Kansanedustajan loikka kohti poliittista kuolemaa?

Keskustan toisen kauden kansanedustaja Pekka Aittakumpu loikkaa Perussuomalaisiin ja siihen hänellä on vapaassa demokratiassa luonnollisesti myös täysi oikeus.

Aittakummun esittämät perustelut päätöksen takana, ovat nekin hyvin helppo ymmärtää. Oikealle kallellaan olevalle konservatiiville, ei vasemmalle kallellaan oleva, liberaalia politiikkaa ajava puolue tunnu välttämättä kodilta.

Historialla vaan on harmillinen tapa toistaa itseään ja usein kesken vaalikauden puolueesta toiseen loikannut kansanedustaja on samalla loikannut poliittiseen kuolemaan, eikä ole enää tullut uudelleen valituksi seuraavissa vaaleissa.

No, ehkä tai jopa toivottavasti, Aittakumpu osoittaa avukseni vääräksi.

9 vastausta artikkeliin “Kansanedustajan loikka kohti poliittista kuolemaa?”

  1. Veikkaan, että ko. henkilön suurin äänestäjäryhmä eli vanhoillislestadiolaiset eivät tule seuraavissa vaaleissa, mikäli Aittakumpu on ehdokkaana, antamaan ääntänsä enää hänelle. Saattaa olla, että poliittinen ura päättyy ja saattaa myös olla, että se siviilityönkin tekeminen vaikeutuu ko. uskonlahkon toimintatavat tietäen.

    1. Iivo, olet todennäköisesti oikeassa, mutta toisaalta on olemassa se ohut mahdollisuus, että Keskustan sateenkaaripolitiikka ärsyttää riittävästi muitakin kuin Aittakumpua.

      1. Tästä Aittakummusta tiedä mutta se on selvää että Keskusta näinä aikoina leikkii tulella

        1. Matti, olen samaa mieltä ja se leikki on jatkunut jo pitkään.

          Kaikkosesta odotetaan uutta sateentekijää ja onhan Kepun kannatus ollut hieman nousussa, mutta miksi, niin se on sitten monen tekijän summa, joista ei oikein mikään ole mitään merkityksellistä.

          1. Jotainhan sekin kertoo, että Vasemmistoliiton tuore puheenjohtaja toivoo Keskustaa halituskumppanikseen 😂

    1. Kieltämättä siitä sellainen maku jää ja varmasti juuri siksi loukkaus tietää usein poliittista kuolemaa.

      Toisaalta, ei ihmisen myöskään ole hyvä olla osa jotain, joka ei tunnu enää omalta.

  2. Sanoisin suureksi kysymykseksi tosiaan sen, miten nämä ääriuskovaiset ryhmät siellä pohjanmaalla suhtautuvat.

    Kepu on yhä enemmän sateenkaaripuolue, mutta onko se niin että kerran kepu, aina kepu?

    1. Kyuu, lestojen suhtautuminen asiaan on tosiaan merkittävää ja samaan aikaan mielenkiintoista kun kyseessä on virkavapaalla oleva pappi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *