4 vastausta artikkeliin “Malliesimerkki Suomalaisesta yrittäjäkulttuurista”

  1. Siskollani oli lahjatavaraliike Turun keskustassa jossa olin jonkin aikaa töissä. Hän lainasi minulle silloin yrittäjän käsikirjan, jonka luettuani tein sellaisen johtopäätöksen, että paljon helpompaa on alkaa yrittäjäksi ruohonjuuritasolta, eli suomeksi siten että ei tiedä yrittäjyydestä mitään.

  2. ”Aloittava firma saa yhteiskunnan apuja.
    Firma saadaan nousuun.
    Pikavoiton nimissä firma myydään ulkomaisille.
    Bella-venevalmistus myytiin ruotsalaiselle.”

    ”Vuonna 2018 Raimo Sonninen myi lähes 50 vuotta aiemmin perustamansa Bella-Veneiden liiketoiminnan ruotsalaiselle Nimbusille. Jo vuonna 2003 hän oli myynyt 36 prosenttia Bella-Veneistä amerikkalaiselle Mercurylle.”

  3. Bella on esimerkki mitä seuraa myynnistä ulkomaiselle ja toinen esimerkki on miten moni yritys saa alkunsa.
    No niistä olisi pitänyt tehdä kaksi erillistä avausta ettei tule väärinkäsitystä.
    Kolmas esimerkki olisi miten käy kun firma menee ulkomaille laajentumaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *