Kattava selvitys vanhusten hoivan hinnoista.

Suosittelen kaikkia tutustumaan hoivapalveluiden hintoihin, mutta erityisesti heidän ( vasemmistolaisten), jotka haluavat ajaa yksityisen toiminnan alas.

”Sosiaali- ja terveysalan yrityksiä ja järjestöjä edustava Hyvinvointiala Hali ry on selvittänyt ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen kustannukset kaikilta hyvinvointialueilta.

Järjestön selvityksessä tarkasteltiin muun muassa sitä, mistä palveluasumisen kulut muodostuvat ja millaiset hintaerot hyvinvointialueiden välillä on. Selvityksen mukaan palveluasuminen saadaan tuotettua huomattavasti edullisemmin ostopalveluna kuin alueiden omana tuotantona.

Koko maan osalta hyvinvointialueiden omien yksiköiden tuotanto on 21 prosenttia kalliimpaa kuin ostopalveluna tuotettu palveluasuminen.

Keskimääräinen hoitovuorokausilla painotettu keskiarvo yhdelle palveluasumisen vuorokaudelle on 186 euroa. Luku on hyvin lähellä valtiovarainministeriön tuoreessa selvityksessä esitettyä 184 euron vuorokausihintaa.

Julkisten yksiköiden tuottamana keskimääräinen hinta on 206 euroa vuorokaudelta ja ostopalveluna 170 euroa vuorokaudelta.”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5da2f48a-64fa-4bd7-a326-477382dba9e5

5 vastausta artikkeliin “Kattava selvitys vanhusten hoivan hinnoista.”

  1. On julkisia, on yksityisiä ja sitten on kolmatta sektoria.

    Itse kysyin tänään eräältä Tampere Mission hoivakodilta olisiko jotain mitä voisin hankkia heidän elämän helpottamiseksi. Viikko sen jälkeen tuli pyyntö eräälle laitteelle ja nyt sellainen heillä on.

    Tarvitaan sopiva yhdistelmä sydäntä ja järkeä.

    Yksityisellä on pelkkää rahanteon järkeä, ei yhtään sydäntä. Julkisella on sydäntä, muttei yhtään järkeä.

    1. ”Yksityisellä on pelkkää rahanteon järkeä, ei yhtään sydäntä. Julkisella on sydäntä, muttei yhtään järkeä.”

      Kun olen molemmilla puolilla työskennellyt, niin en voi allekirjoittaa edellistä, en miltään osalta.

  2. Juu ihmettelen miksi niitä yksityisiä on irtisanottu ja myös yksityisiä on irtisanoutunut on myös ollut eräillä yksityisillä ala-arvoista hoitoa.
    Tuttavani on yksityisellä ja siellä onneksi asiat ovat kunnossa.
    – Juu en edusta vasemmistoa enkä äärioikeistoa, mutta oletan että olisi edullisempaa järjestää hoidot keskitetysti?

    1. Huonosti on pitänyt aihetta seurata jos ihmettelee miksi yksityisiä on irtisanottu ja miksi yksityisiä on irtisanoutunut.

      Mitä ikinä tarkoittaa hoitojen järjestäminen keskitetysti, kun kyse on vanhusten hoivasta?

      Itse aihe on kuitenkin hoivan hinta ja erityisesti hintaerot.

      Jokaisen aivotoiminnalla varustetun pitäisi ymmärtää, että sitä yksityistä ei pidä yrittää kaataa tai ainakin julkisen palvelun hinta pitää saada yksityisen tasolle.

      Lisääntyvä tarve ja viidenneksen kalliimpi hinta, on yhtälö joka ei vaan toimi tai ainakin jostain pitää kaivaa useita miljardeja lisää rahaa useiden vuosien ajan.

      No ehkä punavihreistön talousneroilla on jokin mielikuvitusrahalähde tähänkin tarkoitukseen.

      ”Juu en edusta vasemmistoa enkä äärioikeistoa,”

      Äärivasemmistoa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *