George Orwellin romaanista Vuonna 1984 muistamme termin newspeak, uuskieli. Sillä tarkoitetaan diktatorisen valtiokoneiston propagandakieltä, jolla manipuloidaan suurta yleisöä (alamaisia) ja käännetään totuus päälaelleen.
Seuraavassa muutama esimerkki tästä uuskielestä.
Yhteisöllisyys – Kaverien suosiminen ja korruptio, sopiva ohittaa pätevän.
Vihapuhe – Joku on eri mieltä punavihreän poliitikon, toimittajan, taiteilijan tai tutkijan kanssa.
Maalittaminen – Joku on eri mieltä punavihreän poliitikon, toimittajan, taiteilijan tai tutkijan kanssa ja sen jälkeen joku toinenkin on.
Business Finland, entinen Tekes – Rikkaiden sosiaalitoimisto, josta hyväosaiset saavat veronmaksajien rahaa.
Naisviha – Joku on erimieltä naispoliitikon, naistoimittajan, naistaiteilijan tai naistutkijan kanssa.
Sananvastuu – Vaikeneminen yhteiskunnan ongelmista.
Transfoobikko – Ihminen, joka uskoo tieteeseen: biologisia sukupuolia on kaksi ja ne perustuvat sukusoluihin.
Positiivinen erityiskohtelu – Syrjintä.
Kansallinen etu – Minun ja minun kaverieni etu.
Kriittisyys – Vastustaminen.
Inklusiivisuus, intersektionaalinen feminismi ja antirasismi – Valkoihoisten miesten syrjintä etnisen taustan ja sukupuolen perusteella.
———————————————-
Dekonstruktio on jälkistukturalistisen rankalaisfilosofin Jacques Derridan kehittämä lukutapa. Sen tavoitteena on tuoda esiin käsityksissä ja käsitteissä piileviä ristiriitaisuuksia ja osoittaa kielen ja yleisen merkityksen häilyvyys.
Sama suomeksi: Kaikki on suhteellista tai ainakin vahvasti sinne päin.
Jordan B. Petersonin mukaan Jacqeus Derrida on marxilainen silmänkääntäjä.
Jordan Peterson on paitsi jungilainen psykologi myös viisas mies.
Lähteet: Verkkouutiset 15.10.2022 Jarkko Tontin kolumni ”Newspeak tuli Suomeen ja tätä on sanojen takana.
Wikipedia: Jacques Derrida.
Jordan B. Petersonin kirja ”12 elämän ohjetta, käsikirja kaaosta vastaan (2018)”.
Kieli kehittyy aina, ettei siinä mitään mutta on tuossa ihan hauska litania.
Petersonin jungilaisuutta on tosin hieman kyseenalaistettu. Mutta kyllä hänellä fiksuja ajatuksia on. Viime aikoina vähän hulluksi mennyt mutta historiassa hitosti fiksua ajatusta.
Postmodernismi: ei ole totuuksia, hölynpöly kelpaa tiedeartikkeliin
21.01.2024
”Postmodernissa ajattelussa kielletään ihmisestä riippumattoman todellisuuden sekä objektiivisen tiedon ja totuuden olemassaolo. Järkeä ja logiikkaa ei pidetä yleispätevinä”, Wikipedia määrittelee postmodernismin.
Filosofi Roger Scruton kirjoitti aiheesta: ”Kirjoittaja, joka sanoo, ettei ole totuuksia tai että kaikki totuudet ovat ’vain suhteellisia’, pyytää, ettet usko häneen. Joten en usko.”
Dick Hebdige luettelee toisiinsa täysin liittymättömiä, postmodernismina pidettyjä asioita osoittaakseen, että postmodernismi on niin epämääräinen käsite, ettei se tarkoita mitään.
Noam Chomsky sanoi, että postmodernismi ei tarkoita mitään, koska se ei lainkaan lisää analyyttistä eikä empiiristä tietämystä. Hän kysyy, mikseivät postmodernistit vastaa kysyttäessä ”mitkä ovat heidän teorioittensa periaatteet, mitkä ovat niiden todisteet, mitä sellaista ne selittävät, mikä ei ollut entuudestaan ilmeistä … Jos (tähän) ei pystytä vastaamaan, kannattaa lukea Humen neuvo sellaiseen: ’liekkeihin’.”
https://vapaasana.net/2024/01/21/postmodernismi-ei-ole-totuuksia-holynpoly-kelpaa-tiedeartikkeliin/
Kaukana on aika jolloin päättäjämme ajattelevat ja toimivat yhteisen tasapuolisuuden nimiin.
Meillä on oikeistohallitus jonka luulisi osaavan laittaa yhteiskunnan rattaat pyörimään kaikkien hyvinvoinnin eduksi, mutta onko korruptio ohittanut osaajat ja yhteistä hyvää kahmitaan vain omalle ryhmälle?
Itse pidän taas modernismia itselleni enemmän luotaantyöntävänä, Aallon Alvarin arkkitehtuuristakaan välitä, eräs tuttava asui Aallon tornitalossa, jossa eteisen ja keittiön väliseen seinään oli suunniteltu suuri pyöreä reikä. Hän tykkäsi, minä en. Hänen mielestään minun silloisessa 1930-luvulla rakennetussa kodissa oli liian hämärää ja hän olisi halunnut lyödä halogeenit ja suurteollisuus-valaisimet karaisemaan pölyisää kodikkuutta epäsymmetrisen pohjaratkaisuni kapeimpaan kulmaan, johon mikään suorakaidehuonekkalu ei asettunut.
Elämä on. Ja toki joskus tekisi Googlen sijaan mieli koklata ihan elävässä todellisuudessa ikivihreätä aikakonetta vaikka ihan lähimenneisyyteen, jossa kieli ei vielä ollut niin teknillistä, että ihmisen paino olisi ajateltu kilogrammoissa, vaan jalat ja naulat kuvasivat kolmiulotteisuutta. Kiehtovaa on myös miettiä, miten aivan arkisimpien abstraktioiden kuten arkikielen ”vihreän” kaltaisiin sanoihin jo liittyy niin paljon erilaisia mielleyhtymiä riippuen siitä, millaiset ovat itse kunkin kulkijan pään sisäiset tiedonintressit jne.
On se jänskää! Ja myös kuolettavan tylsää.
Luin hiljattain mielenkiintoisen jutun siitä, miten siinä missä modenin aikakauden ihmisten mielen sisäistä arkkitehtuuria kuvastaa abstrakti ajattelu, oli mielen arkkitehtuuri alkuperäiskansojen edustajilla konkreettisempaa ja nivoutui ”kypsän” ja ”raa’an” kaltaisten realiteettien ympärille.
Mielenkiintoista on myös se, miten joku voi osata hyvin ja jopa erinomaisesti tehdä käytännön asioita, kuten rakentaa jotakin tai soittaa vaikka jotakin soitinta ilman, että kykenee itse lainkaan puhumaan tai sanallistamaan tekemisiään. Jotkut jopa ilman mitään tietoteoreettista lukeneisuuttakaan. Vastaavasti affektien, kokemusten sekä omien tunteiden sanallistamisessa ovat monet auttamattoman osaamattomia, kun ei näille ole opetettu mitään pohjaa koulussa eikä kulttuurikaan tai oma elinpiiri tai harrastukset ole tarjonneet mahdollisuutta oppia.
Kuinka kohdata toinen tai millaista repertuaaria erilaisten ja kaikentasoisten ihmisten aito kohtaaminen edellyttäisikään nykyaikana, joka on niin sirpaloitunut erilaisiin ”omaa kieltä/alakulttuuria” operoiviin kupliin?
Meille perinteisesti on opetettu joku yksi malli, jonka avulla käsittää maailmaa ja jonka poikkeamia kuuluu syrjiä ja kiusata sekä vainota, kaikki omasta normista poikkeava on tyhmää, epäfiksua ja järjetöntä sekä uhka omalle itselle.
Mutta kuinka kohdata vauva, muunlajinen tai vaikkapa alkuperäisasukas ja oppia kohtaamaan ja löytämään yhteinen kieli?
Vastaavasti isoisän voi olla hankalaa käsittää omien lastenlastensa välisiä juttuja sekä heidän tapojaan kommunikoida. Ja Milleniaalin vaikea ilman googlea tietää mitä ihminen painaa, jos se ilmoitetaan nauloissa.
”Kaikki, mikä tiedetään, on aina vaikuttanut tietäjälle järjestelmälliseltä, todistetulta, käyttökelpoiselta ja itsestään selvältä. Kaikki vieraat tietämysjärjestelmät ovat niin ikään vaikuttaneet ristiriitaisilta, todentamattomilta, käyttökelvottomilta, mielikuvituksellisilta tai mystisiltä.”
— Ludwik Fleck
Sokea ihminen tietää sanan vihreä merkityksen, mutta voisin kuvitella, että hänen mieli assosioi vihreän värin varmasti täysin toisella tavoin kuin näkevä ihminen, jolle vihreä intuitiivisesti yhdistyy aistimaailmallisesti vihreään nurmikkoon, puunlehtiin, vastaleikatun ruohon tuoksuun, vihreäpilkulliseen kietaisuhameeseen pukeutuneeseen tyttöön tai vedenvihreään vaikutelmaan William Turnerin maalauksessa, josta voi melkein mielessään aistia öljyvärien tuoksun sekä tunnun niitä lastalla sekoittaessaan ja tuntea voimakasta halua ryhtyä sotkemaan juuri tietyn petrolin sekä suolaveden liikkeen ihon kananlihalle nostattavaa tunnelmaa, joka häilyy esitietoisuuden hämärissä…
Mutta kuinka selvittää mihin jonkun toisen mieli vihreän värin kuljettaa?
Feministifilosofit puhuvat ihmisen esidiskursiivisesta kokemuksesta, jonka olen tulkinnut viittaavan juuri tuollaiseen ilmaisematta ja puhumatta jääneeseen mielen ja aistien sekä kehollisen merkityksen tuntemukseen, joka ei paljastu sanan ”vihreä” taustalta, mutta on ja löytyy hyvinkin.
Jos minun pitäisi dualistisen ja mustavalkoisen jaottelun mukaisesti valita, kumpaa pidän hierarkisesti arvokkaampana itselleni:
1. Platonin Idea-oppijärjestelmän mukaisen ihanteellista ”muuttumattoman totuuden” tavoittelua pohdiskellen (kaikkien) ihmisten mielissä mahdollisimman samoina pysyviä abstraktioita, kuten geometrisia objekteja
vai
2. Feministisen filosofian etsimiä esidiskursiivisia kokemuksia sekä kaikkea sitä hiljaisen valtavaa potentiaalia, joka on sysätty länsimaisen älyn ylimielisyyden marginaaliin, ei valinta olisi minulle vaikea.
Valitsisinko riidellä ja väitellä asioista, jotka saavat minut masentumaan, vai täytänkö mieleni sellaisilla työkaluilla, joiden avulla herään eloon sisältä käsin sekä tunnen jälleen intohimoja maailmaa kohtaan.
Vastausta ei tarvitse edes antaa.