Vanha sanonta: On niin hyvää, että vie kielen mennessään, ei ole aiemmin minulle oikein avautunut.
Tein toissapäivänä yksinkertaisen, mutta hyvän annoksen ruokaa kahdeksi ateriaksi. Fileepihvejä ja ”paistettuja perunoita”. Perunat minun menetelmälläni, eli kuoritaan ja siivutetaan, sekä sitten paistetaan/haudutetaan voissa (ei keitetä ensin). Toki suolaa ja rouhittua mustapippuria myllystä mukaan.
Silloin ensimmäisellä kerralla oli tietysti herkullista, mutta tänään se toinen satsi mikrossa lämmitettynä kertoi lopulta sanonnan ”syyn”.
Nimittäin nyt oli niin herkullista, että puraisin syödessäni omaa kieltäni. Ei toki palasta kielestä, mutta puraisin kuitenkin nautiskellessani. Tulipahan todistettua, että sekin vanha sanonta pitää paikkansa.
Juhani, hyvä pihvi on aina hyvä pihvi, sille kaikki kunnia ja kumarrus,
Peruna, joka on taasen varsin vaatimaton, arkinen ja tänä päivänä pastaan verrattuna jopa hieman vanhanaikainen raaka-aine modernissa kotiruoassa.
Ikävä kyllä edellinen on ihan totta, mutta minä sanon, että paskan marjat.
Peruna on aivan loistava niin arki kuin juhlaruoan kivijalka, kotimainen vaihtoehto ympäristölle huomattavasti haitallisemmille riisille ja maisille.
Tapasi valmistaa perunaa voihauteessa, on yksi parhaista, makua vaatimattomaan perunaan tuovista kokkaus tavoista.
Perunamuussi on myös erinomainen tapa nauttia perunasta. Siihen tarvitaan myös täysmaitoa ja voita. Sipulikaan ei ole pahitteeksi, kunhan sitä ei kypsennetä ”lötkyksi”.
No vähemmällä taidolla keitetty peruna ja siihen nokare aitoa voita.
Toki keitettykin peruna on hyvää syötävää. Keittämällä saadaan suuri määrä kerralla pitkäksi aikaa.
Voinokare keitetyllä perunalla on selvä parannus pelkkään keitettyyn perunaan verrattuna.
Mä teen monesti valkosipuliperunoita jos keitettyjä perunoita jää yli.
Siivuttaa perunat ja laittaa kimpaleen voita pannulle sulamaan.
Perunasiivut pannulle ja paistaa kunnes ne ovat kullanruskeita ja lisää valkosipulimurskaa joukkoon.
Niin avot.