11 vastausta artikkeliin “Noin 15000 haittamaahanmuuttajan kulkue lähestyy etelästä USA:n rajaa”

  1. Muuri jonka Trump rakennutti yhdysvaltalaisten verorahoilla (vaikka valehteli että Meksiko sen maksaa) on vuotanut koko ajan.

    Toisaalta Yhdysvalloissa 5% työntekijöistä on juuri näitä laittomasti maahantulleita joiden yhdysvaltalaiset työnantajat kiertää verot ja ottavat voitot.

    Asia ei ole yhden Bidenin käsissä.

    Sinänsä rajoilla pitäisi olla kk-asemat, partiot joilla dronet apuna sekä vapaaehtoisia aseineen harrastamassa ”siirtolaisten” nappaamista. Mutta mistä yhdysvaltalaiset työnantajat saisi tätä pimeää työvoimaa puoli-ilmaiseksi sitten töihin …🤔

    Meksiko itsessään on ihan paZka maa.

    Kuvaavaa on että taas Kanada ei päästä noin vaan Yhdysvaltojen asukkeja omaan maahansa helposti, kovaa on rajakontrolli…miettikääpä sitä

    1. Iso-Britannia, Hollanti ja Kanada on kuvattu vahvoina kehitysmaatutkimuksen tekijöinä akateemisesti hyvälaatuisen kehitystutkimuksen näkökulmasta. Tosin lukemani Gaudeamuksen kustantama tieteenalan pääsykoekirja on vuodelta 2007.

      1. Saattaa olla, että yli 15 vuotta vanha eepos on jo pihalla todellisuudesta.

        1. Kyllä tuosta ihan kelpo käsityksen saa tieteenalan ja tutkimuksen perusteista ja se toimii hyvänä yleissivistävänä katsauksena. Kun kerran hyllyssäni valmiina oli ja ollut avaamatta sen 15 vuotta, niin yhtä hyvin voin avatakin ja voidaan vaikka yhdessä sitten keskustella syvällisemmin 🙂

    2. Valitettavasti sitä USAn ja Meksikon välistä muuria ei ole koskaan rakennettu valmiiksi saakka, kun nimenomaan demokraatit vastustavat muuria.

      Kun on demokraattipresidentti vallassa USA:ssa niin raja auki, republikaanit edes yrittävät tilkitä rajaa.

      Kaitpa sosialistit (dem) kuvittelevat sen roskasakin aikoinaan äänestävän heitä.

      USA ottaa joka vuosi valtavan määrän laillisia tulijoita maahan – oikeasti osaavia tekemään työtä.

      1. Tämmöistä ”muuria” Trump rakennutti :

        ”OSA Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin edistämästä Meksikon rajamuurista hajosi kovassa tuulessa keskiviikkona. Yhdysvaltain Calexicon ja Meksikon Mexicalin kaupunkien väliin muurille pystytetyt teräspaneelit eivät kestäneet tuulia, vaan kaatuivat Meksikon puolelle. Asiasta kertovat muun muassa CNN ja The Guardian.”

        Lähde:
        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006389067.html

        Ja itseasiassa Biden näitä joutuu korjailemaan ja rakentaa koko ajan lisää, en tiedä mistä saat lähteesi ettei näin ole…?

        ”PRESIDENTTI Joe Bidenin hallinto aikoo rakentaa muurin Meksikon rajalle Texasin Starrin piirikuntaan patoamaan laittomia rajanylityksiä.

        Kyseessä on merkittävä u-käännös nykyhallinnon politiikassa. Vaalikampanjassaan Biden lupasi, että presidentti Donald Trumpin tavaramerkiksi nousseen muurin rakentamista ei jatkettaisi hänen valintansa jälkeen.

        Texasissa laittomat rajanylitykset ovat olleet rajussa kasvussa ja kaikki ennusteet viittaavat siihen, että rajakriisi vain pahenee tulevana vuonna muuallakin.”

        Täyskäännös Bidenin politiikassa: Vie loppuun Trumpin hankkeen
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009902499.html

        Uutinen on 10/2023

        Onko Verkkouutisetkin jotenkin vanha tiedon mukaan liikenteessä…?

        Oli miten oli, kk-asemat ja vartijat partioimaan niin loppuu se tuleminen.

        1. Sosialisti Bidenin puheet ovat yksi asia ja teot toinen. Tiedossani ei ole tekoja USAn etelärajan tilkitsemiseksi.

          Vastaavasti sosialisti Scholz puhui suuria lähes kaksi vuotta sitten – Saksan maanpuolustuksen tehostamiseen laitetaan 100 miljardia euroa – vaan vielä ei ole tapahtunut juuri mitään.

    1. Valitettavasti olet tässä asiassa Niilo liiankin oikeassa.
      Eihän tuohon holtittomaan lisääntymisen voida puuttua, kun ”kulttuuri”.

    2. Niin, Niilo!

      Varsinkin Afrikassa pitäisi ottaa käytännöksi sterilointi yhden lapsen jälkeen.

      Etelä-Amerikka ei ole ihan yhtä paha kuin Afrikka, mutta jotakin tarttis tehdä sielläkin.

      1. Arikassa on vuonna 2050 2,5 miljardia asukasta….kaikki haluaa samaa mitä kehittyvissä maissa on, se on maailmanloppu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *