Minä muistan äitiä, vaikka taitaa olla jo yli 20 vuotta kuolleena. Aamulla nostin hänen kunniakseen lipun salkoon. Eihän sitä paljon huomaa, kun on, tuuleton tyyni ilma.
Kyllähän äidille on pakko antaa monestakin asiasta kiitos, vaikka siitä aikanaan vähän tuli vastustettuakin. Paljon tavat on sieltä asti opittua, olivatpa sitten hyviä, tai pahoja.
Minun äitini oli sodan aikana rintamalottana ja kai sieltä moni tapa ja kuri oli lähtöisin. Ei koskaan suostunut sodasta ja sodan tavoista puhumaan, ei koskaan, aina sanoi, että hän on sotansa sotinut.
Varsin samanlaisia muistoja äidistäni, jo 70-luvulla kuollut.
Lottana palveli sodassa. Kovan kurin piti kotona ja oli tiettyjen asioiden suhteen ehdoton. Aika hartaasti uskovainenkin oli.
Hyvällä muistelen äitiä; suomalaisuuden päiväkin tänään sattuu olemaan.
Kalle, niin meilläkin, aika usein isä joutui autokuskiksi kirkolle näin sunnuntaisin.
Äitiä muistan ja hän oli aina innostava sai meidät iloitsemaan pienistä saavutuksista. Se oli sodan jälkeen kun kaikesta oli pula.
Noinhan ne monella oli silloin kun Äiti vielä eli tosin kuoli jo vuonna 1963 kesällä
Mutta niin se vaan on että isin tytöt ja äidin pojat terv tepivaari
Lukeudun heihin jotka ovat olleet onnekkaita äitini ja toki isänikin suhteen. Lämmin ja viisas, se mikä minussa on hyvää ihmistä tulee paljon hänestä ja toki isästäkin.
Olen nähnyt 5:n sukupolven äidit. Jos hyvin käy, niin 6. on mahdollinen sukupuussa. Kaukaisimman hautajaisissa olin 2- vuotiaana. Hän oli syntynyt 1860- luvulla.
Se hetki kun äiti ja äidin mukana kulkeva lämpöinen tuulahdus astuu lasten, lastenlapsien ja lastenlastenlapsien täyttämään huoneeseen on ainutlaatuinen, aivan omaa luokkaansa.
Onneksi äitienpäivä ei ole ainoa päivä vuodessa kun se koetaan, mutta onhan äitienpäivässä jotain erityistä.
Kiitos kaikille äideille, ilman teitä ei olisi mitään-
Kyllä se päivä on paikallaan, oli hän uusi äiti, vanha äiti tai äiti muistoissa.
Sanana ”äiti” on ollut melkoisella tulilinjalla viime vuodet. Laista se on jo poistettu.