Kun sanoo jotain noin kehnoa julki ei asia ole lainkaan noin vaan sanomalla sirkusisovanhemmuudeksi voi olla ettei ihan kokonaan ymmärrä asiaa
Taikka sitten ei halua ymmärtää moni isovanhempi on vankasti työelämässä jotenka ei heiltäkään voi ihan mitä vaan vaatia
Katsoisin asiaa muilla keinoilla ja kaikki ei ole varakkaita ja myös niillä isovanhemmilla on omatkin menonsa ja kulunsa
Mitään sirkusisovanhemmuutta tuskinpa on Suomessa siinä määrin että voi noin tyhmästi asian julki tuoda
Monasti asiaan vaikuttaa kummankkin kotikunta monasti kun asutaan toisella puolen Suomea ei se ole yksinkertaista lasten lapsiaan edes tavata
Saatikka olla läsnä aina kun tarvetta ilmenee seommoro Tepivaari kirjoitti Teuvo Mast
En tiedä mitä on sanottu ja kuka sanoo. Kyllähän se Naistenpäivä on hyvinkin kunnioitettava päivä. Vaikka se onkin täysin markkinamiesten kaupallinen päivä siinä kuin Äitienpäväkin.
Isänpäivä sitten onkin eri asia, sitä ei aina edes muisteta syksyn kurakelien seasta.
Kun en halua maalittaa ketään en laittanut nimiä blogiin tiedän sen mutta katsoin ettei anna aihetta tuoda julki
Muutoinhan ne asiat on juuri noin kuten kirjoitit terv tepivaari
Vaikea keskustella asiasta, jos ei tiedä tarkalleen, mitä on sanottu.
Siksi pitäisi olla jokin viittaus tai kopioida se sanottu mukaan tekstiin.