Tapaus Wille Rydman: -Opposition mielestä Rydmanin kenttäteloitus pitää viedä loppuun kunnon stalinistisella näytelmällä

Totuusmedia on leiponut ministeri WIlle Rydmanista (ps) pahuuden symbolin valkoisena, lihaa syövänä heteromiehenä.

Wille Rydmanin ajojahdista voisi kirjoittaa paksun romaanin, mutta mennään nyt lyhyen kaavan mukaan:
”- Ministeri Rydman on joutunut tilanteeseen, jossa häntä on syytetty erinäisistä teoista, ja nämä syytökset ovat levinneet laajalle median kautta. Nyt on esitetty väitteitä, että hän olisi mustamaalannut yksityishenkilöitä ja mediaa.”

Vasemmistoliitto, vihreät ja SDP jättivät tiistaina välikysymyksen. Keskusta ei ollut mukana välikysymyksessä, mutta esittää myös epäluottamusta Rydmanille.
Välikysymys, tämä arvoton näytelmä on paraillaan eduskunnan käsiteltävänä.

Oppositio eli Vasemmistoliitto, Vihreät, SDP ja Keskusta haluavat osoittaa epäilijöille, että jos metoo-porukka ja v-media asettavat valkoiselle heteromiehelle fatwan, vastaan on turha pyristellä olkoon fatwan saanut sitten syyllinen tai syytön.
Lisäksi: Koska Wille Rydman on uskaltanut ja kehdannut puolustautua totuusmedian syytöksiä vastaan, Wille Rydmanista pitää tehdä varoittava esimerkki!

Meneillään on kenttäteloitus kunnon stalinistiseen tyyliin – ”oikeusvaltio” Suomi näyttää hampaitaan niin että Vladimir Putinkin on yhtä hymyä!
Lähteet: Suomen uutiset 20.6., Iltalehti20.6.

30 vastausta artikkeliin “Tapaus Wille Rydman: -Opposition mielestä Rydmanin kenttäteloitus pitää viedä loppuun kunnon stalinistisella näytelmällä”

    1. Tosiasia on, että Rydmanilla, kuten kaikilla muilla kansalaisilla, on oikeus kyseenalaistaa myös lehtikirjoitusten ja toimittajien väitteet.
      se kuuluu sanavapauteen sekä kansalaisen oikeussuojaan.
      Julkisten päätösten mukaan Rydman ei syyllistynyt mihinkään, mistä voisi nostaa syytteen, joten se siitä.
      Se, että punavirheet Tuppuraiska, Harakka ja Andersson jatkavat julkista syyttelyä viranomaisten päätöksistäpiittaamatta, osoittaa tämän sakin ideologista tyhmyyttä – tai hysteeristä paniikkia.

  1. ”Tammikuussa 2023Wille Rydman erosi kokoomuksesta ja siirtyi perussuomalaisiin. Rydmanin mukaan perussuomalaiset on vuodesta 2017 lähtien kehittynyt Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran aikana sellaiseen suuntaan, jota hänen on luontevaa kannattaa. Eduskuntavaaleissa 2023 Rydman valittiin perussuomalaisten listoilta kolmannelle kaudelleen kansanedustajana Helsingin vaalipiiristä 3 919 äänellä.

    Poliittinen toiminta
    Helsingin Sanomien vuonna 2015 teettämän selvityksen mukaan Rydman oli tuolloin eduskuntaan valituista kansanedustajista oikeistolaisin yhdessä Elina Valtosen kanssa. Rydman on kuvannut itseään konservatiiviksi tai liberaalikonservatiiviksi.

    Rydman on ollut julkisuudessa etenkin tiukkojen maahanmuuttonäkemystensä vuoksi. Rydmanin mukaan ”maahanmuuttopolitiikan pitää tapahtua vastaanottajamaan ehdoilla. Suomen eikä minkään muunkaan maan tule vastaanottaa enempää maahanmuuttajia kuin mitä se pystyy menestyksellisesti sopeuttamaan omaan yhteiskuntaansa – sen kieleen, tapoihin ja lakeihin. Hyvää tarkoittavat monikulttuurisuusprojektit ovat osoittautuneet vahingollisiksi sekä vastaanottajamaille että maahanmuuttajille itselleen, kun sopeutuminen uuteen kotimaahan on niiden myötä hidastunut.

    Talouspolitiikassa Rydman on arvostellut poliitikkoja siitä, että nämä syyttävät markkinataloutta omista virheistään. Valtion velkaantumista hän on arvostellut voimakkaasti. Suomen valtion alkaessa uudelleen velkaantua vuonna 2009 Rydman vaati menojen leikkaamista velkaantumisen sijaan. Rydmanin mukaan velkarahalla eläminen on nykyisen hyvinvoinnin maksattamista tulevien sukupolvien työllä ja paras puolustus hyvinvoinnille on ensisijaisesti kilpailukyvystä huolehtiminen.”- Wikipedia-artikkeli otsikolla ”Wille Rydman”.
    ————————————————————-
    Tarvitseeko enää ihmetellä miksi Suomen uuskommunistit yrittävät tekemällä tehdä Wille Rydmanista epäihmisen.

  2. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9c514fd5-460c-44a0-808d-626d4b69cf6c
    ”syyttäjien ratkaisu toimittajien osalta ei ottanut kantaa siihen, olivatko väitteet totta vai ei.”
    Asiassa siis ei ratkaistu, oliko asiassa valheita, vai ei, vaan vain se, olivatko toimittajat koittaneet varmistaa taustansa kunnolla.
    Sitä, oliko valheita, vai ei, ei ole ratkaistu mitenkään, joten ei myöskään ole todistettu, että lehdistö puhui totta.

  3. Rydman on käyttäytynyt huonosti moneen kertaan. Sen hän itsekin myönsi vielä Kokoomuksessa ollessaan.

    Hesari on kirjoittanut jutun varsin valikoivalla agendalla, eikä syyttäjä väittänyt Hesarin kertoneen totta – jopa Yle sen myöntää. Todennäköisesti seassa on sopiva soppa kolmea asiaa: totuutta, valetta ja subjektiivisia mielipiteitä.

    Se on sitten makuasia että onko Rydmanin toiminta niin pahaa, että tällainen lynkkauspartio tarvitaan. Sanoisin että lynkkauspartion syynä on se, että hän on äärimmäisen vastenmielinen henkilö monelle. Se riittää.

    Rydman ei ole viaton, mutta ei nyt ihan ilmestyskirjan petokaan.

  4. ”13:47
    Veronika Honkasalon (vas) mielestä on merkillistä, miksi pääministeri, kokoomus tai rkp eivät ole vastanneet kysymykseen siitä, onko ministeri Rydmanin toiminta ”median ja yksityishenkilöiden mustamaalaamisessa” ollut hyväksyttävää.

    -Miksi on niin vaikeaa vastata tähän kysymykseen?”- Ilta-Sanomat.

    Minä: Miksi Veronika Honkasalon on niin vaikea hyväksyä demokratia ja kansalaisen oikeusturva välttyä stalinistiselta oikeusmurhalta?

  5. ”Rydman ei ole viaton, mutta ei nyt ihan ilmestyskirjan petokaan.”

    Että jos todisteita ei ole, heitetään nyt ainakin epäilyksen varjo. Ei savua ilman tulta ja niin pois päin.

    1. Puhutte aidanseipäistä ettekä itse aidasta.
      Tässähän ei ole kysymys oikeuden päätöksistä, vaan Rydmanin julkisuusluotettavuudesta ministerinä valheineen, syytöksineen jne..

      1. Kysymys on todellakin siitä asiasta valheineen ja sytöksineen, mitä punavirheiden hyeenalauma levittää suu vaahdossa.
        ” Se ei ole mielipidekysymys vääristellä sitä vapaasti vastaamaan omia tarkoitusperiä. Mitä joku itse sanoi tai kirjoitti ratkaisee. Ei se mitä joku toinen väittää sanojan tai kirjoittajan tarkoittaneen. Ylitulkintaa ei hyväksytä. Viimeisin tuomioistuimen osoitus tästä ja päätös, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamis syyte. Il 25.4.2024: ”Syyttäjä valitti asiasta Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että laillisuusperiaatteen vuoksi syyksilukeminen ei voi perustua siihen, mitä viestin vastaanottaja on ”rivien välistä” ymmärtänyt.” ”

  6. Osa ongelmaa on toki se, että Rydman hyökkäsi vasemmiston puoluelehteä vastaan kritiikillään ja se nosti siilipuolustuksen.

    Sanomalehti ei ole luonnollinen henkilö. Sen tunteita ei voi loukata.

  7. PÄIVÄN POINTTI | Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa Helsingin Sanomat vs Wille Rydman -tapauksesta.

    HS-päätoimittaja Erja Yläjärvi on kohtuullisen skarppi tyyppi, mutta Rydman-tapauksessa hän puhuu soopaa. Niin käy usein ihmisille, jotka puhuvat omassa asiassaan.

    Tapaus Wille Rydman on mennyt pahasti Helsingin Sanomien ihon alle. Jutussa ei ole enää pitkään aikaan ollut kyse tavanomaisesta journalismista, vaan asia on muuttunut kunnia- ja uskottavuuskysymykseksi.

    Yläjärvi väittää, että koska syytettä ei nostettu, tämä OSOITTAA sen, että Rydmania koskeva HS-juttu piti paikkansa. Ei asia näin tietenkään mene. Asian toteavat ääneen lakiproffat Matti Tolvanen ja Tatu Hyttinen.

    Heiltä kysyttiin. ”Ottiko syyttäjä kantaa siihen, pitääkö HS:n juttu jokaista lausetta myöten paikkansa?”

    Tolvanen vastasi: ”Siihen syyttäjä ei tietenkään ottanut kantaa.”

    Hyttinen: ”Tällaista tulkintaa syyttäjän päätöksistä ei voi tehdä.”

    Omaa pohdintaa:

    HS koosti lokajuttuaan kuukausien ajan. Se koosti juttunsa pelkästään Rydmania koskevista negatiivisista väitteistä ja jätti pois kaiken, mikä olisi tukenut Rydmanin kantaa. Esimerkiksi Binga Tupamäen Rydmania tukevat kommentit sivuutettiin täysin. Lopuksi kokonaisuutta paisuteltiin rajuilla spekulaatioilla. Antoiko uutisointi oikean kuvan asiasta? Ei tietenkään antanut, vaan tarkoituksellisen yksipuolisen. Koko sotku on lähtökohtaisesti Rydmanin katkeran ex-tyttöystävän kosto.

    https://www.suomenuutiset.fi/paivan-pointti-hs-paatoimittaja-puhuu-soopaa/

      1. Ei Rydman ole lyhytkasvuinen, turha lyhytkasvuisia vähemmistön edustajia tässä sheimata.

        Käytökselleen päästään terve ihminen sen sijaan yleensä mahtaa jotakin, siten käytöksestä voi antaa rakentavaa palautetta.

      2. Suosittelen lukemaan tuomiolauselman hk.
        Siinä ei millään tavalla vahvistetty väitteiden todenmukaisuutta, vaan ”syyttäjien ratkaisu toimittajien osalta ei ottanut kantaa siihen, olivatko väitteet totta vai ei.”

          1. Kyse oli demujen räksyttäjien ajamasta toverituomioistuimesta syyttämällä Rydmania ministerinä väärästä käyttäytymisestä.
            Rydman ei missään vedonnut ministeriyteensä, joten puhdasta potaskaa sekin.

            1. ”Poliittinen vallankäyttäjä ei saa painostaa lehdistöä saati yksittäisiä kansalaisia.

              Ministerinä Rydman on loukannut niin lehdistönvapautta kuin riippumatonta oikeuslaitosta, Harakka sanoo.”

              Eli demari-harakan mukaan ministerillä ei ole normaalin kansalaisen oikeutta puolustautua julkisesti julkisia syytöksiä vastaan.

              Tästähän tässä on kysymys, että demut, vasurit ja virheet haluavat kieltää joitakin perustuslailliset kansalaisoikeudet

              1. Itse räksyttävät suu vaahdossa sananvapaudesta, mutta haluavat kieltää sen sellaisilta, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä.

          2. ”Luetun, huonokuuloisuuden ja ymmärryksen yhteispuute vaikeuttaa sitä, mistä oikeasti oli kysymys. Ei oikeuden tuomioista-piste !”

            Eli kommentoijan mukaan oppositiolla ja Totuusmedialla on oikeus lynkata ministeri ja ihminen Wille Rydman.🙄

    1. LK

      Ehkä Ylöjärvi on ottanut kantaa hönöpäissään / ei ymmärrä suomen kieltä / omaa rikollisen luonteen / on mielisairas / on saanut mielipuolisuuskohtauksen / on itselleen ja ympäristölle vaarallinen sokea fanaatikko / syyntakeeton / alhainen älykkyysosamäärä

  8. Orpon hallitus ajoi lakkokenraaleista välittämättä läpi lakkolait eli saattoi työmarkkinasysteemin samalle viivalle Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa.
    Orpon hallitus on myös (edellisen hallituksen tolkuton valtionvelan kasvattaminen) onnistunut pitämään Suomen luottoluokituksen kondiksessa. Samalla Orpon hallitus lisäsi parlamentarismia ja vähensi korporaatiopolitiikka. Ehkä kotimaiset ja ulkomaalaisetkin sijoittajat uskaltavat jälleen luottaa Suomeen.

    Oppositio on paniikissa. Hallitus pitää saada nurin rasismisyyytöksillä, oikeusmurhaamalla ministeri ja ihminen Wille Rydman, tavalla tai toisella. Opposition kauhein skenaario: hallitus pysyy pystyssä vaalikauden loppuun asti eikä Suomi-laiva uppoakaan kansainvälisen valuuttarahaston kylmään syleilyyn.

    Samalla toki Totuusmedia, pääasiassa HS ja Yle pelkäävät menettävänsä loputkin uskottavuudestaan: punavihreää politiikkaa tukeva agendajournalismi.

  9. Ei kelvannut kokoomuksen Orpolle ja nyt hän puolustaa? Tässä menee jo pm uskottavuuskin?

  10. Niilo:

    ”Ei kelvannut kokoomuksen Orpolle ja nyt hän puolustaa? Tässä menee jo pm uskottavuuskin?”

    Ei kelvannut kokoomukselle. Ei kai ollut tarpeeksi nöyrä kokoomuksen vaikuttajia kohtaan. Esitti ehkä liian persumaisia mielipiteitä, jotka eivät miellyttäneet kokoomuksen rahoittajia.

    Kun olen tehnyt vaalikonetestejä Helsingin vaalipiirissä, niin WR on saanut minulta parhaat pisteet jo yli 10 vuoden ajan.

  11. Naisen tai tytön sukuelinten silpominen ja sen valmistelu vihdoin laittomaksi – Elomaa: ”Tämä asia ei olisi edennyt näin ripeästi ilman perussuomalaista oikeusministeri

    Politiikka.
    Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisella eli ympärileikkauksella tarkoitetaan kaikkia ilman lääketieteellistä syytä tehtäviä toimenpiteitä, joihin liittyy naisten ulkoisten sukuelinten poistaminen tai vahingoittaminen jollain muulla tavalla. Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa iloitsee hallituksen lakiesityksestä, jossa sekä silpomisesta että sen valmistelusta tehtäisiin rangaistavaa.

    Eri puolilla maailmaa elää tällä hetkellä arviolta 200 miljoonaa silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista. Vuosittain noin neljällä miljoonalla tytöllä on riski joutua silvotuksi. Perinteen taustalla vaikuttavat esimerkiksi kulttuuriset syyt. Erityisen paljon silpomista tapahtuu joissakin Afrikan maissa, kuten Somaliassa, Egyptissä, Sudanissa ja Malissa.

    – Suomessa tyttöjen sukuelinten silpominen on myös tällä hetkellä rangaistavaa Suomen rikoslain perusteella pahoinpitelynä tai törkeänä pahoinpitelynä. Valtioneuvosto antoi kuitenkin 13.6.2024 lakiesityksen, jossa silpominen sekä silpomisen valmistelu säädettäisiin rangaistavaksi erillisin rikoslain säännöksin, kertoo Ritva ”Kike” Elomaa.

    https://www.suomenuutiset.fi/naisen-tai-tyton-sukuelinten-silpominen-ja-sen-valmistelu-vihdoin-laittomaksi-elomaa-tama-asia-ei-olisi-edennyt-nain-ripeas
    ———————————————————-
    Hallitus pitää saada nurin Rydmanin avulla tai ilman sitä. Muuten feminismi, joka ei tietenkään aja naisten asiaa vaan on kulttuurimarxismin lippulaiva, meltaantuu.

  12. Kyseessä on uuvutustaistelu, Wille Rydman vastaan metoo-porukan ja v-median valhe – ja mustamaalauskampanja.

  13. Helsingin Sanomat on julkaissut minusta järkyttävän artikkelin. Se on niin täynnä virheitä ja vääristelyjä, että yhdessä blogitekstissä on liki mahdotonta korjata niitä kaikkia. Artikkeli on myös niin musertavalla tavalla leimaava, että käytännössä en pysty korjaamaan sen väitteiden aiheuttamaa mainehaittaa, vaikka tekisin mitä.

    Minun on kuitenkin pakko yrittää. Aloitan pienemmistä virheistä ja siirryn kohti isompia.

    https://www.willerydman.fi/blogi/2022/6/17/xt7r3oui5j2wdd275jwi8vf6641k6r

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *