11 vastausta artikkeliin “Ennallistamispoltto”

  1. Tämä on sitä ”vihreää” siirtymää, missä mikään ei ole järevää.

    1. Kaskenpoltto nauriiden vijelemistä varten oli sitä wanhaa perinnettä.
      Tämä ”ennallistaispoltto” on uutta viherpesua.

      1. Kulottamista ovat käsittääkseni harjoittaneet alkuperäisemmätkin väestöt, joilta ulkomailla ainakin on otettu neuvoja ja osallistettu heitä projekteihin…

  2. Niilo, on olemassa sellaisia lajeja, jotka voivat uinua versomatta/ kukkimatta vuosia ja vuosia, pitkäänkin, ja jotka tarvitsevat metsäpalon aktivoituakseen hetkeksi, jotta pääsevät pölytyttämään itsensä sekä levittämään siemenensä silloin, kun muut lajit toipuvat palosta. Tällainen on sellaista luonnon ja evoluution omaa vuorottelua ja rytmiä, joka häiriintyy ihmisen puuttuessa metsän omaan toimintaan dollarit ja eurot silmissään.

    Palot puhdistavat ja vahvistavat metsiä karsien tuholaisia sekä vahvistaen lajien omaa immuniteettia, kun ne pääsevät itse toipumaan ja kasvamaan taas osana evoluution toimintaa, ei ihmisen keinotekoisesti ylläpitämää teollisuuden ehdoilla toteutettua konstruktiota.

    Noin karkeasti kansankielelle puettuna.

    Raha eikä teollisuus ole luonnon realismia, vaan ihmisen fiktiivis-luonteiselle kulttuuriselle mekanismille rakentunut konstruktio, joka toki palvelee kulttuurisena välineenä, ihmisiä ja antroposentriä.

    Näin olen itse asiaa käsittänyt.

  3. Maltillisella ihmisen toteuttamalla kulotuksella voidaan säästää puustoa rajulta toipumiselta/ tuhoutumiselta palossa.

    Toisaalta ilmaston lämpeneminen/ kuivuus luo itsessään metsäpalovaaraa, kun yhä enemmän vettä maaperästä haihtuu ilmakehään ja ääri-ilmiöt kuten kuivuus ja kuumuus voimistuvat, jolloin palot voivat olla rajumpia ja niitä voi syttyä liian usein ja laajasti eri alueilla niin, ettei luonto ehdi toipua, vaan vaurioituu ihmisen kädenjäljestä johtuvista vaikutuksista ilmastoon.

    Myös näin asiaa ymmärrän…

  4. Ennallistamispolton Ekologiset tavoitteet:

    • Tuottaa lämpimiä ja avoimia alueita
    • Tuottaa hiiltynyttä pysty-, laho- ja maapuuta esim. kolopesijöille, kääväkkäille ja hyönteisille.
    • Parantaa paloriippuvaisten ja uhanalaisten lajien elinmahdollisuuksia
    • Jäljitellä metsäpaloa, jolloin alueelle jää eritasoisesti palaneita ja palamattomia kohtia (suopainanteet, kallioalueet) ja niille ominainen eliöstö.
    • Alueen puusto uudistuu luontaisesti, ja alueelle jää myös vanhempien sukupolvien puuyksilöitä.
    • Lehtipuusto runsastuu sekä puulajisto ja puuston tilajakauma monipuolistuvat.
    • Aloittaa paikallinen palojatkumo mahdollisia myöhempiä polttoja ajatellen.

    (https://www.tampere.fi/sites/default/files/2023-03/ennallistamissuunnitelma_ennallistamispoltto.pdf)

  5. Enpä ole kulottamista kuullut että metsään olisi puut jääneet kyllä ne on aina kaadettu ja talteen otettu

    Kaskeaminen on hiukan eri asia koska silloin on tehty peltoa viljalle terv tepivaari

  6. Ennallistamispoltto rajatulla alueella on luonnon oma ilmiö.
    Kulottaminen runkojen poistamisen jälkeen toinen hyvä menetelmä.
    Metsän paras lannoite on tuhka.

  7. Menkää Forssan -Tammelan seudulle kakkostien varteen katsomaan, siellä on iso luonnonmukainen alue joka syttyi ominkeinoin. Siitä on nyt muutama vuosikymmen, eikä tulipalon jälkiä enää oikein edes huomaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *