Lähi-itä, lyhyt versio

Toimittajat, tutkijat ja kuolevaiset kummastelevat eri Lähi-idän pelureiden epäloogisen tuntuisia siirtoja. Miksi hyökätä tuonne, miksi käyttää tuota keinoa ja miksi puhua noin. He ovat oikeassa epäloogisuuksista, mutta unohtavat asioihin löytyvän inhorealistiset selitykset. Käydään läpi.

Israel

Israelin nykytilassa ainoa varma faktori on pääministeri Netanyahun pysyminen vallassa. Jos hän menettää asemansa esimerkiksi hallituksen kaaduttua, hän on vankilassa loppuikänsä. Vain vallassa pysyminen jäädyttää oikeusprosessit, joita on kerääntynyt häntä vastaan vino pino. Koska hallitus itsessään on kokoelma ekstremistejä, hänen on myönnyttävä hallituskumppanien jokaiseen vaatimukseen. On toki myös mahdollista, että haluavat jäädä historiaan päättäjinä joiden aikana tapahtui suuria sotasankarillisia tekoja. Eihän se mahdollista toki ole, mutta koska todellisuuskuvasta on selkeästi irtaannuttu, on tuokin yksi mahdollinen tarinan sivuhaara.

Libanon

Libanon on kuin korttitalo, sillä valtio on erittäin heikko. Tämän historiallisia ja maantieteellisiä syitä selittää esimerkiksi data-analyytikko Tomas Puyeyo. Kärjistetysti voisi sanoa että Libanonilta puuttuu kansallinen tarina ja identiteetti, sanoma jonka ympärille kerääntyä. Siten ei-valtiolliset tahot ovat vahvoilla, kuten myös vieraiden valtioiden vaikuttajat. Vaikka maahan saataisiin maailman parhaat vallanpitäjät, heillä ei yksinkertaisia olisi resursseja hallinnoida näitä ei-valtiollisia toimijoita, tai edes maan rajoja.

Hizbollah

Virallinen tarina kertoo, miten Iran perusti ja lähti kasvattamaan tätä terroristijärjestöä 1980-luvulla. Isompaa taustaa voi toki hakea Israelin perustamisesta, mutta olisi pöhköä unohtaa Iranin vallankumouksen vaikutus ja siihen johtaneet alueen maiden kisat siitä, ketkä osaavat olla julmimpia ja vanhoillisimpia. Hizbollahilla ei ole koskaan ollut mitään muuta myyntiartikkelia kuin viha ja terrori. Rauha tuhoaisi heidät. He tietävät, että rahaa ja valtaa saa vain toimimalla alati julmemmin. Asiaa auttaa, että Israel on äärimmäisen helppo vihollinen, jonka ylimitoitetut sotatoimet pitkälti kirjoittavat propagandan terroristien puolesta. Sekin auttaa, että Iranin ja Venäjän tuki on vankkumatonta ja vahvaa.

Venäjä

Tämä on helppo. Kaikki, joka herättää länsimaissa huolta, kelpaa heille. Terroristijärjestöjen tukeminen on helppo ja halpa tapa tämän saavuttamiseen. He voivat myös luottaa siihen, että Netanyahu ei em. syistä tule heristämään edes sormea, vaikka Israeliin satavat pommit ja raketit ovat yhä useammin venäläisten valmistamia ja lahjoittamia.

Hamas

Vaikkakin perustamisen tarina on eri, nykypäivän tarina on sama kuin Hizbollahilla. Siinä missä Hizbollah on onnistunut pelolla ottamaan kokoaan suuremman vallan Libanonissa, on Hamas onnistunut murhaamaan poliittiset vastustajansa Gazassa, päästen samaan lopputulemaan. He tienaavat valtaa ja rahaa julmuudella.

PLO

”Ai niin, nekin ovat vielä olemassa” on varmaan hyvä tiivistelmä. Ensin he yrittivät olla sopuisia Länsirannalla, lopputuloksena hurjasti uusia laittomia siirtokuntia. Sitten he koittivat diiliä Hamasin kanssa, lopputuloksena Hamas murhasi PLO:n väestä kaikki mitkä löysivät. PLO:lla ei ole legitimiteettiä oman eikä muiden kansojen silmissä, joten on oikeastaan sama onko heitä vai ei. Heidän ainoa valopilkkunsa on, että he eivät ole Hamas, ja tällä verukkeella saa hieman tekohengitysapua länsimailta. Täten heidän ainoa tarkoitus on koittaa sinnitellä hengissä ja toivoa, että kaikki muut pelurit ympärillä mokaavat tarpeeksi pahasti.

Iran

Iran on lopulta haastavin näistä. Perustasolla on kaksi kulmaa. Kotimaan politiikassa papisto tarvitsee vihollisen pysyäkseen vallassa. Ulkopolitiikassa heidän on puolestaan osoitettava olevansa alueellinen suurvalta. Toisaalta, kansa haluaisi de-eskalaatiota ja kaupan avautumista, jota nykyinen politiikka työntää yhä kauemmas. Voi olla, että venäjä on antanut papistolle niin suuria uusia etuja, että neuvottelu lännen kanssa ei tunnu sen rinnalla paljolta. Voi olla että krapula Trumpin tekemästä selkäänpuukotuksestakin painaa mielessä kovasti.

EU

EU:lla ei varsinaisesti ole mielipidettä alueella, koska sillä on niin monta mielipidettä. Tällöin on parempi hipsua sukkasillaan ja välttää suuria mielipiteitä. EU:lla kun ei varsinaisesti ole myöskään varaa uuteen sisäpoliittiseen kriisiin.

Yhdysvallat

USA on ollut harvinaisen hiljaa, ottaen roolin josta perinteisesti EU on huolehtinut. Netanyahu ei ole erityisen hyvää pataa USA:n hallinnon kanssa, eikä hänellä ole syytäkään olla. Netanyahu osoitti jenkkien rajanvedot Israelin suuntaan bluffiksi, jonka jälkeen maan johto vaikuttaa lamaantuneelle. En usko jenkkilän vallanvaihdon muuttavan tätä tilannetta, koska lopulta tuo lähtökohta ei muutu mihinkään. Ellei joku onnistu nappaamaan yhtäkkiä kania hatustaan, ei Yhdysvalloista tule ihan pian peluria alueelle.

…entäs ne ihmiset?

Älkää nyt olko tuollaisia. Ei tavallisilla siviileillä ole ollut väliä tähänkään asti, miksipä heillä olisi nyt? Ja mitä se heille toisi? Sivistyneet vasemmistolaiset nostivat Iranin papiston valtaan, vain tullakseen murhatuksi kiitoksena. Tavalliset kansalaiset äänestivät Libanonin nykyisen poliittisen mallin, vain nostaakseen terroristit valtion yläpuolelle. Israelin kansa taas äänesti valtaan pomot, jotka lupasivat turvallisuutta, vain huomatakseen armeijan jätetyn sivuun, mahdollistaen modernin historiansa julmimman terroristisen joukkomurhan. Kansan tahdolla vaaleissa ja lopputuloksella on melko heikko korrelaatio.

Jos mieltäsi se ylentää, voit pohtia tuota samaa Suomen osalta. Ei ole pakko.

3 vastausta artikkeliin “Lähi-itä, lyhyt versio”

  1. En ole asiantuntija Lähi-Idän kriiseihin ja sotiin. Oma mielipide asiasta kuitenkin on.

    Israel on juutalaisten ainoa oma itsenäinen valtio, jossa he saavat elää vapaasti uskontonsa ja tapojensa mukaan. Israelilaiset, eli juutalaiset muodostavat selvästi oman kansan. Heillä on oma erillinen uskonto, oma kieli, oma kulttuuri. Siten on luonnollista, että Juutalaisilla on oma itsenäinen valtio. Israel on myös demokratia.

    Israelia ympäröivät arabit (muslimit) muodostavat Israelille ja juutalaisille eksistentiaalisen uhan – yrittävät hävittää Israelin ja juutalaiset.

    Ei ole olemassa kansaa nimeltä palestiinalaiset. Ovat samoja arabeja kuin muutkin Israelin ympärillä olevien valtioiden (Libanon, Jordania, Syyria, Egypti, Irak). Puhuvat arabiaa, kirjoittavat arabiaa (jos osaavat kirjoittaa). Kun ei ole palestiinan kansaa, ei tarvita myöskään palestiina nimistä valtiota.

    Juutalaisilla ei ole muuta itsenäistä valtiota kuin Israel, he eivät voi mennä Israelista minnekään, jossa voisivat elää itsenäisessä juutalaisvaltiossa.

    Arabit voivat elää tapojensa mukaisesti muissakin arabivaltioissa.

    Suomalaisilla on oma valtio Suomi. Virolaisilla on oma valtio Viro. Kurdit ovat suuri kansa ilman omaa täysin itsenäistä ja tunnustettua valtiota – he tarvitsevat oman kansallisvaltion. Samoin esimerkiksi katalonialaiset.

    Esimerkiksi Irak on keinotekoinen valtio, joka kannattaisi jakaa kolmeksi eri valtioksi: Kurdistan, Sunnistan ja Shiiastan. Kurdistaniin pitäisi liittää kurdien asuttamia alueita mm. Iranista, Syyriasta ja Turkista.

    Niin, olen ollut, olen ja tulen olemaan kansallisvaltioiden kannattaja.

  2. Ihan asiaa Juhanilta. Ja koska Israel on demokratia, siellä valta voi myös vaihtua. Nykyhallinto on vähän vähemmän taidokas ollut kansalaistensa puolustamisessa – mutta vallan voi vaihtaa rauhanomaisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *