Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla korjataan Bernerin sotkut – jo on aikakin.

Liikenne- ja viestintäministeriö on ministeri Lulu Ranteen johdolla aloittanut jo viime kesänä valmistelemaan korjauspakettia surullisen kuuluisaksi tulleelle Bernerin taksiuudustukselle ja nyt korjaukset ovat lausuntokierroksella.

Ihan rehellisyyden nimissä jo on aikakin.

Kaikkien hinnoittelu yms.kiistojen lisäksi:

”Vielä vanhan sääntelyn aikaan vuonna 2017 Helsingin poliisilaitokselle ilmoitettiin kaksi taksissa kuljettajan tekemäksi epäiltyä seksuaalirikosta.

– Siitä lähtien kun uudistus tuli vuonna 2018, on taksissa tapahtuneiden epäiltyjen seksuaalirikosten määrä noussut joka vuosi, Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Ritva Elomaa sanoo illan Rikospaikan haastattelussa.

Tämän ja viime vuoden aikana Helsingin poliisiin on kirjattu yhteensä lähes 50 rikosilmoitusta, jossa taksinkuljettajaa epäillään seksuaalirikoksesta.

Mahtaako joku kantaa poliittisen vastuun, mitä ikinä se tarkoittaakaan?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taksiuudistuksen-jalkeen-kuskien-epaillyt-seksuaalirikokset-moninkertaistuneet-tekijat-ulkomaalaistaustaisia/9010200#gs.fd5129

29 vastausta artikkeliin “Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla korjataan Bernerin sotkut – jo on aikakin.”

  1. Toivottavasti keskitytään tehtyjen virheiden ja puutteiden korjaamiseen eikä syyttelyyn siitä kuka ja koska mitäkin on tehnyt ja tietysti että pidetään kiinni uudistuksen niistä kohdista jotka ovat tuoneet parannusta vanhaan ennen Bernerin aikaa olleeseen tilanteeseen.
    Myös että mentäisiin terve järki eikä poliittiset tavoitteet edellä koska sekin vaara aina on olemassa takapajuisessa maassamme.

  2. Nyt kun kokoomuksella on ulko/puolustus ja turvallisuuspoliittinen värisuora, niin perussuomalaiset ministereineen keskittyvät siivoamaan vihersosialistien ja kepun aiheuttamaa sisäistä turvallisuuspoliittista kaaosta.
    Tämä on hyvä työnjako.

  3. Pitää korjata ja saada Italian malli käyttöön ym.

    – Taksit ovat kovan koulutuksen saaneita ammattilaisia kaupungit tuntevia ilman navigaattoreita. Kielet hallintaan. Taksikoulut renkeineen maksullisiksi tutkinnoin ja pääsvaatimuksin
    – Ajot ja hinnoittelu saman kaavan mukaisia.
    – Taksit kuin mainosrättejä, (mainostulot).
    – Taksikeskus välittää kaikki ajot ja tietää kuka ajoi mihin ja milloin.
    – Virallinen hyväksytty tunnus kaikkiin.
    – Autokanta niin, että siellä on tilaa kuin Lontoossa ja väliseinä turvallisuuden vuoksi.
    – Etupenkille ei saa mennä.
    – Auton hankinnan verokanta pois, jos sillä ajetaan yksityisajoja.
    – Ei tupakoivia kuskeja.

    Ei mene osittainkaan lävitse Suomessa, kun sitä ei ole
    ”meidän hyvässä hallitusohjelmassa”.

    1. Miksi pilata hyviä ehdotuksia tuolla synkkämielisellä loppulauseella. Se menee usein niin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, ei synny keskustelua.

      1. … Matti, siksi tuo lause, koska siihen perustuu kaikki hyvä tai paha, uudistuskset tai pakitus, mitä nyt koemme. Kaikki selitetään vain ”meidän hyvä hallitusohjelman” kaapu päällä.

        1. Ihan kaikki hallituksilla on ”meidän hyvä hallitusohjelma” kaapu yllään

            1. ”Ei näin pilkuntarkasti, millä kaikki selitetään.
              Aikaisemin hallitusohjelma on joustanut nopeastikin tarvittaviin muutoksiin.”

              Tämä osoittaa jälleen kerran sen, että et vaan yksinkertaisesti taaskaan tiedä mistä puhut.

              Toki varmasti tuot esimerkkejä vaikkapa Marinin hallituksen joustoista hallitusohjelmassa?

              1. Niin ”pilkuntarkasti”, että kaikki saa tehdä mitä lystää niin persut kuin muutkin halusipa mitä hoopoa tahansa.
                Orpolta menee lävitse, vaikka paikata purran sukkahousut punaisella kynsilakalla valtion piikkiin
                tai avohakata kaikki Suomen metsät tai Pohjanmaa kettutarhoja täyteen, kunhan vain hän saa olla pääministeri. Suomella ei niin väliä.

              2. ”Niin ”pilkuntarkasti”, että kaikki saa tehdä mitä lystää niin persut kuin muutkin halusipa mitä hoopoa tahansa…”

                Kuten jo totesin, jälleen kerran käy selväksi se, että et yhtään tiedä mistä puhut.

                No se ikäänkuin kuuluu kuvioon.

    2. Et sitten ole ymmärtänyt, että näitä asioita ollaan korjaamassa nyt tämän hallituksen aikana.
      Marinin sakki ei tehnyt mitään virheiden korjaamiseksi.

    1. Kerrohan Karjalainen että mikä avauksessa on rasistista?

      Eikö taksikuljettajien tekemien rikosten voimakas kasvu ole yksi perusteltu syy uudistaa järjestelmää?

        1. Siis rikosten lisääntyminen ei mielestäsi ole yksi perusteltu syy uudistaa järjestelmää?

          Johan on outo heitto.

          1. Ei ole perussyy, vaan yksi monista rötöksistä kuten tappelut asiakkaista nyrkein, puukoin ja puntarein, hinnoittelun epäkohdat, tilaaminen, sekalaiset epäluotettavat taksarit, siis koko järjestelmä on susi.
            Persut näkevät vain oman agendansa silmin.

            1. Nii.n , heti avauksessa mainitaan ”Kaikkien hinnoittelu yms.kiistojen lisäksi:..”

              Että josko se ongelma olisi nyt jäällen kerran ihan sinun pakkomielteessäsi persuista ja kuvitelmasta siitä, että kaiken muun maailmassa olevan tiedon lisäksi , tiedät muiden
              ajatuksetkin paremmin kuin ihmiset
              itse?

              1. Esimerkkejä hallituksen korjausliikkeisä:

                ”Rikostausta tarkempaan syyniin
                Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin sivuilla kerrotaan, mitkä rikosnimikkeet estävät taksinkuljettajana toimimisen. Vakavien liikennerikkomusten lisäksi myös esimerkiksi seksuaali-, väkivalta- ja huumausainerikokset nousevat hakijalle esteeksi, jos sellaisia löytyy rikosrekisteristä viiden viime vuoden ajalta tai sakkorekisteristä kolmen viime vuoden ajalta.

                Ministeriön erityisasiantuntija Sissi Kohtala kommentoi, että jatkossa tiettyjen samojen kriteerien halutaan koskevan taksiluvan haltijoiden lisäksi myös liikenneluvan haltijoita. Jälkimmäisillä tarkoitetaan liikennealan yrityksen omistavia henkilöiltä.

                Lisäksi nimikkeiden listaa aiotaan laventaa lisäämällä siihen aserikokset, petokset sekä maksuvälinerikokset. Poliisihallitus ehdottaa muistiota käsittelevässä lausunnossaan, että talousrikosten lisäämistä luvan estävien rikosnimikkeiden joukkoon selvitettäisiin. Myös Verohallinto esittää listan kasvattamista, ja haluaa lisätä siihen veropetoksen sekä törkeän veropetoksen.

                Koulutus takaisin lupaprosessiin
                Ennen vuoden 2018 uudistusta taksinkuljettajan tuli läpäistä sekä ammattitaitoa että paikallistuntemusta osoittavat kokeet, ja tuolloin kuljettajalta vaadittiin 30 tunnin mittaista peruskoulutusta. Uudistuksen jälkeen 50 kysymyksen monivalintakokeen läpäisy on riittänyt, mutta nyt pätevyyden saamista halutaan jälleen vaikeuttaa.

                Muistiossa ehdotetaan pakollisen 21 tunnin koulutuksen sisällyttämistä taksiluvan suorittamiseen.

                –  Koulutuksen tuominen takaisin on varmaankin näkyvin yksittäinen asia mitä muutoksessa esitetään. Täysin menneeseen ei esityksessä haluta palata, erityisasiantuntija Kohtala kommentoi.

                Muistiossa ei esitetäkään esimerkiksi sitä, että paikallistuntemuskokeen suorittaminen lisättäisiin lupavaatimuksiin.

                Muistiossa mainitaan monien taksinkuljettajien kokeiden tulleen hylätyksi, koska hakijoiden heikko kielitaito on vaikuttanut kokeen tekemiseen. Ministeriö esittää, että jatkossa kolmen hylätyn kerran jälkeen hakijalle asetettaisiin määräaika, jolloin tämä ei voi uusia koetta. Lisäksi muistiossa todetaan, että tuon ajan hakija voisi käyttää kehittämään kielitaitoaan.”

              2. Ei Mika tuo asialista mene persuvihaajan suodattimen läpi millään.
                Sokea persuviha estää asioiden ymmärtämisen täysin.

              3. ”Ei Mika tuo asialista mene persuvihaajan suodattimen läpi millään.
                Sokea persuviha estää asioiden ymmärtämisen täysin.”

                Juhak, totta puhut ja vaikuttaa kuin jollakin olisi Eva Biaudetin ajatusmalli, kun faktat eivät miellytä niin vika on faktoissa.

  4. Kyllä se taksihomma oli Sipilän Bernerin aikaansaannos. Kepukannatus näkyy laskevan.

  5. En tiedä Suomen taksitilanteesta, kun en ole Suomessa käyttänyt taksia kymmeniin vuosiin.

    Periaatteessa kuitenkin:
    1. Kilpailu on hyväksi myös taksialalla;

    2. Kuljettajilta pitää vaatia osaaminen ja se pitää todistaa kokeilla;

    3. Kuljettajiksi ei saa päästää minkäänlaista rikosrekisteriä omaavia henkilöitä;

    4. Kuljettajan pitää Suomessa osata suomea ainakin tyydyttävällä tasolla.

  6. Samaa sutta pukkaa tämän hallituksen viinan jakelu ja etäjakelun uudistus. Kuka helvetti foodooran pizzakuski pystyy kontrolloimaan viinien ja kaljan tilaajan ikää ja kuntoa, kun ei osaa lukea, kirjoittaa, puhua tai laskeakaan.

    1. ”Samaa sutta pukkaa tämän hallituksen viinan jakelu ja etäjakelun uudistus. Kuka helvetti foodooran pizzakuski pystyy kontrolloimaan viinien ja kaljan tilaajan ikää ja kuntoa, kun ei osaa lukea, kirjoittaa, puhua tai laskeakaan.”

      Siis etkös sinä ole ylistänyt näitä foodoran pizzakuskeja ja halunnut heitä työperäisenä maahanmuuttoa Suomeen lisää ja nyt he eivät
      osaakaan lukea.laskea,kirjoittaa eikä puhua ?

  7. Kun taksin tilaaminen on vaikeaa se ei edistä niiden tilaamista kun ensin pitää painaa sitä sun tätä ja lopuksi paina naapurin rouvaa

    Ainakin Taksi Tampere on sellanen joka vois karsia noita painamisia ja lähettäs taksin annettuun osoitteeseen

    Lopettakaa nuot voi olla että tilaan taksia ja vähemmän käytän omaa

    Sen vois vaikka sitten myydä pois tarpeettomana nyt niin ei voi tehdä terv tepivaari

  8. Berner, tuo ”mainio” Sipilän löytö sotki taksiliikenteen pahanpöiväisesti. Jo viime hallituksessa Harakka sitä vähän paikkaili, mutta liian varovaisesti ja samaan taitaa jäädä nykyinenkin hallitus. Kannattaisi taas kerran kuunnella niitä jotka hommaa tekevät, rehellisiä taksikuskeja ( mutta ei niitä kortittomia joilla on rikosrekisteri ym.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *