Hallitus ajaa lapsiperheet asunnottomiksi?

Asumistuen saajia on Tampereella 24%.
Tampereella asuu ahtaasti 29%.
Toteutuuko lasten oikeudet?
– Ilmiselvää miksi lapsia syntyy vähän.
– AY ei enää pysty ajamaan palkka-asiaa.
AL tänään: Tampereelle uhkaa syntyä asunnottomien ryhmä.

25 vastausta artikkeliin “Hallitus ajaa lapsiperheet asunnottomiksi?”

  1. Suomea on johdettu päin persettä jo 35 vuotta. Lopulta käy köpelösti.

  2. Elämänsä Suomessa rakentavat sellaiselle pohjalle jonka yhden osan muodostavat yhteiskunnan tuet mikä lienee ymmärrettävää. On tietysti hyvä että näin, elämän laatu on sitä parempaa mitä enemmän on rahaa käytössä.
    Ongelmiksi kuitenkin saattavat nousta valtion varojen riittävyys ja kai sekin että tuet passivoivat ihmistä, latistavat ainakin mukavuudenhaluisten into pyrkiä omin voimin parempaan.
    Jos valtiolla olisi enemmän rahaa, lainaa, verorahoja, rahaa mikä säästyisi purkamalla byrokratiaa jne voitaisiin tietysti tukia jakaa paljon enemmän mikä kuitenkin osaltaan korostaisi yllä mainittuja tukien vähemmän toivottuja seurauksia.
    Sekin on hyvä muistaa että nykyisellään, siis vähän tuista riisuttunakin on yksi maailman parhaista paikoista ihmisen elellä.
    Luontoakin kulutamme nelinkertaisesti sen mikä olisi kestävää mitä se nyt sitten tähän kuuluukaan

  3. Vai joutuu ihmiset asumaan ahtaasti…

    Tässäkin rintamamiestalossa on asunut kaksi perhettä eli neljä aikuista ja yhteensä viisi lasta.

    Rakentaja perheineen asui alakerrassa ja vuokrasi yläkerran toiselle perheelle ja näitä vastaavia on koko kylä täynnä.

    No ei ollut asumistukia, eikä kukaan edes odottanut muiden maksavan toisten asumista.

    Mikäs muutoin sen ay-liikkeen palkka-asian ajamisen on vienyt?

  4. On teillä ahdasta korvien välissä, kun elätte mennyttä aikaa ja vain muistoissanne.
    Tämä Suomen hyvinvointivaltio on rakennettu kaikille niin köyhille yhteisin töin ja varoin ja se on ollut menestyksemne salaisuus, paitsi nyt.
    Nyt ei ole oikeudenmukaista verotusta, ei hallituksia, vain niitä kaukana todellisuudesta. Raha kasataan vain niille, joilla sitä jo on. Byrokratiaaa lisää suojelemaan Soraisia ja muita busineksia tukevia neroja. Perkeke !
    Maailma on aivan toinen kuin vain 5 vuotta sitten.

    1. Itseasiassa byrokratiaa kasvatettiin erityisen paljon viime hallituskaudella, nyt sitä puretaan.

      Mikäs se sellainen hyvinvointivaltio on mikä viimeiset 15 syönyt velaksi?

      Ja kun sosiaaliturva on tasolla jossa ei enää tarvi edes itse yrittää niin kyllä jokin on pahasti mennyt metsään.

      Pääkaupunki seudulla ei esim. sairaanhoitaja pariskunnan, jolla on kolme lasta kannata mennä päivätöihin, kun Kela -tuista saa saman ja lapsistakin pääsee kätevästi aina arkipäiviksi eroon.

    2. Punademujen ajama ”jaellaan rahaa kaikille tukina”-ideologia on jo todettu järjettömäksi.
      Rahaa ei ole, vaikka Rinne-Marin niin rääkyivät.
      Nyt ollaan tilanteessa, missä velaksi elämiselle on pakko laittaa stoppi ja alkaa elämään tulojen mukaan.
      Se, että se koskee kaikkia tukiaisten saajia – ei niitä, jotka tukia eivät ole saaneet – on realistinen tosiasia, koska tuet tulevat valtion kirstusta, mikä ei ole pohjaton, vaikka punademut ja vihervasurit niin kuvittelevat.

      1. Ymmärrän harmituksen asumistukileikkauksista, ne ovat olleet ay-liikkeelle ja sen kautta vasemmistopuolueille erittäin tuottoisa rahasampo.

      2. Et näytä pääsevän tähän päivään, vaan elät jatkuvasti historiassa, millä ei ole mitään tekemistä tämä puupäähallituksen touhujen kanssa.

        1. Punapäähallituksen rahanjakeluautomatia ei enää ole mahdollinen, mutta se ei näköjään punapuupäihin mene.

        2. Siis tarkoitatko, että asumistuen oleminen rahasampona ay-liikkeelle ja vasemmistopuolueille on historiaa?

          On se toki sitäkin, mutta myös nykyisyyttä ja hyvä siitä leikataan.

  5. Asumistukien leikkaus on pois suoraan muusta kulutukaesta, joka tuo työtä ja verotuloja. Se ajaa vähävaraisia kadulle ja sotun piiriin.
    Se ei luo yhtään työpaikaa eikä työtä.

    1. Se on vaan tosiasia, etteä on mahdotonta jakaa rahaa, mitä ei ole.
      Valitettavasti punapäiden velaksi elämisestä pitää palata elämään tulojen mukaan, vaikka se ei punapäiden kaaleihin uppoa.

    2. No helvetti , Karjalainen keksi ikiliikkujan. Eikös olisi paras jos valtio maksaisi kaikkien asumisen niin muu kulutus kasvaisi ja syntyisi työpaikkoja sekä verotuloja?

      Muista nyt kuitenkin, että uskollisena vihervasemmistolaisessa kannatat samaan aikaan kaiken kuluttamisen jyrkkää vähentämistä .

      1. Tämä on jo niin korkeaa puupäämatematiikkaa, jota en viitse enempää kommentoida.
        Suomi on vaan ajettu lähes selvitystilaan vajaassa 2 vuodessa. Kehukaa sillä. Muuta ei ole eikä tule. Pitäkää persut tunkinne !

        1. Se on ihan hyvä, että et kommentoi enempää tai oikeastaan toista kuin papukaija tuota vihervasemmitolaista hörhöilyä , kun siinä ei vaan ole mitään järkeä.

  6. Asumistuki terveille, työkykyisille, pitää lakkauttaa kokonaan. Jokainen asukoon tulojensa mukaisesti, ilman veronmaksajien rahapussilla käymistä.

    1. Asumistuki on yksi niistä sosiaaliturvan osista, jota hallitus toisensa perään on paisuttanut ajaessaan velaksi otettua kivarahaa.

      Kaikki täyspäiset ihmiset, eli muut kuin vasemmistolaiset ymmärtävät, että kun maksajat vähenevät ja saajat lisääntyvät on yhtälö lopuksi mahdoton.

      Miksi opiskelijan tulisi saada asua kuin työssä käyvä?

      Miksi alaikäisillä pitää olla oma asunto, josta yhteiskunta maksaa vuokrat?

      Miksi Harri hitsarin pitää maksaa Sirkka siivoojan vuokran?

      Ja jos asumistuen leikkaaminen on suoraan pois kulutuksesta niin eikö se Harri hitsaaja kuluttaisi enemmän jos hänen rahojaan jaettaisiin vähemmän muille ?

      1. Punademuideologian mukaisestri kaikille pitää edelleen jakaa holtittomasti velkarahaa ja syyttää velanotosta hallituta.

  7. 1968 vuonna ei ollut asumistukea ja lapsiperheenä muutimme Tampereelta naapurikuntaan. Kävimme töissä Tampereella ja verotulomme sai naapurikunta jossa asuimme.
    Entä jos Tampere olisi vähän avittanut olisi saanut verotulomme ja meiltä olisi säästynyt vuosittaiset matkakulut se matkustaminenhan saastutti…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *