Jos olet kalastus ja erähenkinen ihminen ja sattunut syntymään Suomeen niin olet syntynyt oikeaan paikkaan, eikä sinun tarvitse koskaan Lotota.
Ollaan vietetty hienoa kesää ja kierretty mukavalla porukalla kalastus ja luontomatkailu kohteita samaan aikaan kun kotia ovat vartioineet kesätöitä kotinurkilta saaneet sukulaisnuoret.
Hatun nosto nuorille, ei poikkipuoleista sanaa, mutta en siitä ylläty, kun olen heidät kapaloikäisistä asti tuntenut.
Tultiin ”mustikkaviikoksi” kotio ja ollaan menty pitkin mettiä kuin hirvet ja tulos on hyvää jonkun verran parempi.
Mustikkaa on niin omiin kuin omien vanhusten tarpeisiin ja kyllähän äiteen kommentti ” yli 50 vuotta kuopus on äiteelle marjoja tuonut” hieman itseäkin sekä pysäytti, että huvitti.
No mennään vaikka toiset samanmoiset, miksi niitä laskemaan ?
Maanantaina otetaan suunta taas kalastuksen ja eräilyn pariin kunnes tulee puolukat niin palataan poimimaan niitä.
Hyvää ja ennen kaikkea mieltä virkistävää kesää kaikille.
Suomi on monilla silmillä kaunis katsoipa sitä, millä silmillä tahansa Nuorgamista- Ouluun, länsirantaa Raumalle ja Turkuun.
Tai idästä Porokylästä ( Nurmes) – Mikkeliin – Tampereelle.
Lappeenrannasta rannikkoa Loviisaan , Porvooseen , Helsinkiin, Tammisaareen ja Hankoon.
.., mutta erityisen kaunis ja kulttuuriltaan hyvin erilainen on Turun saaristo, vaikka Kustavista Velkualle, Vakka-Suomesta saaristoon kymmenillä lautoilla ( muutama sähkö-hybridejäkin jo) ja losseilla, Iniöt, Mossalat, Hourskär, Korppoo, Norrskata , Iniöstä- Sottungaan. Houtskär, Nauvo, Seili, Parainen jne. Nauvon uudehkoon vierassatamaan kannattaa mennä,
Kuukauden sisällä olemme olleet ihmettelemässä, miksi Tammisaari -Hanko vetää ja Turku on Turku ja turkulainen on turkulainen. Vaikea sitä on Turusta pois muuttaa, jos sinne merisaariston kupeeseen on lahjaksi saanut syntyä, kaunista, rehevää pähkinäpuineen karua punagraniitteineen, erilaista vrt, mantere.
Paitsi ex- kaunis Parainen, joka on kohta kavettu yhdeksi isoksi avokuopaksi 2 km kanttinsa ja 170 m syvä.
Nuoret vaan ovat sieltä merisaarisosta muuttamassa pois mantereelle palvelujen ja muiden joukkoon.
Mustikoita 5 kg, ostimme juuri poimittuina ja perattuina tutulta Thai- rouvalta. Sienet kerään itse, muihin en luota.
Kalat uikoot Roineen kalastajan verkkoihin ja meille perattuina. Ei sitä kaikkea ehdi.
Se luonto ja sen kauneus jää monelta huomaamatta vaikka sen keskellä on…
Tuttavani kuvaa luontoa ja sen kauneuden huomaa vasta niistä kuvista.
Ehkäpä monen ajatukset ovat kiinni siinä elintasotavoittelussa.
On vaan tosi asiaa ettei sillä maankauneudella koristella pöytää kuten lapin väki asian ilmaisee
Mitä tulee tuohon ystävällisyyteen ei uskoisi kun lukee tätäkin palstaa ja miettii sitä ystävällisyyttä ei kyllä löydy terv tepivaari
Viipyilevä kahvihetki lisänä:
https://www.valkeakoskensanomat.fi/elamanmeno/art-2000010547367.html
Tuosta suomalaisen ystävällisyydestä haluan kertoa esimerkin. Eilis iltana olimme ajamassa kesäteatteriin Tiistenjoelle, kappale oli Suomenhevonen. Sattui että emäntä toimi navigaattorina, puhelimen Google mapsilla mentiin. Jossain vaiheessa kun oli ajeltu jo muutamia kapeita sorateitä useampi kilometri aloin epäillä, no vielä pari kilometriä mentiin, tie kapeni koko ajan. Sattui että tien varressa mies kotipihallaan jotakin askaretta suoritti, pysäytin ja kyselin että onko tässä lähellä Luhurikan kesäteatteri, ei ollut teatteriharrastaja mutta kävi sisällä eukoltaan kysymässä ja naama paistaen palasi ja kertoi meille miten ajaa, noin 10 risteystä ja maamerkkiä miten ajaa. Mies huomasi ilmeistäni että saatan olla vanhuuttani vähän huonomuistinen ihminen ja sanoi että älä huoli että minäpä lähden edeltä ajamaan, senkun seuraatte ei tästä ole kuin n 16 km. Vähän yritin estellä, ei auttanut, hyppäsi vanhan Nissaninsa rattiin ja opasti meidät pelipaikalle. Meinasi vielä perillä karata kiitoksia vastaanottamatta mutta emäntä oli nopeampi, meni ja kehui, taputteli olalle ja antoi hanskalokeroon minulta piilottamansa karkkipussin kiitollisuuden eleenä.
Uskoni ihmisen hyvyyteen sai kaivattua vahvistusta ja että kun ilta oli täydellinen sanon vielä senkin että Tiistenjoen kesäteatterilla oli laittaa kehiin näyttelijöitä joiden rinnalla esimerkiksi Salaisten kansioiden (olen ohjelmaa kerran 10 minuuttia katsellut) artistit näyttävät puupökkelöiltä.
Kiitos hyvästä kertomuksesta Matti.
Tässä ex työkaverini kaunis tarina:
”Tänään kävelyretkeni Töölönlahdelle sai yllättävän pidennyksen.
Hginkadulla pendelöi bussi 8x korvaten kasin sporan. Sen pysäkin tuntumassa seisoi vanhempi mies nojaten sähkötolppaan. Kysyin, onko kaikki ok. – Joo, tai oikeastaan ei, en pääse bussiin, kaksi bussia on ajanut ohi. – No mä autan, kun seuraava tulee. Jään juttelemaan.
Huomaan toisen käden olevan kipsissä ja kainalossa kevyttoppatakki kangaskassin lisäksi. – Mihin olet menossa?- Kauppaan ostoksille. Kaveri nojaa raskaasti tolppaan ja kysyy, saako hän ottaa kainalosta kiinni bussiin mennessä. Tottakai.
Bussi tulee, ’taistelen’ kaverin sisään. Hän on sitä ennen kertonut menevänsä johonkin ruokakauppaan. Totean että autan hänet Kurviin ja Lidliin, jos se hänelle sopii.
Hiukan kaveri epäröi, toteaa että hänen pitäisi tarkistaa kortin saldo.. Meikä ehdottaa: ’Tehdäänkö nyt niin, että valitaan sellaiset tuotteet joita tarvitset ja minä maksan. – Ei kai, miten sinä… – ”Tämä on tarjous, joka ei toistu ehkä koskaan. Siihen kannattaa suostua.’
Niinpä sitten keräämme työntökärryyn leikkeleitä juustoa, Floraa, banaaneja, sekaleipää, seitsemän pientä oluttölkkiä ja kaveri ihmettelee vähän väliä, ’luulen että näen unta’. Kassi painaa jonkin verran, kaverin tasapaino on olematon, joten totean vieväni hänet takaisin kotitalolleen. ’Kiitos, kuinka sinä..”
Kurvin liikennevaloissa somalimies hyvällä suomenkielellä kysyy ’Anteeksi oletteko aviopari kun rouva niin kauniisti miestä auttaa. Meidän kulttuurissa sitä arvostetaan.’ Kaverini murjaisee naurahtaen ’Emme vielä’.
Meikää naurattaa kun näen meidät ulkopuolisen silmin, kaveri roikkuu kainalossani, minä kannan kassia ja romppeita sekä komentelen bussiin mennessä.
Kaveri käyttää kaunista suomenkieltä, on siisti ja uskaltaudun kysymään, mitä hän on tehnyt työkseen. ’Olin Sanoma Oy:n oikoluvussa 13 vuotta.
—–
… siis kainaloon otettu ja autettu kaveri oli ollut auttajan kanssa samassa firmassa töissä.
Tänään kävin tarvikkeita tankkaamassa maanantaina alkavalle reissulle.
Merikarvialla toimii Eumer ja sen tehtaanmyymälässä on aina palvelu kohdillaan.
https://eumer.fi/fi/page/tehtaanmyymala/500003
Ja Motonetin kalastusosasto on toinen paikka mistä kyllä tarvittavan löytää, usein myös paljon muuta.
Kalastus on ja luontoretkeily ovat lajeja joissa kohtaa erittäin ystävällisiä suomalaisia.
Meni sitten siima poikki tahi tulukset hukkaan niin kyllä apua on tarjolla.
Ei se auttamishalu ole välttämättä pelkästään suomalaisten ominaisuus.
Minulle on tarjottu pyytämättä apua mm. Virossa ja Georgiassa. Puhumattakaan jos olen vaikka kädenheilautuksella ilmaissut ehkä tarvitsevani apua.
Esimerkiksi kerran Virossa sotaharjoituksessa talvella piilotin henkilöautoni metsään automaattiseksi viestiasemaksi ja lähdin itse sisseilemään pois autoltani. Välillä satoi melkoisesti lunta ja tielle tuli melkoinen auravalli. Auravallille oli vielä melkoinen ylämäki nousta.
Sotaharjoituksen päätyttyä palasin autolleni sisseilemästä ja ihmettelin, että miten helvetissä pääsen tielle. Paikallinen maanviljelijä sattui ajamaan pienellä ja vanhalla traktorilla sitä sivutietä ja heilautin kättäni. Hän pysäytti traktorinsa ja kerroin aikomukseni yrittää peruuttaa vauhdilla aurapenkan lävitse tielle, mutta epäilin onnistumista. Niinpä hän pyöräytti traktorillaan urat aurapenkan lävitse ja minä sain vauhdilla peruutettua autoni tielle. Piti toki ottaa vauhtia pari kertaa.
Juhani, ei ystävällisyys tietenkään ole yksin suomalaisten ominaisuus, mutta ehkä pointtini on se, että se ei ole suomalaisille yhtään sen harvinaisempaa kuin keille muille tahansa.
Suomi on hieno maa ja suomalaiset ovat hienoja ihmisiä.
Aivan särötöntä ei suomalaistenkaan ystävällisyys ja auttamisen halu ole tästä esimerkkinä jalkakäytävälle lyyhistyneen ihmisen auttaminen tai edes kyseleminen avuntarpeesta. Ainakin kaupunkipaikoissa yleistymissä poispäin katsominen ja vauhdin lisäys. Maaseudulla on toisin.
Hmm, luontoihmisyys kuulostaa hieman identiteettipoliittiselta lifestyle-iskulauseelta.
Psykologi ja filosofi Eugene T. Gendlin käsitteellistää tällaisen universaaliin kaikkia meitä ihmisiä koskevaan ”luonnollisuuteen” liittyvän ruumiillisuuden kautta tunnetun kokemuksellisuuden ns. fokusoinnin käytännössään.
Tarkoittaa että niin kutsutuissa luontokokemuksissa me ihmiset luonnossa ollessamme voimme löytää ja kokea voimakkaita ruumiillisia ja kehollisia merkityksen tunteita ja yhteyttä meitä ympäröivään luontoon.
Toisin sanoen on mahdollista tunnistaa ja ymmärtää ihmisen kehossa tunnettu tai koettu merkitys tai järki; englanniksi ”Felt sense”.
Suomeksi tällaista kutsutaan keholliseksi merkitystuntemukseksi, jossa ihminen oppii kiinnittämään huomiota sekä käsitteellistämään aistillisia tosiasioita, joiden kautta merkityksiä meidän elämään on rakentunut lapsuudesta asti vahvoina muistoina kokemuksina vaikkapa luonnossa ollessamme.
Näitähän ei yleensä käsitteellistetä tai edes tiedosteta, että miksi jokin lämmin kallio tai muisto lapsuuden puutarhassa oleilusta koulupäivien jälkeen on niin elävä tai merkityksellinen. Rationalisointi kun rajoittuu kulttuurissamme ihmiskeskeisiin asioihin ja ongelmien ratkontaan älyllisesti päätä käyttäen.
Kehollisuus, aistillisuus sekä affektit on länsimaisessa kulttuurissa arvotettu toissijaisiksi tai jopa kokonaan ohitettaviksi, jolloin luonnossa kulkeva porhaltaa punaposkisesti juurikaan miettimättä mitään merkityksiä tai omaa sisäistä yhteyttä ja vahvoja aistillisia merkityksellisyyden tunteita mitä luonnon helmassa itsekseen feelistellessä tulee.
On vaan epämääräinen ja älyllistämätön konsensus että ”ah, luonto tekee hyvää ja minä se sitten olenkin luontoihminen”. Tuon täsmällisemmin tosiasioita ei kuitenkaan määritellä eikä käsitteellistetä, koska aistit ja tunteet on suljettu älykkyyden ja rationaalisuuden ulkopuolelle.
Tästä seuraa kovin yksipuolista ihmisyyttä ja oman itsen ja kokonaisvaltaisen ihmisyyden kieltämistä tai vähättelyä, kun aistillisuutta eikä kehollista merkitystuntemusta ole.
Mies on maskuliinisuuden tyyssija, joka ei itke eikä tunne eikä oikeastaan haista tai kuulekaan mitään produktiivisesti eteenpäin porskutellessaan, keskittyen päässään älykkääseen rationalisointiin, jossa marjoja haetaan koska siitä on hyötyä jota voidaan aivoilla tietää, laskea ja arvioida.
Tällainen rationaalinen yliälyllistävä olemisen tapa jää kuitenkin kovin kapeaksi ja osittaiseksi, eikä kata tai kykene edes miehilleen itselleen tarjoamaan heidän oman ihmisyyden kokonaisvaltaista ymmärrystä, vaan on myös miehuutta poissulkeva.
Miksi? Siksi, että olemme kaikki toki ajattelevia, mutta myös ruumiillisia, aistillisia sekä affektiivisia olentoja.
Länsimainen perinne sulkee ihmisyyden kokonaisvaltaisuuden tavoittamisen mahdollisuuden pois sen myötä, että kulttuurimme läpi historian on omaksunut tiettyjä uskonnosta ja sen jälkeen uskonnon ihanteiden pohjalle osin tiedostamattamme rakentuneesta filosofiasta sekä tieteestä, jotka vahvistavat tiettyä ihmisenä olemisen tapaa, johon kuuluu perinteitä, arvoja sekä käsityksiä, joita harva edes tiedostaa, kunhan eletään ja toistetaan mitä kuuluu tehdä.
Tästä seuraa stereotyyppiset normit ja kuuromykänsokean yksipuolinen produktiivisuuden ja rationalisoimisen toisto, jossa tekoäly sekä automatisoidut järjestelmät ovat jo päihittäneet ihmisen. Silti jatketaan raivokasta kilvoittelua.
Mutta luontoihminen… no, ehkä sellaisesta puhuminen kertoo kaipauksesta sekä tarpeesta käsitteellistää sekä ymmärtää omaa itseään ja ihmisyyttään kokonaisvaltaisemmin.
Oma kokonaisvaltaisempi kehollisen markitystuntemuksen tavoittava ihmisyys tai luonnollisuus tai luontokokemukset sekä näiden käsitteellistäminen sekä arvostaminen ei edellytä nationalismia eikä suomalaisuuden nostamista muiden kulttuurien ylitse.
Aivan yhtälailla kaupungissa asuvat voivat kokea kehollista merkitystuntemusta sekä yhteyttä ympäristöön — ja oppia käsitteellistämään tätä, luomaan itselleen tilaa toteuttaa ihmisenä olemistaan holistisemmin.
Nämä kaupunkilaiset keholliset vahvat aistimukset voivat liittyä estetiikkaan: aisteja elähdyttävään rakennettuun ympäristöön, jossa on kauniita rakennuksia, pihapuita, tuoksuvia ja kukkivia pensaita sekä aistillisesti elähdyttäviä leipomoita joiden ohi kulkiessaan mukulakivetyksellä aamuvarhaisessa suurkaupungin viileydessä, herää ihminen kokonaisvaltaiseen vireyteen sekä tuntee tyydytystä vetäessään syvään henkeä. Näin aistillinen ulottuvuus tuottaa ”Felt sense”-tyyppistä merkityksellisyyden kokemista.
Ja kun on paremmin ja tiedostavammin yhteydessä itseensä, on luonnossa, merellä tai missä hyvänsä ympäristöissä kulkiessaan mahdollista kulkea merkityksellisyyttä tuntien 😉
Uskon, että tämä on pohjimmiltaan meille useimmille hyvin tuttua.
Ongelmahan ei sinällään ole varsinaisesti missään suomalaisuudessa, maalaisuudessa eikä paikallisuudessa, vaan enemmänkin siinä, kun lähdetään julistamaan jotakin totuuksia oman elämäntavan ylivertaisuudesta.
Siinä lähtee ihminen kaatumaan huonoon ajatteluun, koska jokaisella meistä on tietenkin aivan omat elämäntarinamme sekä jokaisen yksilön omat lapsuuden maisemat ja ympäristöt, joissa kunkin yksilön omat keholliset merkitystuntemukset, aistilliset kokemukset, muistot ja nostalgia ovat.
Harva meistä kulkee samaa pihapolkua tai vetäytyy samaan puutarhaan kastelemaan, tai tuntee nostalgiaa johonkin nuoruutensa yhden ja tietyn kesäillan päätteeksi yksinään hiekkatiellä kohtaamaansa kuutamoista kehollisen ja aistillisen täyttymyksen muistoaan kohtaan.
Meillä jokaisella on oma kehomme ja omat aistit ja historia, jossa olemme aistineet ja tunteneet merkityksen ja täyttymyksen tunteita.
Toki asioita voi jakaa ihmisten kanssa ja nostalgisoida, mutta suomalaiset eivät ole mikään möykky yhtä ja samaa kehoa, vaan kyllä meistä jokainen on oma ihmisensä aisteineen, ruumiineen, ajatuksineen sekä affekteineen, joiden tunteminen ja pohdiskelu ei varmaan ole pahitteeksi. 🙂
Että kun minulla on tällainen vahva, lämmin ja elävä muisto vaikkapa jostakin lapsuuteni paikasta, niin minkä merkityksen tuollainen kehollinen ja aistillinen realismi tuottaa minun oman miehuuteni/ naiseuteni/ ihmisyyteni kannalta?
Millaisen yhteyden tällainen merkityksellisyys luo minun omaan sukulinjaan ja henkilöhistoriaan suhteessa omiin vanhempiini ja esivanhempiini?
Oliko isäni aistillinen ja tunteva mies ja kuinka hän puhui tunteista ja kokemuksista meidän kulkiessa yhdessä? Mikä minua ja isääni yhdistää ruumiillisessa ja aistillisessa sekä affektiivisessa eli tunnetason tavassa elää elämää?
Entä olenko itse täysin samanlainen kuin isäni ja äitini ja esivanhempani, vai millaista miehisyys ja ihmisenä oleminen on minulle oikeasti sen kautta mitä itse tunnen, koen ja ajattelen?
Onko joku käsitys miehisyydestä ja miehenä olemisesta jotakin, jota itse tiedostamalla voin kehittää realistisemmaksi sen kautta, että tunnen historiani ja yhteyden sukulinjaani sekä myös tähän hetkeen ja etenkin omaan itseeni, jolla on aivan oma keho, tunteet, aivot ja aistit!
Mikä minua veetuttaa ja mitä rakastan omassa historiassani ja vanhemmissani sekä esivanhemmissani?
Entä olenko täysin isäni kaltainen tai olenko pelännyt olevani niin, että sekin on vaikuttanut minuun? Miten? Onko vastuu omasta onnesta ja menestyksestä yksin minun, vai liittyykö miehuuteni ja ihmisyyteni omaan sukulinjaan sekä historiaani?
Mitä siitä voin oikeastaan ymmärtää ja oppia, jos katson sitä ja kaikkea silmät auki ja asioita pohtien?
Kaikkea.
Nykyfeminismiä ja nykyaikaakin on kritisoitu sen historiattomuudesta, eli yksilötasolla siitä, kuinka individualistinen yksilökeskeisyys on saanut ihmiset katkomaan yhteydet omaan menneisyyteensä sekä sukulinjoihinsa.
Tämä ei koske kuitenkaan yksin naisia, vaan myös miehet ja vanhemmat sukupolvet ovat individualismin ja samaisen yksilökeskeisen kulttuuri-harhan uhreja esimerkiksi kertoillessaan nuoruusvuosiensa pärjäämisestä tarinoita, kuinka he yksin joutuivat ilman mukavuuksia rakentamaan onnen ja menestyksen toisin kuin nykynuoret.
On tällainen individualistinen kulttuuri-harha, että jokainen on itseriittoinen eikä omalla ihmisyydellä — ei naiseudella eikä miehuudella — ole yhteyttä meidän omaan henkilöhistoriaan ja sukulinjamme maskuliinisen/ feminiinisen jatkumoon: käyttäydymme kuin meidän omalla miehuudella/ naisellisuudella ei olisi yhteyttä omiin vanhempiin tai esivanhempiimme, jotka kuitenkin ovat eläneet todeksi jo olemassa olevan ”naisellisen” ja ”miehisen” mallin, joka stereotypia ja käsitys on olemassa ja myös osa meistä jokaisen identiteettiä.
Kaikki se, mitä vanhemmissamme ja esivanhemmissamme olemme rakastaneet tai mistä olemme heidän kanssaan eri mieltä, on osa omaa miehuuttamme tai naisellisuutta. Kaikki vanhempiemme ja esivanhempiemme puutteet, heidän tekemänsä virheet ja sokeat pisteensä ovat osa meitä — ja me voimme heidän miehuutta tai naiseutta ymmärtäessä pohtia samankaltaisuuksia ja erimielisyyksiä, luontosuhteita sekä isiemme ja äitiemme todellisia kohtaloita ja syitä luontoon tai hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen hakeutumiseen.
Tuon historiaa muistavan ja pohtivan yhteyden kautta voimme vasta omassa itsessämme sitten aidosti täydentää ja kehittää sitä, mitä itse pidämme miehisenä tai naisellisena itsessämme ja itsellemme.
On sanottu, ettei identiteettimme voi muodostua kokonaiseksi, ellemme ymmärrä miehuuden ja naiseuden jatkumoa sekä yhteyttä omiin vanhempiin ja esivanhempiin.
Tätä oman sukulinjan ja siinä elävien olemassa olevien naisellisen ja miehisen merkitysten ymmärryksen ja tiedostamisen puutetta myös historiattomuus lienee.
Niin yksilötasolla kuin kulttuurissa laajemmin.
Meistä jokaisen ruumis — niin naisen kuin miehen — kantaa mukanaan muistoja: ryppyjä, venymää, arpiakin ja kolotusta sekä häpeää, joka kaikki kuvastaa eletyn elämämme, historiamme, valintojemme, kohtaamiemme edesottamusten sekä tunteidemme jatkumoa, jota ruumiimme kantaa. Nämä ovat tärkeä ja merkityksellinen osa jokaisen miehen ja naisen kokonaisuutta ja itseymmärrystä. Osa jatkumoa meistä jokaisen omaan historiaan, vanhempiin ja esivanhempiin.
Mies ei ole vain älykkään rationalisoivat robotinterävät aivot ja kasa hyvin treenattuja lihaksia — kuten nainen ei ole pelkkä pantava aivoton ja ihanteellinen lihaisa objekti.
Olemme kumpainenkin sukupuoli filosofisisen itsemääräytyviä, ajattelevia yhteiskunnallisia toimijoita, joilla kumpaisellakin sukupuolella on olennaisen tärkeä suhde ja merkityksellinen yhteys omaan aistilliseen, ruumiilliseen sekä affektiiviseen ulottuvuuteen, jota ulottuvuutta ja syvempää itseymmärrystä kukin itse voi mietiskellä, määritellä sekä käsitteellistää.
Ajatus ”järjellisyyden” uudelleen määrittelystä tällaisen kehollisen merkitystuntemuksen valossa — siis tällainen järjellisyyden käsitteellistäminen, johon rationalistisen aivokielen lisäksi sisällytetään myös ihmisenä olemisen ruumiillis-aistilliset sekä affektiiviset ulottuvuudet (Felt sense) — on minulle hyvin, hyvin kiinnostavaa.
Siispä antoisia ja aistirikkaita luontohetkiä myös blogaajalle 🌱
Lyhytjännitteisyydessäni vasten tapojani luin tämän Liisan pitkän pohdinnan, itsekö lie tykönään ajatellut vaiko taustana kirjaviisautta.
No en paljon ymmärtänyt mutta heräsi luulo että jotenkin noin se menisi mistä olen minäkin tehty. Pitää lukea uudelleen, lauseiden välillä pohdiskelemaan pidättyen.
En tiedä, osaanko selittää asiaa niin että se avautuu tai aiheuttaa ahaa-elämyksen, mutta alkujaan tuo pohjaa kohtaamieni älykköjen ja minun omien mentorien akateemiseen elämäntyöhön, johon nyt itse myöhemmin kirjoja lukiessani törmään uudelleen jo entuudesta tuttuina ihanteina, joille löytyy ihan näköjään teoriaakin uudehkosta tietokirjallisuudesta.
Nykyfilosofien kirjallisuutta sekä feminismin teoriaa ja feministi-filosofien näkökulmia länsimaiseen filosofian perinteeseen olen lukenut esimerkiksi 🙂
Koska tämä pinnallinen, naisvihainen ja meitä nuoria naisia syyttävä ”woke-kritiikki” alkoi tulla korvista ulos ja tuntui ääliömäiseltä. Luin sitten itse mistä asioissa on oikeasti kyse.