäisyydessä seurankipeitä ja joku on heille tyrkyttänt älypuhelimen käteen.
Pitää olla joku luotettava kaveri rinnalla.
Ei siihen muuta apua ole.
Luotettava kaveri on hyvä apu – vaan mistä sellainen?
Paraskaan ja luotettavinkaan kaveri ei välttämättä auta jos hän ei yksinkertaisesti tiedä esimerkiksi älypuhelimista.
Ja tuohon Juhanin kulmaan, niin.
Ei saisi sanoa, että gigantti ja power huijaavat jokaista senioria joka ovesta käy. Tai että elisa, dna ja telia huijaavat jokaista senioria joka ovesta käy. Niin sanominen olisi kuulemma väärin. Joten en sano, että gigantti, power, dna, elisa ja telia huijaavat senioreita, koska se olisi faktaa ja faktojen sanominen on laitonta.
Joten ollaan tarkkoja.
DNA Hämeenkatu on palvelutaan paras, ollut jo vuosia. Mitään epäsevyyksiä ei ole ollut milloinkaan.
No jos pitää kaksoislaskuista DNA on huijari siinä missä kaikki kauppiaat terv tepivaari
Joo en minä DNA:lle puhtaita pisteitä anna missään nimessä.
Mutta jos on vastuullinen myyjä, sellainen voi löytyä mistä vaan kaupasta. Hyvä vaan jos semmoinen löytyy.
Hämeenkatu DNA, ex-esimies Juuso( iso) ja nyt vuorossa oleva toinen esimies(pienempi). Molemmat hyvin kokeneita ja neuvovia. Jos on DNA-liityymä ei maksa mitään, siis kuuluu sopimukseen.
Riippuu täysin myös DNA:n palvelupisteestä. Turtolan DNA lopettu, palvelu oli huonoa.
Pirkkalassa kokemattomia nörttipoikia.
Ratina ok, mutta aina ruuhka.
Telia ja Elisa
rahastusautomaatteja.
https://www.suomi.fi/kansalaiselle/oikeudet-ja-velvollisuudet/digituki-ja-hallintopalvelut/opas/digitukea-asiointiin-ja-laitteiden-kayttoon/digituki
Täältähän sitä pitäisi löytyä ihan kunnallista palvelua ja jos ei ihan ilmaiseksi niin ainakin halvalla. Eipä ole koskaan tullut kokeiltua, mutta näin on paperille painettu.
Pitäisiköhän minunkin perustaa nettiforum, joka olisi minun oma reviiri ja jossa minä saisin käyttää valtaa ja esiintyä oikeamielisyyden, läpinäkyvyyden sekä luotettavuuden esitaistelijana sekä symbolina. Siihen sivuun joku oma pienyritys, johon kaverit mukaan ja sitten eikun omalle nettiforumeille kaikki isot firmat haukkumaan perusteella että itse tietenkin olisin kaikkia muita luotettavampi ja eniten kaikesta tietävä. Perusteella että on olemassa dogmi, johon vedoten kaikki isommat firmat voi huoletta haukkua.
Mutta mitä jos juuri tällainen käytös saa jotkin ihmiset nimenomaan suosimaan suurempia firmoja, joiden tukihenkilöillä ei ainakaan luulisi olevan aikaa eikä hirveästi intressiä henkilökohtaisesti kusettaa yksityisiä kuluttajia. Korkeintaan ovat vain töissä siellä, ja työmoraali saattaa joinakin päivinä olla joillakin sen mukainen — toisaalta isossa firmassa on aspa johon annettu asiakaspalaute jo saattaa tuottaa riittävää kynnystä tehdä työt asianmukaisesti.
Jos viet nyrkkipuotiin laitteesi, voi olla aika heikko varmuus/ luotettavuus siitä, mitä jonkun pienyrityksen nörtit muuta säätävät ja puuhaavat ja tutkivat omavaltaisesti laitteillasi, itse suosin nykyään ainakin suurempia yrityksiä, joissa on toimiva asiakastuki ja usein huolto sopimukset taloyhtiöiden kanssa myöskin.
Toki jos ideologisesti tahtoo ryhtyä kotimaisten pienyrittäjien tukijaksi, kukin itse tehköön sen päätöksen ryhtyykö itse omaan piikkiin erehdyksen ja sattuman kautta kenties löydetyn suoraselkäisyyden arpapelissä itse kokeilemalla löytämään jotakin preferenssejä. Voihan asiakaspalvelutilanne lopulta olla puhtaasta sattumasta ja henkilökemioista kiinni, että ketä tai millaista asiakasta joku koppava/ katkera nörtti suostuu tai haluaa vallantunteessaan antavana ”asiantuntija”-osapuolena jeesimään ja palvelun laatu/ luotettavuus tuollaisestakin riippuvaista.
Ikävä tilanne sinällään, että yhteiskunta on tässä pieteessä, ettei ihmisissä itsessään ole sellaista selkärankaa eikä moraalisuutta, vaan luotettavuus täytyy varmistella ulkoisin tekijöin ja holhonta-käytännöin.
Itse en ainakaan luota enää pätkääkään pienyrittäjiin ainakaan tietotekniikan saralla. Joku pienyritys eläinlääkäripalvelun tuottajana sen sijaan voisi olla kokeilemisen arvoinen asia.
Tämäkin on hyvä:
https://www.mukanetti.net/
”Nyrkkipuodeissa” ei useammin ole mitään muuta selustan suojaa kuin osaaminen. Jos perustaa pienen tietokone- tai puhelinliikkeen, on välttämätöntä osata asia.
Jos työskentelee isossa gigantissa, on hyvin mahdollista että vuorossa ei ole yhtään henkilöä jolla on aiheesta mitään muuta osaamista kuin puolen päivän myyntikoulutus.
Ymmärtääkseni (en ole aivan varma), Verkkokauppa.com on isoista ketjuista ainoa jossa vaaditaan ainakin osalta asiakaspalvelijoita myös alan osaamista jollain tasolla.
Jos arvo on se, että olet älykäs tai huippuosaaja, niin miten tämän korostaminen auttaisi sosiaalisesti estynyttä kehittymään ihmisläheisemmäksi?
Tässä on sama paradoksi kuin kouluissa/ kodeissa joissa kannustetaan lapsia heidän lahjakkuuden perusteella, eikä ahkeruuden.
Eli heitä palkitaan sanoen: ”voi kun olet älykäs ja lahjakas äitin mussukka ja yleyden aihe” vaikka eettisempää olisi ja parempia tuloksia tulisi kun kannustaisi lasta sanoen jotakin tyyliin: ”olitpa ahkera ja kylläpä hienosti paneuduit asiaan, olen ylpeä että sinua kiinnostaa tuo ja se että yhteiskunnassa ongelma korjataan…” jne.
Lasten kasvatus/ kannustus itsetietoiseen narsismiin ei varmaankaan tuota hyveellisiä aikuisia…
Jos joku henkilö on aikuisten oikeasti osaaja IT-alalla, niin hän tuskin on myyjänä katukaupassa.
Juhani, keskimäärin näin mutta ei aina. IT-osaamista on aika monen tasoista, ihmisiä on monen tasoisia. Voi olla perustaidot kunnossa, joka ei riitä yritystason IT-hallinnon alaisiin hommiin mutta kännykkähuoltoihin kyllä.
Mutta siinä olet kyllä oikeilla jäljillä että osaaja usein ottaa osaajan palkan. Köyhällä ei ole varaa halpaan.
Myös sellainen haaste yleisesti, että sellaiset ihmiset, jotka ovat viettäneet enemmän aikaa laitteiden, pelien sekä koodauksen maailmassa kuin vuorovaikutuksessa erilaisten kanssaihmisten kanssa, eivät välttämättä kykene herkästi edes eläytymään maallikkojen/ seniori-asiakkaiden/ tietoteknisesti harrastumattomien kysymyksiin tai huoliin.
Olen viettänyt aikaa ja kohdannut useita, joille se vaikuttaa jopa olevan erityinen ylpeyden/ huvituksen aihe, kun he saavat oireilla heiltä apua pyytäville/ asiakaspalvelutilanteessa esimerkiksi tahallaan nopein ja ylimielisen lyhytsanaisin lausein tai täysin estyneinä muodostamaan ymmärrettävää puhetta. Elävät niin korkean ja nopean älynsä pauloissa, päästellen niin nopeita ja konemaisen typistettyjä äännähdyksiä/ reaktioita suustaan, ettei seniori edes välttämättä ehdi kuulemaan tai sisäistämään tällaista ”kommunikointia”.
Tällaisia seitsemän laudaturin nörttejä löytyi lapsuuteni tuttavapiiristä, ja heidänlaisensa menestyvät toki korkeaa yksipuolista matemaattista älykkyyttä vaativilla aloilla hyvin, mutta akku-yhteiskunnassa heidän noustua tietotekniikan aloilla yhteiskunnallisesti laajemmin tarpeellisiksi, ovat maallikot ja kansalaiset sitten myös laajasti ja eri ikäryhmistä ja taustoistaan käsin tällaisista ihmisistä/ palveluiden tarjoajista riippuvaisia, jotka palveluntarjoajat/ osaajat henkilöinä itse ahdistuvat sosiaalisista tilanteista ja pelkäävät tai jopa vihaavat niitä tai kokevat asiakkaan avuttomuuden ärsyttävänä/ ahdistavana.
Pienyrityksissä ongelman saattavat tuottaa myös resurssit, joita ei ehkäpä ole omien työntekijöiden asiakaspalvelutyöhön kouluttamiseen, jolloin sitten haasteita tulee ihan perus-tilanteissa, kun sekä työnantaja että asiakkaat saattavat ihmetellä ja kärsiä siitä, miten ja miksi aivan perusasiakaspalvelutyö tökkii eikä yksinkertaisia perusasioita jakseta/ viitsitä/ haluta hoitaa, koska jännitetään tai tiedostetaan itse omat puutteet/ estyneisyys sekä ongelmat sosiaalisissa tilanteissa, joita sitten vältellään tai jotka suoritetaan pakolla ja nopeasti vaan alta pois, jotta pääsee taas koneiden/ tekniikan/ numeroiden pariin, jossa tuntee loistavansa ja olevansa elementissään.
Että kuinka kouluttaa sitten empatiaa ja eettisyyttä/ psykologiaa heille, jotka eivät hoitoalalla/ luontaisen ihmisläheisyyden/ auttamisvaiston ajamina toimi, mutta joihin digitoidun yhteiskunnan kansalaisten tulisi yhä enenevissä määrin voida luottaa?
Ja mikä meidän yhteiskunnassa aiheuttaa sitä, että huippuälykkäätkin ja omien opiskeluidensa/ menestymisensä suhteen tunnolliset ja vastuulliset ihmiset päätyvät kuitenkin yhteiskunnan selän takana ainoastaan maksimoimaan oman itsekkään omavoitonpyynnin ja yhteiskunnallisen hyödyn käyttäen jokaista keksimäänsä porsaanreikää hyväksi?
Jotkin filosofiaa enemmän lukeneet sanovat, että se johtuu nykyyhteiskunnan arvotyhjiöstä, jossa hyvän elämän tai arvojen ja ihanteiden tavoittelu ei ole yhteiskunnallisesti suosittua, vaan päin vastoin yhteiskunta kannustaa ”laittamaan aina ensin oman happimaskin” ja maksimoimaan oma etu sekä hyöty ja oikeudet. Ilman mitään velvollisuutta pyrkiä millään tasolla hyveisiin.
Minusta se on lannistavaa, vieraannuttavaa ja surullista…
On varmaan aikuisille edullista ja helppoa suhtautua omaan vanhemmuuteen autoritäärisen puolihuolimattomalla ”oikeudella” tehdä asiat miten aina on tehty ja miten kuuluukin; ylpeillä siitä jos oma jälkikasvu on päässyt opiskelemaan huippuyliopistoon tai saavuttanut menestystä. ”Katsokaa nyt kuinka lapseni ovat älykkäitä ja menestyneitä”.
Ongelmat tulevat kuitenkin myös kasvattajille viimeistään siinä vaiheessa vastaan, kun he itse senioreina joutuvat pyytämään nuoremmiltaan apua — siis niiltä ihanilta ja huippuälykkäiltä omilta mussukoilta, joiden kanssa me nuoremmat olemme jo joutuneet kohtaamaan realismin ja ongelmat sosiaalisissa- ja parisuhteissa. Ongelmat, joista toki omille vanhemmille ja perheille vaietaan.
Onkin sanottu, että narsismilta sekä muilta sosiaalisilta ongelmilta suojaava vanhemmuus/ kasvatus olisi sellaista, jossa vanhempi
A) on aidosti innostunut ja utelias tutustumaan oman lapsensa persoonaan ja aidosti ihastuu lapsensa erikoisuuksiin/ persoonallisuuteen
ja
B) kykenee antamaan aitoa tunnepalautetta lapselleen, olipa kyse myönteisistä tai kielteisistä yhteisistä edesottamuksista, vaatisi se vanhemmalta/ kasvattajalta kypsyyttä ja aikaa panostaa vanhemmuuteen niin, että aito tunnepalaute ja tunnepuolen asiat tulee yhdessä kohdattua sekä keskusteltua auki ja läpi sitten.
Aito tunnepalaute ei ole yhtäkuin rankaisua/ uhkailua/ henkistä tai fyysistä väkivaltaa, vaan kypsä ja tunnetaitoinen aikuinen kykenee osoittamaan surunsa ja pettymyksensä ilman raivokohtauksia lapselle. Kykenee itkemään sekä järkyttymään ja näyttämään näitä aitoja tunteita, niin myönteisiäkin, lapselleen. Ja kykenee sitten myös sanallistamaan lapselle: ”tajuatko miten paha mieli minulle tuli kun käyttäydyit/ teit sellaista, joka satutti jotakuta tai aiheutti haittaa jollekulle”?
Jonka jälkeen täytyisi lapsen kanssa olla aikaa keskustella, ei rangaista, vaan käydä tunnekypsästi läpi oman lapsen teon seurauksia toisille, kysyä lapseltaan miltä hänestä tuntuu se kun vanhemmalle tulee paha mieli tai mitä lapsi itse ajattelee näin jälkikäteen siitä, mitä hän teki ja mitä lapsi ajattelee siitä, miltä hänen tekonsa voi toisesta tuntua?
Ilman rankaisemista, keskustelun ja lapsen tukena olemisen ja rinnalla kulkemisen kautta myös yhteisten pettymysten ja väärin tekemisten läpi, jolloin lapsi oppii vastuuta sekä luottamaan siihen, että hän erehdyksistään sekä vääristä valinnoistaan huolimatta saa tukea aikuisilta, jotka auttavat ja kannustavat korjaamaan omia erehdyksiä ilman sheimaamista/ väkivaltaa/ pelkoa.
Tällainen kuitenkin vaatii vanhemmilta PALJON. Että kykenee tukemaan lastaan sekä tarjoaa tälle mahdollisuuksia myös tehdä vääriä valintoja sekä oppia korjaamaan yhdessä niiden ikävät seuraukset. Kulkien lapsensa rinnalla aidosti, keskustellen niin pettymyksistä kuin myönteisistä asioista ilman lapsen uhkailua/ pelotteita/ rankaisua tai vaatimusta ainoastaan täydellisiin onnistumisiin tai vanhemman mielestä oikeisiin valintoihin.
Lapsen tulisi saada lapsuudessa jo vielä hallitussa puitteissa oppia tekemään itse valintoja sekä kohtaamaan omien valintojen myönteiset ja kielteiset seuraamukset tuetun turvallisesti, mutta lässyttämättä. Näin lapsi voisi kenties oppia empatiaa/ tunnetaitoja sekä pohtimaan itse elämässä tekojensa ja toimintansa seuraamuksia myös toiset huomioiden, ei vain maksimoiden oma äly ja oma menestys ja hyöty.
Näin uskon että jos vanhemmat kasvattaisivat jälkikasvuaan läsnäolevammin ja aidon vastuullisemmin, kannustaen lapsen omaa ajattelun ja etiikan kehitystä, harkintaa sekä empaattisuutta, niin senioreillakin voisi olla turvallisempi tilanne ketjun loppupäässä…
— Ja meillä nuoremmilla vähemmän sosiaalisia ja parisuhdeongelmia sun muuta eriytymistä keskenämme…