Orpo ja Purra erimielisiä.
Britanniassa mellakoidaan ja sanovat syyksi maahanmuuton?
Orpo kaiketi haluaa kitkeä rasismia ja huolehtia
maahanmuuttajien hyvinvoinnista sehän on hieno ajatus,
joka ei ole ihan yksinkertaista toteuttaa.
Purra käyttäisi erilaista mallia.
Jää nähtäväksi miten jos hallituksessa ollaan eri mieltä?
Britanniassa väittävät venäläisten olevan vaikuttamassa
mellakoitsijoiden toimintaan?
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010612722.html
Sopivan mansellismielinen blogialusta
Useampi voi olla totta.
1. Äärioikeisto mellakoi silmittömällä väkivallalla ja tuholla.
2. Venäjä, venäjämieliset ja venäjän tukemat tahot kiihdyttävät asiaa.
3. Kansa on julmetun vihainen epäonnistuneelle maahanmuuttopolitiikalle.
4. Kaduilla on myös väkivaltaisia muslimimielisiä partioita.
Ja toisaalta:
– Lapsia on murhattu silmittömästi, ja se taatusti oikeuttaa suuttumisen.
– Mutta sekään ei oikeuta venäjämielisten äärioikeistolaisten väkivaltaa.
Tänään Hesarissa:
”Ainakin kaksi katsojaa piti seremoniaa ”friikkishow’na”: venäläispoliitikko Dmitri Medvedev ja Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps).”
Ville Tavio pitää rukoiluhetkiä ministeriöissään, ettei
maahanmuuttajat häiritsisi.
Ennen ministeriyttään
v. 2019 hän rukoilli maahanmuuttajien puolesta.
Islaminuskoiset rukoilevat myös paljon
Maahanmuuttajien puolesta pitää rukoilla, koska he ovat joutuneet vihreistön ihmiskokeiden uhreiksi.
Vihreistö haluaa kokeilla, millaista jälkeä syntyy, kun erilaisia kulttuureita törmäytetään toisiinsa.
Mielestäni heidän puolestaan pitääkin rukoilla, että he voisivat elää kotimaassaan rauhassa. Mikäli he kuitenkin jostakin syystä kuitenkin joutuvat muuttamaan, oppisivat kuitenkin elämään ”maassa maan tavalla”, vaikka ilmeisesti ei sekään pahantekoa lopettaisi, koska sitä riittää ihan kotimaistakin!
”Vanha manner, Eurooppa, on muuttanut geopolitiikkaansa sen jälkeen, kun Iso-Britannia päätti lähteä omille teilleen ja Uusi maailma Trumpeineen alkoi jähmettyä omanlaiseensa moderniteetin versioon, joka vaikuttaa ammentavan ihanteensa 1950-luvulta.
Kutsun epäröiden eurooppalaiseksi kotimaaksi sitä, jota kohti haluaisin kääntyä. Eurooppa on yksin, totta kyllä, mutta Eurooppa yksin voi kuljettaa oman historiansa juonta eteenpäin. Näin siksi, että se aikoinaan koki elokuun 1914 ja veti muun maailman mukanaan. Siis eteenpäin globalisaatiota vastaan, samoin kansallisiin ja etnisiin rajoihin paluuta vastaan.
Euroopan puutteet kääntyvät myös sen vahvuuksiksi. Kun puhutaan elon jatkamisesta eikä enää vain tuotannosta, on eduksi, ei enää haitaksi, olla vanha maanosa. Silloin voimme tarttua uudelleen kysymykseen eteenpäin siirtämisestä. Silloin voimme toivoa siirtyvämme modernista nykypäivään.
Sitä sääntelyn ja sumplimisen Eurooppaa, ”Brysseliä”, sanotaan byrokraattiseksi. Juridisena keksintönä se toimii kuitenkin yhtenä kiinnostavimmista vastauksista kaikkialle jälleen levinneeseen käsitykseen, jonka mukaan vain kansallisvaltio kykenisi suojelemaan kansoja varmistaen niiden turvallisuuden.
Euroopan unioni on onnistunut uskomattoman nikkaroinnin tuloksena materiaalistamaan lukemattomin tavoin kansallisten intressien ristikkäisyyden, limittäisyyden tai päällekkäisyyden. Se näyttää tietä säädöksineen, joiden kompleksisuus muistuttaa ekosysteemin monimutkaisuutta. Juuri tämänkaltaista kokemusta tarvitaan, kun käsitellään kaikki rajat ylittävää ekologista muutosta.
Ison-Britannian vaikeudet lähteä Euroopan unionista osoittavat itsessään, että rakennelma on sangen omaperäinen, koska se on pystynyt mutkistamaan tiukoin rajoin määritetyn suvereniteetin ideaa. Yksi kysymys on siten ratkaistu: vaikka kansallisvaltio toimi kauan vanhoja siteitä katkovana modernisaation välittäjänä, nykyisin se on enää vain toinen nimitys Paikallisuudelle. Asuttavan maailman nimi se ei enää ole.
On sanottu, että Manner-Eurooppa on syyllistynyt etnosentrismin syntiin ja kuvitellut voivansa dominoida maailmaa, minkä johdosta se on ”provinsialisaation” tietä palautettava oikeisiin, vaatimattomampiin mittoihin. Tänään samainen provinsialisaatio on kuitenkin Manner-Euroopan pelastus.
Saksalainen filosofi Peter Sloterdijk on joskus luonnehtinut Eurooppaa maailmanvallasta lopullisesti luopuneiden kansakuntien kerhoksi (”Europa ist ein Club der gedemütigten Imperien” — sananmukaisesti ”Eurooppa on nöyryytettyjen imperiumien klubi”). Jääkööt vain brexitin kannattajat, Trumpin seuraajat, turkkilaiset, kiinalaiset ja venäläiset haaveilemaan suurvalta-asemasta maailmassa. Vaikka heillä vielä olisi haluja mahtitekijöiksi joillakin kartoin esitetyillä alueilla, tiedämme, ettei heillä ole enempää mahdollisuuksia kuin meilläkään vallita tätä Maata, joka vallitsee nykyään yhtä lailla meitä ja heitä.
Eurooppa tuntee hallintansa haurauden suhteessa globaaliin tilaan. Se ei todellakaan voi enää kuvitella sanelevansa maailmanjärjestystä, mutta se voi olla yhtenä esimerkkinä siitä, mitä tarkoittaa löytää jälleen asuttava maaperä.”
(Bruno Latour, Matkalla Maahan, essee 2017, suomennos Vastapaino, Tampere 2022)
Kun on syntynyt jossain maassa ei ole maahanmuuttaja mitenkään
Olkoot sitten vanhemmat syntyneet ihan missä vaan
Ja koko kapinointi johtui siitä että kuunneltiin juoruja liian paljon terv tepivaari
Tavallaan ”Suomessa asuvat ruotsalaiset” eli finländaret ovat maahanmuuttaja, joilla on ollut vaikeuksia sopeutua täkäläiseen menoon.
Niilo
”Orpo kaiketi haluaa kitkeä rasismia ja huolehtia
maahanmuuttajien hyvinvoinnista sehän on hieno ajatus,
joka ei ole ihan yksinkertaista toteuttaa.”
Maahanmuuttajan hyvinvoinnista voidaan huolehtia niinkin, että hänet palautetaan välittömästi lähtömaahansa.
Täällä päätyy helposti poseen sopeutumisvaikeuksien vuoksi.
Jos maailmamme halutaan pitää monikulttuurisena, on etnisiä raja-aitoja korotettava RKP:n tapaan.
Olen jokseenkin kyllästynyt maahanmuuton ympärille noidankehäksi kiertyneeseen pakkotoistoon sekä rasismiin. Joten jaan jotakin tuoreeltaan aloittelemastani uudesta tietokirjasta.
Ison-Britannian ja Suomenhan on sanottu olevan TALOUSKURIOPIN mallioppilas-maita, mutta mitä on talouskurioppi?
1. Talouskuri on TALOUSPOLIITTINEN OPPI oppi ja TIETYNLAISIA POLITIIKKATOIMIA, jotka ovat saaneet ns. hegemonisen aseman länsimaissa finanssikriisin jälkeen 2010-luvulla.
2.Lisäksi talouskuri on POLIITTINEN PROJEKTI, joka sisältää tietynlaisia intressejä ja käsityksiä yhteiskunnallisista päämääristä ja keinoista niiden saavuttamiseksi sekä noita intressejä, päämääriä ja keinoja edistämään pyrkiviä TOIMIJOITA.
3. Talouskuri on tietynlainen YLEINEN MIELIALA, joka on voimistanut epäluuloa ja vastakkainasetteluja.
4. Talouskuri on poliittisiin päätöksiin kytkeytyviä, arjessa kohdattuja VAIKEUKSIA, NIUKKUUTTA ja KÄRSIMYSTÄ.
Talouskurioppia on luonnehdittu ylikansalliseksi poliittiseksi projektiksi, joka yhdenmukaisti talouskurimaiden politiikkatoimia ja sosiaalisia suhteita.
Sen on sanottu olevan jatkumoa jo 1970-luvun puolivälistä alkaneelle kehityskululle, jolle ominaista on suuryritysten ja pääoman omistajien eli kapitalistien etuja ajavan sekä markkinoiden roolia korostavan UUSLIBERAALIN TALOUSAJATTELUN aseman vahvistuminen. Osana kehityskulussa oli myös saksalaisen nk. ORDOLIBERALISMIN opit, jotka korostavat, että vapaa markkinatalous tarvitsee toimiakseen vahvan hallituksen turvaa.
”Talouskurimaiden tekemät julkisen talouden leikkaukset ja niiden seuraukset olivat merkittäviä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa hallitus leikkasi sosiaalimenoistaan 75 miljardia puntaa ja lähes 600 000 julkisen sektorin työntekijää menetti työpaikkansa. Samaan aikaan kotitalouksien toimeentuloa vaikeutti reaalipalkkojen pieneneminen lähes kymmenellä prosentilla. Köyhyysrajan alla elävien työssäkäyvien perheiden määrä nousi viisi kertaa suuremmaksi kuin mitä se oli 1970-luvulla.
[…]
Talouskuri kiihdytti myös taloudellista eriarvoisuutta. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa vuosien 2009-2013 välisenä aikana köyhimpään 10 prosenttiin kuuluvien tulot laskivat 38 prosenttia, kun taas 1 000 rikkaimman joukkoon kuuluvien varallisuus kasvoi 138 miljardilla eurolla.
[…]
Punainen risti ilmoitti aloittavansa ruuan jakamisen Isossa-Britanniassa ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen.
[…]
Kreikassa itsemurhien on arvioitu lisääntyneen 45 prosenttia vuosien 2007-2011 välisenä aikana ja 35 prosenttia vuonna 2011 toteutettujen leikkaustoimien jälkeen. Maan ikäviin kehityskulkuihin sisältyivät lisäksi lapsikuolleisuuden kasvaminen 40 prosentilla kriisin aikana, syntyvyyden pienentyminen viidenneksellä ja nuorisotyöttömyyden kasvu noin 60 prosenttiin.
Edellä kuvaamani esimerkit kertovat 2010-luvusta talouskurin vuosikymmenenä. Tuolloin useat valtiot pyrkivät vähentämään julkista velkaa ja aikaansaamaan talouskasvua julkisen sektorin leikkauksilla. Talouskurin vuosikymmentä edelsi vuonna 2007 Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoilta alkunsa saanut finanssikriisi, jolloin valtiot tukivat pankkisektoria estääkseen finanssijärjestelmän romahtamisen, sekä sitä seurannut taloudellinen taantuma. Pankkien pelastaminen tuli kalliiksi. Vuoden 2010 loppuun mennessä pankkinsa pelastaneilla valtioilla oli saatavia pankeilta lähes 1 000 miljardia dollaria. On arvioitu, että finanssikriisin hoitaminen maksoi esimerkiksi Yhdysvalloissa kaikkiaan 13 000 miljardia dollaria.
Tässä rytäkässä myös valtioiden velka kasvoi vauhdilla.
Finanssisektori selvisi kuitenkin kriisistä vähintäänkin kohtuullisesti: kriisistä huolimatta pankkien varallisuus kasvoi vuosien 2002-2011 välisenä aikana 160 prosenttia — 40 tuhannesta miljardista 150 tuhanteen miljardiin dollariin.
Talouspolitiikkaa tutkinut Mark Blyth kuvaa kirjassaan ”Talouskuri, vaarallisen opin historia” varsin yksityiskohtaisesti finanssikriisin taustoja ja sen seurauksena syntynyttä julkisen velan ongelmaa. Poliittisessa retoriikassa tämä nopeasti kuitenkin kääntyi vastuuttomasti tuhlailevien ja rakenteellisten ongelmien kanssa kamppailevien valtioiden velkaantumisongelmaksi.”
(Talouskuri tuli Suomeen, Vastapaino, Tampere 2023)