Vientivetoinen palkkamalli – kauhistusten kauhistus.

Sen lisäksi, että ministeri Ville Tavio sai eduskunnan luottamuksen huolimatta siitä,että ei pitänyt sateenkaarilippua tärkeimpänä asiana Ukrainan tulevassa jälleenrakentamisessa, on vasemmisto-oppositiossa suivaannuttu vientivetoisesta palkkamallista.

Viime neuvottelukierroksella lopputulema oli se, että julkisen sektorin palkankorotukset ylittävät muut useamman vuoden ajan.

Kiva heille, mutta ihan rehellisesti, voiko tämä olla kestävää julkisen talouden kannalta?

Olen varma, että joku SAK:n ekonomisti tai S.Korkman tämän mustasta valkoiseksi pystyy selittämään, mutta kysyikin ”ihan rehellisesti”?

Hallitus on esittänyt, että kirjattaisiin lakiin, itseasiassa jo vuosikymmeniä sovellettu käytäntö, jolla vientisektori toimii avaajana ja luo raamit palkankorotuksille.

Esityksen ydin koskee valtakunnan sovittelijan tehtäväkuvaa seuraavasti:

”11 §:stä, jonka mukaan sovittelijan on kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi meneteltävä sovittelutoiminnassa siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuutta vaaranneta.”

Tätä vasemmalla laidalla vastustetaan viimeiseen saakka.

Miksi?

18 vastausta artikkeliin “Vientivetoinen palkkamalli – kauhistusten kauhistus.”

  1. Eivätkö kansantalouden kokonaisetu ja työmarkkinoiden toimivuus ole tärkeitä ?

  2. ”Kun valuutta ei jousta niin joustaa työvoima”, kuuluu vanha fraasi.

    Muilla pohjoismailla on omat valuuttansa, mutta työmarkkinat toimivat kuin olisivat jäseniä yhteisvaluutassa.

    Suomi on pohjoismaista ainoana yhteisvaluutassa , mutta työmarkkinat toimivat kuin meillä olisi oma valuutta.

    Yhtälön toimimattomuutta on kompensoitu velalla ja viimeiset 15, ellei jopa 17 vuotta on syöty velaksi.

    Ay-liikkeelle on tässä kurjuuden näytelmässä isompi rooli kuin kukaan vähänkään vasemmalle katsova pystyy myöntämään.

  3. Vientivetoinen palkkamalli auttoi Ruotsissa naisvaltaisia aloja, mutta Suomessa se tuhoaa heidät? Jaa-a.

    Sinänsä tuntuu turhalta lailta, koko yleissitovuusjärjestelmä ja muut huuhaat pitäisi viskoa jorpakkoon. Turhaa byrokratiaa tämä kaikki.

  4. Ruotsista ei voida poimia rusinoita pullasta pitää osata katsoa kokonaisuus joka on vallan muuta.

    1. Niilo, ei se nyt kyllä ihan niinkään ole, mutta paljon tuota vasemmalla laidalla toistellaan.

      Toisaalta en ole pariin viikkoon kyllä ensimmäistäkään rehellistä kannanottoa vasemmistopoliitikoilta.

      En vesihuollosta, en palkkamallista, en mistään.

  5. Valitellaan että hallitus vientivetoisella mallillaan murentaa AYn valtaa ja tämän vallan moni kokee tabuksi, kiveen hakatuksi.
    Onko Suomessa saavutettu optimi, siis että AYllä on juuri sopivasti valtaa vai onko sitä liikaa vaiko liian vähän.

    1. Matti, kyllä Suomessa Ay-liikkeelle on ollut perinteisesti aivan liian paljon valtaa, myös sellaista valtaa, joka ei Ay-liikkeelle kuulu.

      Käytännössä vientivetoista palkkamallia on noudatettu meillä 1960 luvusta lähtien, nyt erona on se, että valtakunnan sovittelijan ”11 §:stä, jonka mukaan sovittelijan on kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi meneteltävä sovittelutoiminnassa siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuutta vaaranneta.” huomioida tuo pykälä.

      Puheet naisten ikuisesta palkkakuopasta on tyypillistä vasemmistolaista Ay-propagandaa.

      Paikallisen sopimisen laajentamisen vastustaminen järjestäytymättömiin yrityksiin on malliesimerkki siitä miten AY-liike taistelee vallastaan, sillä ei ole mitään tekemistä työntekijöiden etujen kanssa.

      Poliittisten lakkojen rajoittamisen vastustaminen oli ihan samaa settiä.

      Kaiken lisäksi juuri vasemmistopuolueet ja Ay-liiike ovat erittäin merkittävästi lisänneet sotehenkilöstön työvoimapulaa.

  6. Ex- pääministeri Ylellä: Vientiveroinen palkkamalli oli Ruotsin ay-liikkeen keksintö.

    Nyt Petteri Orpon (kok.) hallitus on esitellyt vientivetoisen palkkamallin, jossa vientialat avaavat neuvottelukierroksen ja määrittelevät palkankorotusten tason muillekin aloille siten, ettei se vaaranna vientiyritysten kilpailukykyä.

    Vastaava palkkamalli on ollut käytössä Ruotsissa jo 1990-luvulta alkaen, ja se on ollut menestys myös palkansaajille.

    Suomessa palkansaajajärjestöt ja eduskunnan oppositiopuolueet vastustavat vientivetoista palkanmuodostusta. Myös keskusta on mukana SDP:n välikysymyksessä.

  7. Kuten Hesarin artikkelissa todetaan, ei Demarit eikä Kepu aio mallia kaataa jos ovat seuraavassa hallituksessa ja se kertoo sekä asiasta, että opposition toiminnasta oleellisen.

  8. ”Aho muistuttaa Ylellä mallin historiasta.

    – Aika mielenkiintoista on, että Ruotsissa se perustui konseptiin ja ajatukseen siitä, että varmistetaan Ruotsin talouden kehitys siten, että vientialat määrittävät sen palkankorotustason, mihin voidaan mennä. Se oli konsepti, joka syntyi palkansaajajärjestöjen vaatimuksesta, Aho kertoo ja toteaa, että tätä ei suomalaisessa keskustelussa muisteta.”- Lähde sama kuin edellisessä linkissä.

    Kitinän todellinen syy lienee se, että poliittiset lakot ovat historiaa ja Orpon hallitus on lisännyt Suomessa parlamentarismia a lot!

  9. Niin ja meillä SAK kieltäytyi neuvotteluista, joten se oli heidän oma valintansa.

    Onneksi on hallitus joka ei alistu kiristykselle, uhkailulle eikä millekään Ay-liikkeen terrorin muodolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *