11 vastausta artikkeliin “Voiko mies synnyttää?”

  1. Kyllä mies synnyttää eli ”panee” alulle…
    Nyt toki on niin epävarmat ajat ettei uskalla panna alulle.

  2. Sehän on nykyään vihapuhetta jos menee julkisesti sanomaan että mies ei voi synnyttää.

  3. No eihän se merihevonenkaan synnytä se vaan ottaa lapset hoitaakseen syntymän jälkeen

    Pystyykö mies sitten synnyttämään ei onneksi siihen tulee sitten nainen joka sen kykenee tekeen

    Niin tasaarvoisia emme ole kumpi hyvänsä asian vois hoidella terv tepivaari

  4. Minulle on käsittämätöntä että tällainen tyhjä höpinä tulee eri medioissa niin paljon esille. Jostain, tekisi mieleni sanoa, että sairaasta ajankulusta siinä on kysymys.

    1. Matti, vielä käsittämättömänpää on se, että se uppoaa joihinkin ns. sukkana sisään.

  5. Ihan hauska ajatus, mutta sanokoon se, joka pystyy sen tekemään.

  6. ”Jos valhe on tarpeeksi iso ja sitä toistetaan riittävän usein, ihmiset alkavat ennen pitää uskoa siihen.” Näinhän sitä väitetään Joseph Goebbelsin sanoneen.

    ”Suurella valheella on aina tietty uskottavuuden voima, koska kansakunnan suuri enemmistö on helpompi johtaa harhaan syvissä tunteen kerrostumissa kuin tietoisesti tai vapaaehtoisesti. Mieltensä primitiivisessä yksinkertaisuudessa heitä on helpompi huijata suurella kuin pienellä valheella, koska he itse turvautuvat pieniin valheisiin pienissä asioissa, mutta häpeäisivät käyttää suuren mittakaavan valheita. Heidän mieleensä ei koskaan tulisi tuottaa kolossaalisia epätotuuksia, eivätkä he koskaan uskoisi muiden voivan vääristää totuutta niin häikäilemättömästi.” Tämä taasen lienee lainausta Hitlerin Mein Kampfista. Veikkaan että Stalin ja Maokin olivat pitkälti samoilla linjoilla.

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mattihytola/jos-valhe-on-tarpeeksi-iso/

  7. Ottaa koville kun koiras poikii tapasi naapurini, vanhempi eläkeukko joskus tokaista.

  8. Mitä jos ihminen tuntee olevan muurahainen , niin saako hän kaksi raajaa lisää kirurgisella toimeenpidellä…. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *