On vaikea olla huvittumatta kotimaisesta valtamediasta.

Eläköityt hovioikeusneuvos, emeritusprofessori Jukka Kemppinen on sitä mieltä, että aiemman oikeuskäytännön mukaan tulisi Kimmo Kiljunen asettaa syytteeseen maanpetoksesta.

Kun Mika Niikko joutui väistymään ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä, sanottuaan ääneen sen minkä on sittemmin sanonut niin kovin moni muukin niin Suomessa kuin muualla, media kirjoitti asiasta viikkoja.

Kun kyse on SDP: N (Sosialistidesanttienpuolueesta) edustajan monin verroin vakavammasta toiminnasta, katoaa julkinen keskustelu parissa päivässä.

Kun vasemmistolaiset kansanedustajat osallistuvat avoimesti juutalaisvastaisiin tilaisuuksiin, tukemaan terroristijärjestöjen hamuamaa kansanmurhaa, mediassa kirjoitetaan ehkä kerran ja sekin pikimminkin hyväksyvään sävyyn.

No toisaalta julkaiseehan valtamedia myös pidäkkeettä Hamasin propagandaa ihan sellaisenaan, faktoina.

Kun Teemu Keskisarja haluaa osallistua 612 kulkueeseen tekemään sen, mitä jokainen punavihreä ja jokainen toimittelija tekee kaunopuheissaan, kohtaa eri mieliset ihmiset mielipiteineen päivineen ja menee puhumaan heille/ heidän kanssaan.

No kaikki olemme nähneet miten liberaali punavihreä suvaitsevaisto ja heitä symppaavat toimittelijat ovat reagoinut henkilöön, jolla on kanttia tehdä se todellisuudessa, josta edellämainitut puhuvat nokkosteen äärellä oman tiiviin kuplansa sisällä.

2 vastausta artikkeliin “On vaikea olla huvittumatta kotimaisesta valtamediasta.”

  1. Ei taida olla muodikasta keskustella tai edes kyetä olemaan tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.

    Sen sijaan tuntuu olevan tärkeää tehdä kaikenlaista ohjelmaa siitä, miten olisi tärkeää haastaa omia ennakkokäsityksiä ja poistua mukavuusalueeltaan haastamaan itseä. Paljon sananvapautta ja suloista puhetta kultaa munivista hanhista ja omista väitöskirjoista jne. Semmoista se. Tiedetään enemmän kuin ymmärretään.

  2. ”Tiedetään enemmän kuin ymmärretään.”

    Mika kirjoittaa ASIAA!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *