Laiskotti lähteä lumitöihin, kolakin jo varaston vintillä, arvelin että aurinko kuitenkin pian sulattaa lumet. Niinpä aikani kuluksi kirjoitin eläinaiheisen tarinan
Luonnossa susilauma ensin tarkkailee ja harkitsee, ajaa sitten myskihärkälaumasta erilleen heikoksi arvioimansa yksilön tai vielä keskenkasvuisen ja käyvät sitten joukolla sen kimppuun, raatelevat nälkäisiin kitoihinsa, luonnonjärjestys menee niin että heikot ja elinkelvottomat poistetaan, vahvemmat jäävät jäljelle.
Käy joskus niinkin että lauma onnistuu yhteistyöllä suojelemaan saaliikseen susien valitseman yksilön, hukat jäävät nuolemaan kuolaisia huuliaan mutta yrittävät uudelleen, hengissä pysyäkseen on ravintoa saatava.
Joukossa ja yhteistyössä on voimaa niin susien kuin myskihärkien kohdalla.
Tampereella Kalevan luontoa seurannut sano että ensin oli paljon jäniksiä ja nyt on paljon kettuja.
Matti; Joukossa ja yhteistyössä on voimaa niin susien kuin myskihärkien kohdalla…..
Teitpä Matti hyvän avauksen joukosta ja yhteistyöstä. Niinpä esim susien kohdalla se joukon yhteistyö perustuu saaliiseen, myskihärkien taas puolustukseen.
Myskihärkiä muuten esiintyy pohjoisessa niin Ruotsin kuin Norjankin pohjoisilla alueilla. Siirtoistutettuna.
Myskihärkä taitaa olla vuohien sukulainen. Käy päälle kuin yleinen syyttäjä.
Tekisi mieli lähteä Ruotsin tuntureille vaeltamaan. Viitisen vuotta sitten kunto oli erinomainen, nyt heiveröisempi.
Tuntureilla myskihärkä saattaa tuoda kuolon. Onneksi laaja näkyvyys auttaa välttämään laumaa. Mutta jospa lauma tulee sattumalta paikalle nukkuessa.
Meidän erämökin alueella ollut talven aikana harvinaisen paljon ilvesten jälkiä…
Niin se ilveskin tokeni, kun vähän kalpalla kumautettiin!
”Vanhoina hyvinä aikoina” ihmisistäkin heikoimmat yksilöt kuolivat pois ja vahvimmat jäivät eloon jatkamaan sukua. Siten ei ollut kovin surkeita tapauksia pidempää aikaa.
Ei ole ollenkaan varmaa, että nykymeno on hyvästä. Väkisin pidetään elossa elinkelvottomiakin ihmisiä.
Erityisesti henkisesti sairaat, itse sairautensa aiheuttaneet ovat yhteiskunnan syöpä. Fyysinen vajavaisuus tai loukkaantuminen ei ole oma syy.
Eläinten harrastamasta ajojahdeista sellainen havainto että mustarastaat ovat röyhkeitä lintuja, ajavat muita pois syönnöksiltä. Syötän pienimuotoisesti lintuja läpi talven, tarjolla auringonkukan siemeniä, maapähkinämursketta, talipalloja ja pötkylöitä, omenan puolikkaita ja vähän keitettyjä perunoita. Talipalloja olen myös murentanut maahan linnuille jotka eivät uskaltaudu lintulaudalle. Kauraryynejäkin mutta ne menevät huonosti kaupaksi.
Lajit joita viimeisen viikon aikana ovat vierailleet aterioimassa:
Tali-, sini ja kuusitiainen, pikkuvarpunen, urpiainen, vihervarpunen, rautiainen, peippo, järripeippo, viherpeippo, punarinta, punatulkku, västäräkki, musta-, räkätti ja punakylkirastas, kottarainen, harakka, fasaani ja yksi kalalokki tänään
Kyllä noita mustarastaita löytyy meidänkin pihalta. Jokunen vuosi sitten ei juuri ollut, nyt on paljonkin. Mikähän lie syy…?
Meillä Tammelan Myllykylässä lintujen lisäksi myöskin ilves ja kuusipeura ovat päivittäinen näky; riistakameraankin kumpiakin olen saanut useasti.
Kuusipeura on laumaeläin, ilves elelee raviirillään yksittäin.
Olenhan noista kirjoitellutkin silloin tällöin. Susiakin Tammelassa riittää, jäipä muutama viikko sitten auton allekkin yksi.
Ei ketään pidä jättää heitteille, mutta ei myöskään pitäisi halata kuoliaaksi.
Joskus ihminen kaipaa haastetta enemmän kuin halia. Poikien tippuminen kelkasta johtuu useammankin tuntemani psykologian ekspertin mukaan tästä.
Meidän kunnassa oli noin 1200 peuran kaatolupia, osa tietysti jäi käyttämättä ja osa on nyt meidän pihalla. Minä mielkiinnolla mieluummin seuraan sorsia ja telkkiä, nyt kun taas aukeni rannat ja vesi on kovinkin korkralla. Sorsat ei ainakaan tule pihalle syömään kukkasia.
Kuuleman mukaan tämä seuraava tapahtui Kittilän Pokassa silloin kun hevosia sai kesäisin pitää vapailla laitumilla. Minulla on mielikuva, että kyseessä oli 1950-luku.
Pokan isännän ruuna ryykälsi yhtenä kesäpäivänä laitumelta kotipihaan vauhkona ja vauhdilla, hevosen kyljet olivat vaahdossa ja veressä. Karhu perkele! isäntä päätteli hevosen kylkihaavavoista. Isäntä lähti parin naapurinsa kanssa pyssyt ja koirat mukana jäljittämään oletettua karhua.
Koirat saivat vihiä ja muutaman tunnin kuluttua löytyi kuollut karhu ja kupletin juonikin selvisi.
Karhu oli ollut puussa vaanimassa hevosia. Hevoset olivat kulkeneet peräperään puun alta. Karhu oli hypännyt ruunan selkään tappoaikeissa. Kookas ruuna ei suostunut karhun ateriaksi vaan karkasi täyteen vauhtiin. Karhu oli ratsastanut ruunalla muutaman sata metriä, kun ruuna oli ohittanut ison petäjän. Karhu oli iskenyt vauhdissa kynnet petäjän kylkeen tarkoituksenaan pysäyttää kovaa vauhtia karkuuttava ratsu. Karhun lapa oli revennyt irti, peto pudonnut satulasta, ryöminyt yhdellä käpälällä muutaman metrin ja kuollut verenvuotoon.
Pokan miehet olivat jättäneet karhun lavan puuhun varoitukseksi muille karhuille.
Muistini mukaan ruuna parani karhun runtelemista haavoista.
Kuulin tämän kertomuksen radiosta erään pokkalaisen kertomana aika päiviä sitten. Tämä meni sitten muistin varassa.
Myskihärkä taitaa olla vuohien sukulainen. Käy päälle kuin yleinen syyttäjä.
Tekisi mieli lähteä Ruotsin tuntureille vaeltamaan. Viitisen vuotta sitten kunto oli erinomainen, nyt heiveröisempi.
Tuntureilla myskihärkä saattaa tuoda kuolon. Onneksi laaja näkyvyys auttaa välttämään laumaa. Mutta jospa lauma tulee sattumalta paikalle nukkuessa.
Kuhmalahdella siat laidunsivat metsissä joskus sata vuotta sitten. Kerran siat tulivat verissäpäin vauhkoina kotio. Kun mentiin tutkimaan syytä, niin löysivät karhun kuolleena lähteestä Pentojärven liepeiltä.
Samasta lähdepaikasta kunta saa nyt vetensä ja hyvää on vesi.
Lapsuudessani ei tienoolla ollut susia, karhuja ilveksiä, supikoira, saukkoja, näätiä, minkkejä. Nyt on petoja joka lähtöön.
——
Taannoin valkohäntäpeuran nimeä yritettiin tarkentaa valkohäntäkauriiksi, mutta palattiin vanhaan käytäntöön ja peuroihinhan kaikki kauriit lukeutuvatkin.
Myös hirvemme lukeutuu peurojen sukuun. Joten hirven nimi voitaisiin muuttaa hirviöpeuraksi kokonsa takia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hirvi
Muistan ajan 50-luvulta kun lehmät ja hevoset saivat olla vapailla laitumilla. Monesti osallistuin minäkin toisten lasten kanssa lehmien ajoon aamuisin. Ajoimme meitin perän lehmät parin kilometrin päähän Kivijärvenmaahan. Sieltä lehmät laskeutuivat rämeniitylle ja pikku ajomiesten, tytöt mukaan lukien, urakka päättyi siihen. Mieluisa homma se meille lapsille oli. Iltalypsyn aikoihin lehmät tulivat kellokkaan perässä kotitanhuville, utareet täynnä maitoa.
Muistan myös kun kotikylän miehet veivät hevosensa ratsastamalla kesälaitumelle. Se oli eräänlainen merkkipäivä meille oskarin kokoisille. Tokka ratsuja tuli kylältä päin, meidän ja naapurin talot olivat kylän viimeisiä. Hevoset miehineen tulivat meidän pihaan, niitä oli paljon. Setämieheni Veeti talutti tammansa ulos tallista. Tamma hirnahti tervehdyksen toisille hevosille ja tamman pää oli niin pystyssä että. Se tiesi että kesälaidun odottaa. Naapurin nuori mies, Viinu talutti oman hevosensa meille maantien yli. Homma rupesi olemaan valmis. Veeti ja Viinu tarttuivat hevosiaan harjasta ja hyppäsivät kuin intiaanit ratsunsa selkään. Hevoskolonna lähti maantietä pitkin kohti Kaukosta. Oli se poikasesta uljaan näköistä touhua. – Hevoset vietiin kymmenen kilsan päähän ja jätettiin Lainiojoen taakse. Sieltä ne sitten lähtivät tutuille laitumilleen tuntureita kohti. Myöhään syksyllä kylän miehet hakivat hevosensa kotiin. Hevoset olivat tietopaikassa, Totovaarassa, Aakenustunturin lähellä.
Setäni Veeti kertoi, että se oli oma shouvinsa se hevosten nouto, kun suurin osa Kittilän hevosista oli samassa laumassa. Sattui kerran sellainenkin tapaus, että Kallon miehet ottivat omat hevosensa ja lähtivät aamuhämärissä kotio kohti. Alkumatka talutettiin hevosia ennen kuin noustiin ratsastamaan. Aamun valo lisääntyi, Viinu katseli toisen hevosen peräpäätä ja mietti että kovasti sillä on erivärinen häntä kuin keväällä. Viinu nosti häntää ja sanoi: – Janne hoi, sinun ruunalla on pessu!” Janne oli hämärissä ottanut mukaansa väärän hevosen. Onneksi oltiin vasta alkutaipaleella, joten erreys oli helppo korjata.
Jk. Kirjoitin tuosta hevosten vapaasta laidunnuksesta ”esseen” parikymmentä vuotta sitten Kittilän kulttuurilehteen. Kun pyydettiin. Jossakin tuolla ladossa nekin kulttuurilehdet lienevät. Olin useamman vuoden avustajana kerran vuodessa ilmestyvässä julkaisussa. Tuli sinne muutama tarina väännettyä.
Kiitokset Lasselle hienoista tarinoista, oli ilo lukea
Juuri näin.
Lassen tarinointia menneistä tapahtumista on todellakin ilo lukea. Kiitos.
Kiitos!
On paikalleen sanottu, monessakin mielessä, että jos ei tunne historiaa, ei voi ymmärtää nykyisyyttä.
Minulla on kotikirjastossani mm. Erno Paasilinnan toimittama kirja ”Erämiehiä ja erämaitten vaeltajia.” 616 sivua. Siinä on metsästys- ja kalastuskertomuksia ja matkaseikkailuja 1800-luvulta lähtien. Erittäin antoisa kirja.
Tähän syssyyn mieleen nousee myös Kalle Päätalon Iiioki-sarja. Kalle teki kirjoillaan Kulttuuriteon!
Volter Kilven ”Alastalon salissa” on minulla vielä lukematta. Ehkä tartun siihen vielä…
Juuri tuo että jos ei tunne historiaa ei voi kunnolla ymmärtää nykyisyyttä on taivahan tosi. Minua ärsyttävät tyypit jotka väheksyvät tätä, näsäviisauttaan tai tyhmyyttään kuittailevat että peräpeilistä ei ohjata.
Alastalon salissa on mahtavaa ihmisten pään sisässä tapahtuvaa ajatusten virtaa, miten on Kilpi osannutkin asettua niin monen ihmisen osaan, kahteen kertaan olen lukenut, aluksi siinä vähän käytetty sanasto tökkii mutta aika pian pääsee ymmärrykseen.
Minuakin laiskotti, mutta kyllä silti traktorilla aurasin tien ja mönkijällä siivosin pihan. Oli se niin mukava katsella, kun vuorokauden sisällä ei oikein lunta näkynyt missään.
Onkohan se ennen joulua sairastamani koronatauti, joka on tehnyt minusta oikein peruslaiskan. Ottihan se tauti aika koville, kun kuumekin oli monta vuorokautta yli 39 asteen. Lääkärikin sitten lopputarkastuksessa sanoi, että on se ihme, kun sinäkin vaan vielä selvisit siitä.