Kaikki ilmaston lämpenemisen torjuntaan tarkoitetut rahat on pyyhittävä pois budjeteista

Ilmasto on muuttunut tuhansia vuosia milloin lämpimämpään suuntaan, milloin kylmempään suuntaan – ja tulee jatkossakin muuttumaan, milloin lämpimämpään suuntaan, milloin kylmempään suuntaan – ihan ihmisten toimenpiteistä riippumatta.

Hiilidioksidi ei ole myrkky, eikä saaste, vaan kuuluu oleellisena osana luonnon kiertokulkuun. Hiilidioksidia on ihan turha jahdata hirmuisin rahasummin ja aiheuttaen vahinkoa mm. Suomen taloudelle.

”Vihreä siirtymä” on heitettävä historian roskatynnyriin – siihen sijoitetut rahat menevät täysin hukkaan.

Tuulivoima

Suomeen on valitettavasti rakennettu ”Ilmaston lämpenemisen torjumiseksi” haitallista sattumavoimaa tuulivoima kapasiteetiltaan (teho MW) jo peräti 7647 MW. Tuulivoiman tuotanto (hetkellinen teho MW) vaihtelee kuitenkin aivan hulluna karkeasti välillä 0 ja 6000 MW, ihan siitä riippumatta kulutetaanko Suomessa sähköä minkä verran (teho MW) hyvänsä. Sähkön kulutus voi aivan hyvin olla huipussaan vaikka 15 000 MW ja samaan aikaan tuulivoiman tuotanto 0 MW. Tuulivoimassa ei ole vähäisintäkään järkeä.

Katsokaa pitkä kuvasarja millaista tuulivoiman tuotanto aikuisten oikeasti on. Kuvissa on kuukausigrafiikka tuulivoiman tuottamasta tehosta ajan fuktiona. Viimeisin kuva on heinäkuulta 2024.

https://jput.fi/Verovaroin_tuetaan_tuulivoimahui.htm

Linkki on minun kotisivulleni, eikä ole sen vaarallisempi kuin linkki esimerkiksi Hesarin tai Iltasanomien kotisivuille.

Sähkön hinta heiluu tuulivoiman vuoksi aivan hulluna

Kun sattuu tuulemaan hyvin, niin sähkön aluehinta painuu alle sähkön tuotantokustannusten, jopa miinuksen puolelle – se ei houkuttele rakentamaan Suomeen hyödyllistä sähköntuotantoa.

Kun talvipakkasilla ei tuule, niin sähkön aluehinta pomppaa sietämättömän korkealle. Se taas vähentää kiinnostusta investoida Suomeen, eli on erittäin haitallista Suomen taloudelle ja suomalaisten hyvinvoinnille.

Esimerkki tällaisesta löytyy täältä:

https://jput.fi/Kylmia_tosiasioita_numeroin_talvipaiva_helmikuussa_2023.htm

Onpa hyvä, että ilmasto on lämmennyt

Tulee erinomaisen hyvin mm. puolukkaa. Kävin pari päivää sitten poimimassa valikoiden puolukkapuuropuolukat – ensimmäiset tämän vuoden puolukoista. Parin viikon päästä voinee jo poimia huolettomammin.

Sain aivan mahtavan sadon hyvää, pehmeää, makeaa syöntiomenaa omasta puutarhastani. Olen syönyt ja syönyt, ja suurin osa on vielä omenapuussa – toki on myös jääkaapissa ja keittiössä.

17 vastausta artikkeliin “Kaikki ilmaston lämpenemisen torjuntaan tarkoitetut rahat on pyyhittävä pois budjeteista”

  1. Äskettäin tuli tv 1 ;seltä mielenkiintoinen 3 osainen dokumenttisarja etelämantereen dinosauruksista. Jurakaudella ja miljoona vuotta sen jälkeen liitukaudella koko etelämanner oli kosteaa ja tiheää sademetsää.

    1. Niin, Maapallukallamme on ollut jääkausia, vedenpaisumuksia, jne.

      Grönlannissakin on välillä nykyisten ”ikijäätiköiden” alla ollut viljelystä ja elämää.

    1. Ehkä pääsimme päästökaupasta eroamalla unionista. En tiedä edellyttääkö ETA-jäsenyys päästökauppasysteemiin liittymistä. Efta-maat ovat ETA:n jäseniä Sveitsiä lukuun ottamatta.

      Päästökauppa ei Sveitsissä toimine vieläkään.
      Norja tienaa valtavasti päästä oikeuksia myymällä, koska siellä on vesivoimaa.

      Suomessakin pitäisi vesivoiman määrä maksimoida. Huoltoturvallisuuskin sitä edellyttää.

      https://www.google.com/search?q=p%C3%A4%C3%A4dt%C3%B6ksuppa+eta&oq=p%C3%A4%C3%A4dt%C3%B6ksuppa+eta&gs_lcrp=EgZjaHJvbWUyBggAEEUYOTIICAEQABgNGB4yCggCEAAYCBgNGB4yCggDEAAYCBgNGB4yCggEEAAYgAQYogQyCggFEAAYgAQYogQyCggGEAAYgAQYogQyCggHEAAYogQYiQXSAQkyMDU5OGoxajSoAgGwAgE&client=ms-android-hmd-rvo3&sourceid=chrome-mobile&ie=UTF-8&chrome_dse_attribution=1

  2. On tietenkin aivan päivän selvää se, että ihminen tuottaa aivan liikaa saasteita, jotka tuhoavat luontoa ja todennäköisesti loppujen lopuksi ihminen hukkuu paskaansa joka on meille ihan oikein.

    On kuitenkin hyvä ymmärtää se, että ihmisen olemassaolo on maailmankaikkeuden kosmisessa kellossa sekuntiviisarin nytkähdys.

    Jos joku on niin pöhlö, että uskoo voivansa nousta luontoäitiä vastaan ja vieläpä voittaa se taistelu niin lykkyä tykö 🤣

    Ilmasto muuttuu, on muuttunut ja tulee muuttumaan, sillä ajataanko meillä polttomoottori autoilla, ei ole mitään muuta merkitystä kuin se miltä paikallinen ilma haisoo ST 1 jakajalla.

    1. Saastuttaminen on ihan kokonaan eri asia kuin tuottaa hiilidioksidia.

      Saastuttamista ja roskaamista on tietysti vähennettävä – eli ihmisten määrää Maapallolla on vähennettävä reippaasti, siellä missä väestön kasvunopeus on suurinta (esimerkiksi Afrikassa).

      Suomessa sen sijaan on suomalaisten syntyvyyttä saatava nousemaan – muuten kuolemme sukupuuttoon.

  3. Mitä tulee tuulivoimaan niin näin kun ihan oikeasti sen sekä näkee, että kokee täällä missä niitä myllyjä oikeasti on, niin ihan helvetisti se rumentaa ympäristöä ja on aivan perkeleen äänekästä.

  4. Lisäsin artikkelin loppuun kuvan ompuistani, tulitikkulaatikko on mittakaavaksi (50 mm pitkä).

    Melkein kypsä omena on punainen, kypsään ilmestyy läpikuultavaa – tulitikkulaatikosta vasemmalla. Silloin omena on parhaimman makuinen.

  5. Jos edes vähän vaivautuisimme tutkimaan Raamattua, huomaisimme, että tämä kaikki on ollut tiedossa jo tuhansia vuosia sitten!
    Mm. juuri tapahtumassa olevat tapaukset Israelissa kerrotaan siellä ja mitä vielä tapahtuu!

    Jes.24:5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
    24:6 Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.

  6. Raamatussa kerrotaan, mitä tulee tapahtumaan, vaikka kuinka yrittäisimme muuttaa ilmastoa keinolla, millä hyvänsä, koska asiat on nähty edeltäpäin, emmekä sitä enää voi muuttaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *