Ehdotuksen mukaan tehdään alijäämää 12 miljardia?
Miksi Purra ei puutu suurimpiin menoeriin?
Rahoittaa yksityisiä lääkärifirmoja jotka tulisivat toimeen ilmankin?
Miksi ei luovu Turun tunnin junan miljardihankkeesta?
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Jos oltaisiin jatkettu vasemmiston edellisen hallituksen viitoittamalla tiellä että mitään ei tehtäisi , niin nyt velan tarve olisikin 12 asematsta 17 miljardia.
Orpon hallitus perustaa päätöksensä virkamiesvastuulla tehtyyn tytkimukseen realimaailmasta, ei uskomuksiin eikä utopioihin vasemmistohallituksen tapaan, jossa syömävelkaakin otettiin valehtelemalla kansalaisille sen olevan investointi tulevaisuuteen.
Täyttä puuta ja heinää, kun valheilla rakennettiin hallitus
ja hallitusohjelma, joka vei Suomen tähän suohon.
Heikki
Jos kaikki kaltaiseksi olisivat ymmärtäneet äänestää perussuomalaisten, niin hallitusneuvottelujen tulos olisi saattanut olla mieluisampi.
Nyt sinun on turha parkua.
Himskatti, kun alkaa jo tekstinkäsittelykin vääntää omiaan opposition tapaan.
Talouskurioppia on luonnehdittu ylikansalliseksi poliittiseksi projektiksi, joka yhdenmukaisti talouskurimaiden politiikkatoimia ja sosiaalisia suhteita.
Sen on sanottu olevan jatkumoa jo 1970-luvun puolivälistä alkaneelle kehityskululle, jolle ominaista on suuryritysten ja pääoman omistajien eli kapitalistien etuja ajavan sekä markkinoiden roolia korostavan UUSLIBERAALIN TALOUSAJATTELUN aseman vahvistuminen. Osana kehityskulussa oli myös saksalaisen nk. ORDOLIBERALISMIN opit, jotka korostavat, että vapaa markkinatalous tarvitsee toimiakseen vahvan hallituksen turvaa.
—
”Talouskurioppia edustavien näkemysten ja politiikkatoimien on usein todettu vievän yhteiskuntaa uusliberalismin suuntaan. Talouskuri on nähty esimerkiksi uusliberaalin kehityksen kiihtymisvaiheena sekä uusliberalistisena taloudellisten ja sosiaalisten suhteiden jälleenrakennuksen prosessina (Hayes 2017, 23; Morris 2016, 101). Antropologi ja aluemaantieteilijä David Harvey kuvaa kirjassaan Uusliberalismin lyhyt historia (2008) uusliberalismia ajattelutapana, jonka mukaan valtion tulee ennen kaikkea tukea vahvaa yksityistä omistusoikeutta, vapaita markkinoita ja vapaakauppaa sekä luoda markkinoita sellaisilla aloilla, joilla niitä ei vielä ole. Esimerkiksi usko siihen, että tuottavuuden kasvu hyödyttää koko yhteiskuntaa, koska hyödyt valuvat lopulta myös yhteiskunnan alempiin kerroksiin, kuuluu uusliberaalin ajattelun lähtökohtiin (ks. Lindholm 2019, 84-88). Demokraattiseen päätöksentekoon se sen sijaan suhtautuu epäluuloisesti.
Talouskurimaiden tekemät julkisen talouden leikkaukset ja niiden seuraukset olivat merkittäviä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa hallitus leikkasi sosiaalimenoistaan 75 miljardia puntaa ja lähes 600 000 julkisen sektorin työntekijää menetti työpaikkansa. Samaan aikaan kotitalouksien toimeentuloa vaikeutti reaalipalkkojen pieneneminen lähes kymmenellä prosentilla. Köyhyysrajan alla elävien työssäkäyvien perheiden määrä nousi viisi kertaa suuremmaksi kuin mitä se oli 1970-luvulla.
[…]
Talouskuri kiihdytti myös taloudellista eriarvoisuutta. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa vuosien 2009-2013 välisenä aikana köyhimpään 10 prosenttiin kuuluvien tulot laskivat 38 prosenttia, kun taas 1 000 rikkaimman joukkoon kuuluvien varallisuus kasvoi 138 miljardilla eurolla.
[…]
Punainen risti ilmoitti aloittavansa ruuan jakamisen Isossa-Britanniassa ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen.
[…]
Kreikassa itsemurhien on arvioitu lisääntyneen 45 prosenttia vuosien 2007-2011 välisenä aikana ja 35 prosenttia vuonna 2011 toteutettujen leikkaustoimien jälkeen. Maan ikäviin kehityskulkuihin sisältyivät lisäksi lapsikuolleisuuden kasvaminen 40 prosentilla kriisin aikana, syntyvyyden pienentyminen viidenneksellä ja nuorisotyöttömyyden kasvu noin 60 prosenttiin.
Edellä kuvaamani esimerkit kertovat 2010-luvusta talouskurin vuosikymmenenä. Tuolloin useat valtiot pyrkivät vähentämään julkista velkaa ja aikaansaamaan talouskasvua julkisen sektorin leikkauksilla. Talouskurin vuosikymmentä edelsi vuonna 2007 Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoilta alkunsa saanut finanssikriisi, jolloin valtiot tukivat pankkisektoria estääkseen finanssijärjestelmän romahtamisen, sekä sitä seurannut taloudellinen taantuma. Pankkien pelastaminen tuli kalliiksi. Vuoden 2010 loppuun mennessä pankkinsa pelastaneilla valtioilla oli saatavia pankeilta lähes 1 000 miljardia dollaria. On arvioitu, että finanssikriisin hoitaminen maksoi esimerkiksi Yhdysvalloissa kaikkiaan 13 000 miljardia dollaria.
Tässä rytäkässä myös valtioiden velka kasvoi vauhdilla.
Finanssisektori selvisi kuitenkin kriisistä vähintäänkin kohtuullisesti: kriisistä huolimatta pankkien varallisuus kasvoi vuosien 2002-2011 välisenä aikana 160 prosenttia — 40 tuhannesta miljardista 150 tuhanteen miljardiin dollariin.
Talouspolitiikkaa tutkinut Mark Blyth kuvaa kirjassaan ”Talouskuri, vaarallisen opin historia” varsin yksityiskohtaisesti finanssikriisin taustoja ja sen seurauksena syntynyttä julkisen velan ongelmaa. Poliittisessa retoriikassa tämä nopeasti kuitenkin kääntyi vastuuttomasti tuhlailevien ja rakenteellisten ongelmien kanssa kamppailevien valtioiden velkaantumisongelmaksi.”
(Talouskuri tuli Suomeen, Vastapaino, Tampere 2023)
Vähän samat oli seuraukset Holkerin johtamalla demarihallituksellakin, joka erehtyi paksun markan politiikkaan. Nyt euro on ollut meille liian paksu ay:n sabotoinnin takia. Keväällä paukapäät löivät lisää löylyä. Itse olisin pannut käyntiin tutkimukset valtiopetoksen yrityksestä.
Tämä tilanne voi tulla vielä tänä vuonna uudestaan eteen.
Suomalaiset lähtivät leikkimään kasinotaloutta paksun markan turvin, mutta sen seurauksena kaatui pankkejakin.
Ruokajonot olivat korttelin pituisia. Niihin tuli ruoka-apua ulkomailta, kun kukaan ei uskaltanut lainata rahaa ennen devalvaatiota.
Nyt pitää sopeutua euroon ja hätätapauksessa kapinalliset on pantava vankilaan.
Mielipuolet ovat uhkailleet jo yleislakolla. Ei tarvita kaltereita, jos kytketään kettingillä seinään.
Lööppilehtien sijaan luen itse mieluummin (oikeistolaiseen) aivopesuun syventyvää akateemiseen tutkimukseen perustuvaa tietokirjallisuutta, jonka…
”Luvussa 3 Christer Lindholm pohtii talouskurin olemusta taloyspoliittisena oppina ja sitä, millaisella retoriikalla talouskuria on oikeutettu. Hän tarkastelee kriittisesti valtiontalouden monimutkaisuutta yksinkertaistavia vertauskuvia, joilla oli keskeinen osa siinä, miten talouskurin välttämättömyys saatiin terveen järjen (common sense) asemaan.
[…]
Luvussa 4 Timo Harjuniemi tarkastelee, miten median toimijat olivat rakentamassa käsitystä talouskurin välttämättömyydestä. Suomalainen journalismi mukaili pitkälti eurooppalaisen poliittisen eliitin näkemyksiä ja esitti talouskurin kivuliaana pakkona, jolle ei ollut varteenotettavia vaihtoehtoja. Uutisoinnissa talouskriisi näyttäytyi menetetyn kilpailukyvyn ja ennen kaikkea valtion velkaantumisen ongelmana. Sanomalehtien talouskriisistä rakentamaan kuvaan vaikutti se, keitä uutisoinnissa kuunneltiin.
[…]
Luvussa 5 Janne Autto ja Jukka Törrönen puolestaan analysoivat vuonna 2015 Sipilän hallituksen hallitusohjelmasta edyskunnassa syntynyttä poliittista kiistaa kysyen, miten hallituspuolueet puolustivat talouskuria, miten oppositiopuolueet puolestaan kritisoivat talouskuritoimia ja miten kiistan osapuolet pyrkivät hallitsemaan talouskurin ihmisissä herättämiä tunteita.
[…]
Luvussa 6 Tero Toivanen, Paavo Järvensivu ja Ville Lähde tarkastelevat talouskuria ilmastonmuutoksen torjumisen, luonnon monimuotoisuuskadon ja muiden ympäristöongelmien pysäyttämisen sekä yhteiskunnan ekologisen jälleenrakentamisen näkökulmasta. He osoittavat, miten talouskuri asettui ekologisen jälleenrakennuksen esteeksi niin Suomessa kuin yleisemminkin Euroopassa. Monissa Euroopan maissa ympäristöpolitiikalle oli rakentunut tukeva asema 1970-luvulta alkaen, eikä talouskurin vuosikymmenestä seurannut merkittäviä taka-askelia tälle maltilliselle ympäristöpoliittiselle kehitykselle. Talouskuri kuitenkin siirsi politiikan huomion talouskasvun aikaansaamiseen, mikä jarrutti kiireellisten ja talouspolitiikan perusoletuksia syvästi haastavien ympäristöpoliittisten päämäärien toteuttamista — erityisesti ilmastonmuutoksen torjumista ja luonnon monimuotoisuuden turvaamista.”
(Talouskuri tuli Suomeen, Vastapaino, Tampere 2023)
Liisa
Googlaamalla löytyy yhtä ja toista. Nyt löytyi Sarastuksen juttu aiheesta. Hännikäinen ajatukset muistuttavat omiani. Siksipä liitän sen tähän.
PS pääsi hallitusneuvotteluissa tavoitteeseensa kansankulttuurimme ja katurauhan turvaamisessa ja kokoomus sai vapaat kädet taloudessa.
https://sarastuslehti.com/tag/hallitus/
Joku maamme talouden tuntijoista pisti vertaillen budjetteja Marinin ja Purran hallitusten välillä ja totesi että isossa kuvassa säästöt ovat aika mitättömiä ja päälinja lähellä samaa.
Vanha sanonta pätee: kaikki puolueemme ovat sosiaalidemokraatteja. Myös persut.
Niin, voi sitä olla suurin työväenpuolue ( PerusS ) vaikka ei olisikkaan solisaliratti.
Persut menetti suurimman työväenpuolueen aseman kuukausi sitten. Se siirtyi takaisin demareille.
Kuten sanottu, olisi Heikin tapaisten pitänyt äänestää persuja. Ehkä demarien kanssa olisi tullut parempi hallitussopimus.
Mutta kun PS olisi köyhä, eikä rahaa riittänyt vaalimainontaan kotporaatioiden rahoittamien vasuriston, demarien ja kokoomuksen tapaan, niin moni Heikki eksyi väärille jäljille.
Olisivatpa kaikki sosiaalidemokraatteja Ruotsin mallin mukaan olleet
Matti
”Olisivatpa kaikki sosiaalidemokraatteja Ruotsin mallin mukaan olleet”
Niin. Ei olisi euroerhettä. Ja olisi vähemmän sabotaaseja kansainvälistä kauppaamme kohtaan.
Sinällään on minusta mielenkiintoista, miten ”konservatiivisena korjausliikkeenä” esiintyvä ja ”liberaalia mädätystä” vastustava Perussuomalainen kansanliike nimenomaan harjoittaa uusliberalistista yhteiskunnallista kehitystä kiihdyttävää sekä yhteiskunnallista eriarvoistumista lisäävää politiikkaa. Mutta ehkä kaikki ”substanssi” (kuten ”rotutohtoriksi” haukuttu Halla-Aho on nykypersujen politiikan sisällöllisyyttä kuvannut) Perussuomalaisilla painottuukin huomion siirtämisestä tosiasioista maahanmuuttoon sekä narsistiseen syntipukkien etsimiseen ja vähemmistöjen/ maahanmuuttajien maalittamiseen.
Olisihan se suoranaisen vaarallista keskittyä ihan oikeisiin, aitoihin yhteiskunnallisiin ja omiin ongelmiin.
Näinhän narsistinen persoonallisuus yksilötasollakin toimii: hän tarvitsee syntipukkeja, joiksi kelpaavat niin oma puoliso, omat perheenjäsenet kuten kuka hyvänsä ventovieras tai puolustuskyvyttömämmässä asemassa oleva, jota ryhdytään kiusaamaan ja syyttämään siitä, että itsellä on narsistinen persoonallisuushäiriö.
Narsistisen persoonallisuyshäiriön ytimessä kun dominoi kivulias alemmuuden tunne, jota narsisti ei voi lainkaan kohdata. Se ei ole yksinkertaisesti narsistille mahdollista. Siksi tarvitaan syntipukki, jota syytetään ongelmista aivan kuten maahanmuuttajia tai ”woke-kulttuuria” ja nuoria naisia syytetään ongelmista, joista halutaan kiinnittää huomio pois, ryhtymällä politikoimaan syntipukkeja ja ”vihollisia” vastaan.
Viisaan ihmisen kannattaisi kuitenkin valita tarkasti taistelunsa, sillä itänaapurissa saattaa lumytä ihka aito ja oikea vihollinen.
Tässä on yksi hanttapulipoliitikkojen suojelupyhimyksistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Anjem_Choudary
Liisa
”Perussuomalainen kansanliike nimenomaan harjoittaa uusliberalistista yhteiskunnallista kehitystä kiihdyttävää sekä yhteiskunnallista eriarvoistumista lisäävää politiikkaa.”
Tuskin harjoittaa. Sitäpaitsi ihmiset ovat yhteiskunnallisessa katsannossa luonnostaan eriarvoisuus. Kun meikämanne potkaisee tyhjää, sitä ei monikaan huomaa. Ja somessa moni olettaa persujen yhteiskunnallisen arvon peräti miinusmerkkiseksi, vaikka persujen pyrkimys olisi täysin toinen.
Se siitä eriarvoistumisesta.
Minun arvoni tulee olemaan miinusmerkkinen lopun ikääni, vaikka kuinka pinnistäisin. Näin ovat näkkileivät. Jos nyt saisin lotosta ronskisti rahaa, miinusta tulisi vielä paljon enemmän. Minulla on nimittäin heikko luonne. Kirstunkantajilta vaadittaisiin lihaksia.
Vaalikonevastausten perusteella PS on nelikenttäanalyysissä osoittautunut vuodesta toiseen keskustalaiseksi konservatiiviseksi puolueeksi, josta varsinkin libertarismi on ollut varsin kaukana.
Leikkaamalla tämä maa ei nouse. Kuoleman kierre ja sakkaus on nyt menossa.
Säästöjäkin tarvitaan, mutta samanaikaisesti pitää löytää ratkaisut tulojen lisäämiselle.
Ainoa tie siihen on saada Suomeen nopeasti uusia
investoivia yrityksiä houkuttelevalla yritysverokannalla ja uudella työllä ja työvoimalla vrt. muut kilpailijamaat. Uskottava politiikka siihen on välttämätön.
Malliesimerkki Irlanti, jolla
menee hyvin.
Vahojen porojen jauhaminen edellisten päättäjien tekemisitä on suuri kyvyttömyyden syy.
Uskoa ja lujaa luottamusta päättäjiin tarvitaan ja sitä tämä hallitus ei enää saa millään tempuilla, varsinkaan Turun rata- tyyppisillä, eikä miltään suunnalta.
Tuloja, työtä, uskoa ja luottamusta tarvitaan pian ja uudet voimat sitä takomaan.
”Ainoa tie siihen on saada Suomeen nopeasti uusia
investoivia yrityksiä houkuttelevalla yritysverokannalla ja uudella työllä ja työvoimalla vrt. muut kilpailijamaat. Uskottava politiikka siihen on välttämätön.”
Kuinkahan monta henkilöä kirjoittelee ”Heikki Karjalainen” nimimerkillä?
Kerropa hk, miten marinin sakki ei näitä kyennyt tekemän, kun oli vapaa mahdollisuus?
Hallitus on se, jossa tarvitaan pitkäjänteisesti ammattimaisia ulkomaankaupan- viennin, yritystalouden osaavia nokkamiehiä- naisia viemään Suomen ideaa, yritys- ja vientimyönteisyyttä maailmalle. Suhdanteet tulevat ja menevät,
niillä pitää osata ratsastaa.
Heikki
”Suhdanteet tulevat ja menevät,
niillä pitää osata ratsastaa.”
Nobelistien mukaan jokaisella maalla pitäisi olla oma valuutta, jonka arvo kelluisi suhdanteiden mukaan.
Euron arvo kelluu unionin suhdanteiden tahdissa, joka tahti ei ole sama kuin Suomen taloudella.
Pölkkypäät veivät maamme yhteisvaluuttaan. Jo valmistelukin oli katastrofaalista. Puupäät jäivät silti kellumaan.
Niin poikkeukselliselta kuin kuulostaskaakin, olemme siinä tilanteessa, ettei tämä oikeisto- kuin muunkaan suunnan hallitus saa tätä oikenemaan, vaan pitää määrätä ”virkamiespohjainen” yritys-sosiaali- työvoimahallitus nopeasti töihin ratkaisemaan
Suomen solmu. Ratkaisu pohjautuu parlamentaarisesti tehtyyn päätökseen hyväksyä tosiasiat. Suomi tarvitsee jonkin uuden luovan ratkaisun.
Testatut ja epännistuneet teoriat:
1. Käytetään paljon rahaa
2. Leikataan paljon kaikesta
Testatut ja onnistuneet teoriat:
0.
Katainen, Stubb, Sipilä, Rinne, Marin tai Orpo eivät ole ratkaisseet kestävyysvajeen isoja kysymyksiä, tämän kertasivat ihailtavalla yksimielisyydellä viimeksi tänään SAK:n ja EK:n ekonomistit.
Kuka ratkaisisi?
”Vaikka koronan pidempiaikaisia vaikutuksia talouspolitiikkaan ja talousajatteluun on vaikea ennustaa, voisi kuitenkin ajatella, että se haastaa talouskuriin liittyvän TINA (There is no alternative) -ajattelun. Monenlaiset toimet ovat täysin mahdollisia, vaikka erilaisten talouspoliittisten toimien järkevyydestä voikin olla erilaisia näkemyksiä. Korona-ajan mahdollisesti suurin merkitys talousajattelulle onkin, että se on avannut reittejä erilaisille talouspoliittisille toimille ja visioille.
Näihin visioihin lukeutuu esimerkiksi hoivaava talous, jossa taloyspolitiikalla vahvistetaan yhteiskunnan sosiaalista infrastruktuuria ja sitä kautta hyvinvointia sekä sosiaalista ja ekologista kestävyyttä.
Hoivaavaa taloutta on feminististen tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen keskusteluissa esitetty myös ohjenuoraksi yhteiskuntien koronanjälkeiseen jälleenrakennustyöhön. Käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi investoimista julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin elvytettäessä taloutta. Investoinnit sosiaaliseen infrastruktuuriin lisäävät hyvinvointia, mutta ne myös luovat enemmän työpaikkoja kuin kuin investoinnit esimerkiksi rakentamiseen — erityisesti naisille, joiden työllisyys on useissa maissa kärsinyt koronan vuoksi miesten työllisyyttä enemmän. Lisäksi hoivainvestoinnit ovat ekologisesti kestävämpi työn muoto kuin rakentaminen. Työpaikkojen luonnin lisäksi hoivaavassa taloudessa on tärkeää suunnata investointeja rakenteiden muuttamiseen, muun muassa nostamaan hoiva-alan matalia palkkoja.
Ekologinen jälleenrakennus vaatii väistämättä myös laajaa jälleenrakentavaa työllisyyttä esimerkiksi energiajärjestelmissä, teollisuudessa, liikenteessä ja asumisessa, jotta korkeapäästöisestä ja luonnonvaroja ylikuluttavasta taloudesta voidaan irroittautua.
Keskustelua hyvinvoinnin yhteyksistä talouteen ja hyvinvoinnin kestävästä tulevaisuudesta on käyty Suomessakin viime aikoina paljon. […] Hyvinvointikeskeisyys auttaa myös hahmottamaan sitä tärkeää asiaa, että tulevien vuosikymmenien kestävyysmurroksessa, jonka aikana todennäköisesti kohdataan lisää erilaisia viheliäisiä kriisejä, juuri kansalaisten laajapohjainen psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi nousee tärkeään asemaan. Hoivatut ja hyvinvoivat kansalaiset kykenevät toimimaan paremmin haastavassa murroksessa, jossa esimerkiksi monet työt ja osaamistarpeet muuttuvat nopeasti.
Kuten edellä totesimme, talouskuria tehtiin 2010-luvulla ideologista arkijärkeä yhtäältä rinnastamalla virheellisesti toisiinsa kotitalous ja julkinen talous ja toisaalta esittämällä talouskuri välttämättömäksi keinoksi vähentää tulevien sukupolvien taakkaa. Ekologisen kriisin ratkaiseminen ja tulevien sukupolvien taakaksi koituva ekologinen velka eivät kuitenkaan saavuttaneet talouskurin vuosikymmenellä vastaavaa arkijärjen asemaa.
Tämän kirjan artikkelit osoittavat, että talouskuri on historiallisissa olosuhteissa rakentunut ideologinen, kiistanalainen ja siksi aina sopimuksenvarainen järjestely, joka voidaan halutessa muuttaa, peruuttaa ja hylätä. Voidaan väittää, että ekologinen kriisi ei ole samalla tavalla sopimuskysymys. Kuten luonnontieteilijät toisinaan muistuttavat: fysiikan kanssa ei neuvotella. Mikäli ilmastonmuutosta ja luontokatoa ei kyetä hillitsemään nopeasti, järjestäytyneiden yhteiskuntien ylläpitäminen käy erittäin hankalaksi. Talous- ja yhteiskuntapolitiikan keskeisiä kysymyksiä on, pystytäänkö tältä uhkaavalta polulta siirtymään nopeasti ja hallitusti ekologiseen jälleenrakentamiseen.
On syytä painottaa, että talouskurioppi ei ole ongelmallinen pelkästään siksi, että sen jyrkkä soveltaminen ruokkii eriarvoisuutta ja näköalattomuutta sekä epäluottamusta yhteiskuntaa ja valtiota kohtaan. Kun talouspolitiikasta tulee talouskuriajattelun mukaisesti pääasiassa säästämistä, rapautuu myös talouspoliittinen mielikuvitus, jota kaivattaisiin ekologisen jälleenrakennuksen toteuttamisessa enemmän kuin koskaan.
Tulevina vuosikymmeninä edessä oleva jälleenrakennus vaatiikin valtiolta ja talouspolitiikalta kokonaisvaltaisuutta, suunnitelmallisuutta ja aktiivisuutta eli juuri sellaisia asioita, joita uusliberalismin aikakaudella ja talouskurin vuosikymmenellä vieroksuttiin.”
Jne. …
(Talouskuri tuli Suomeen, Vastapaino, Tampere 2023)
Kirjan yhtenä kirjoittajana on KTT Paavo Järvensivu, joka on tutkinut laajasti talouden, ympäristön ja kulttuurin yhteyksiä. Kirjassaan Rajattomasti rahaa niukkuudessa (Like) hän käänsi vallitsevan talouspoliittisen käsityksen päälaelleen: oikeasti niukkuutta ei ole rahasta, vaan luonnonvaroista, ja näistä lähtökohdista yhteiskuntaa tulee ohjata hyvin toisella tavalla kuin nyt. BIOS-tutkimusyksikössä Järvensivu tutkii parhaillaan ekologisen jälleenrakennuksen poliittista taloutta ja kulttuuria.
Kirjan on toimittanut YTT, dosentti Janne Autto, joka toimii sosiologian apulaisprofessorina Lapin yliopistossa.
Kiitos varsin laajasta ja perustelluista kommenteista.
Lisään vielä:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nain-hallitus-leikkaa-ja-verottaa-ensi-vuonna-yksi-ministerio-on-suuri-voittaja/9bf82252-1255-4243-b095-c861d6666f95
– Leikataan terveydestä – valmistaudutaan sotaan…