Yle = punavihreää propagandaa tuottava laitos, joka olisi parasta lakkauttaa

Parhaillaan on menossa radiossa Ylen Ykkösaamun lähetys.

Ensimmäisenä aiheena oli työmarkkinapolitiikka tai jotakin sinne päin. Haastateltavana Ylen yleisen käytännön mukaisesti yksi oikeistohallitusta edustava poliitikko (nyt kokoomuslainen Saara-Sofia Siren) ja yksi vasemmistoliiton (kommunisti Yrttiaho) ja yksi demari. Siten oli jo etukäteen varmistettu, että punikit saavat enemmän eetteriaikaa, eli julkisuutta.

Ensin sai vastata kysymykseen kokoomuslainen – tietysti asiallisesti. Seuraavaksi annettiin puheenvuoro kommunistille ja minä pistin radion kiinni. Olen kuullut punikkien propagandaa ihan tarpeeksi.

Jos kyseessä olisi yksittäistapaus, niin tätä blogikirjoitusta ei olisi kannattanut kirjoittaa, mutta kun näin tapahtuu yleisesti, niin en voinut jättää kirjoittamatta. Ei tule mieleen sellaista vastaavaa tilannetta, että oikeistohallitusta edustamaan olisi otettu vaikka persu ja kokoomuslainen ja vastapuolta edustaisi vain yksi punikki.

Paras ratkaisu on lakkauttaa Yle, irtisanoa kaikki henkilöstö lyhyellä irtisanomisajalla, myydä kaikki Ylen omaisuus huutokaupoilla ja lakkauttaa Yle-vero.

12 vastausta artikkeliin “Yle = punavihreää propagandaa tuottava laitos, joka olisi parasta lakkauttaa”

  1. Mitäs jos lopetetaankin mainoskanavat tarpeettomina ja myydään heidän omaisusuus terv tepivaari

  2. No Juhani en kyllä ole punainen vaikka kannatan YLEÄ en mainostoimistoja

    Mainos kanavia en paljonkaan katso onneksi Suomessa on kanavia joita voi ostaa

    Mutta mutta suomessa pitää olla sellanen toimija joka toimii vaikka kriisin aikana terv tepivaari

  3. Yle on niin sakeana punavihreää kulttuurimädätystä, että huh sentään!
    Esim. metsäohjelmissa puhutaan ”meidän metsistä” kun tarkoitetaan yksityisten ihmisten omistamia metsiä – mene metsään ja nimitä itsellesi puu, halaa sitä ja pane taikalasit silmillesi ettet vain näkisi metsää puilta.
    Entisenä metsurina ja luonnon monipuolisuutta arvostaen olen pohtinut minkälainen on ikimetsä. Olen nähnyt sekä livenä että kuvissa vanhaa metsää, jopa hyvinkin vanhaa metsää, mutta en vielä ikimetsää.

  4. Tämä on yksi niistä asioista joita en voi ymmärtää miksi pitäisi joutua maksaa veroa. En katso Yleä ja en halua tukea niitten vinoutunutta maailmaa.

  5. Minä taas en katsele mainos kanavia kun haluan katsoa vaikka elokuvan ilman katkoja

    Yle vero taas tuli kun ihmiset katseli ilman lupaa terv tepivaari

    1. Tepi

      Olen kai tuossa lapseksi jälleen, kun mainokset tuntuvat olevan TV:n parasta ohjelmaa. Vanhoja suomalaisia elokuvia katson myös toisella silmällä.

      Olen ollut vuosia ilman televisiota. Sinä aikana tuli lueskeltua tietokirjoja ja romaanejakin. TV-luvan tarkastaja ei ottanut uskoakseen, ettei televisiota ole.

      1. No minua ei mainokset kiinnosta kun joku kauppaketju irvii yhtä halpa kun halvin

        No tiedän niitä joilla ei ole teeveetä nyt hekin maksavat luvan olipa vastaanotinta taikka ei

        Mutta kun tiedän erään uskonsuunnan tavat heillä sitä ei ole lainkaan mutta yksityinen ei ole paras katastrooffin aikana

        Tuomaan uutisia kansalle koska eivät ne tuota voittoa eivät ola siksi paras vaihtoehto lainkaan terv tepivaari

  6. Kuuntelin saman Ykkösaamun ja siellä hallitukselle annettiin viimeinen sana. Puheaikaa oli lähes identtisesti kaikilla.

    Ilman ryssän mies yrttiahoa oltaisiin kyllä pärjätty. Demariedustajan ulosanti oli paljon selkeämpää.

  7. Kun on ns hyvää aikaa ei ole väliä kuka tietoa jakaa mutta kriisin aikana asia on toinen silloin yksityinen puoli on heikoin lenkki jakaan mitään kun siitä ei tule voittoa
    Silloin on viisainta että meillä on YLE ja valtion varoin terv tepivaari

  8. Ilman punaisia ei olisi selvitty sodastakaan.
    Kyllä Suomi tarvitsee kaikki värit selvitäkseen.
    – Mutta meillä on iso määrää venäjänkaksoiskansalaisia
    joka on tämänhetken akuutein seurattava?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *