Pyöräilin noin tunnin ampumaradalle, ammuin noin tunnin ja pyöräilin takaisin kotiin noin tunnin.
Aamupäivällä oli sen verran kylmää, että piti olla nahkasormikkaat alkumatkasta. Sitten matkalla vaihdoin nahkasormikkaat ohuisiin kangassormikkaisiin ja pistin myös verikauhan pyörän etutelineelle – ajoin loppumatkan avopäin.
Olisi pitänyt vähentää vaatetusta vieläkin enemmän matkalla, kun olin melkoisen hiessä perillä ampumaradalla. Oli hyviä mäkiäkin noustavana.
Ammuin kolmeen SRA-tauluun. Kaksi oli 25 m etäisyydellä ja yksi 50 m etäisyydellä. Kymmenen laukauksen sarjat pika-ammuntana. Tauluilla käynti, merkkaus punaisella huopakynällä – takaisin ja seuraava 10 laukausta. Kaikkiaan ammuin 9 mm sotilaspistoolilla 100 laukausta.
Oli hyvä reissu. Pyöräilyä, kävelyä, ammuntaa.
Hyöty liikuntaa ja liikuntaa muutenkin kannattaa harjoittaa aina kun tilaisuus tulee, mutta missäs Juhani se pyöräilykypärä oli vai onko verikauha = pyöräilykypärä?
Ellei niin kotiin jääneestä kypärästä ei ole apua ja kaupan hyllylle jääneestä vielä vähemmän.
Minulla ei ole pyöräilykypärää ja tuskin tuleekaan. Kesäisin pyöräilen avopäin. Kun kylmenee, niin sitten on viidakoissa käytetty lierihattu, suojatuin tuuletusaukoin. Toimii satoi tai paistoi.
Verikauhaksi kutsutaan armeijan lippalakkia. Minulla se on yleensä Viron pitkälippainen. Pitkästä lipasta on hyötyä kun aurinko yrittää tunkea säteitään silmiin. Lippalakin kanssa kuulosuojaimet toimivat hyvin, eli ampumaradalla on lippalakki käytössä.
Tässä armeijan lippalakissa on myös alas käännettävä suoja korville ja niskalle. Toimii vielä varsin kylmällä kelillä.
Tässä kuvassa näkyy se Viron verikauha päässäni:
https://jput.fi/kuvat/Antamassa_sissikoulutusta_2013.JPG
Juhani, pyöräilykypärät ovat tänä päivänä erittäin mukavia päässä ja hyvin hengittäviä.
Suosittelen lämpimästi halpaa henkivakuutusta.
Siitä on kauan kun olen viimeksi pistoolilla ampunut. Se oli lahden vanhan poliisiaseman ampumaradalla isoveljeni virka-aseella, glockilla.
Pistooli on sotilaalle hyvä itsepuolustusase. Rynkystä patit lopussa tai ahtaissa paikoissa nopeaa liikettä tarvittaessa.
Tänään hakkasin aurakeppejä, kyllä rautakanki nostaa ihan riittävän hien.
Ammuntaa en ole harrastanut sitten jälkeen armeijan.
Toki rautakangin heiluttaminen on myös hyötyliikuntaa.
Minullakin on rautakanki ja olen sitä joutunut käyttämään moneen tarkoitukseen. Esimerkiksi tekemään reikää jäätyneeseen (routinut koko talven) kivikkoiseen maahan. Saa hakata ihan tarpeeksi.
Vaikka ammuin heti ensimmäisellä kerralla kaikki kolme valiota rynnäkkökiväärillä armeijassa, niin kovin nopeaan ammuntaan en sillä hyvin pystynyt, koska minulla kesti vähän aikaa saada rynkky aseteltua hyvään ampuma-asentoon ennen ensimmäistäkään laukaisua liipasimesta.
”Valioita” ammutaan hyvin hitaasti yhteen tauluun sen jälkeen kun ase on kohdistettu hyvin.
Kyllä minäkin olen tässä elämässä ”tappanut kymppejä”, mutta en enää kymmeniin vuosiin. Pyrin ampumaan nopeasti osuman, ei väliä mihin kohtaan. Oikeastaan ammun aina useampaan kuin yhteen tauluun, mieluiten useaan yllättävästi nousevaan tauluun – kuten tällä videolla:
https://jput.fi/Ammunnat_nouseviin_tauluihin_040622.htm
Kuten linkin päiväyksestä näkyy, niin ammuimme Marskin syntymäpäivänä.
Mä ammuin Santahaminassa harjoituksissa suomi-konepistoolilla nouseviin ihmisfiguureihin kertatulella. Se oli oikeastaan aika metkaa touhua.
Se nouseviin tauluihin ampuminen on ihan oikeasti ”metkaa touhua.”
Siinä oppii ampumaan, kuten taistelukentällä yleensä ammutaan. Yllättävästi nouseva maali, eikä vain yksi kiinteä taulu (tai vain yksi kääntyvä taulu).
Halkometsässä olen viikolla aloittanut hyötyliikunnan, avasin savotan metsälössäni. Yhdistyy huvi ja monenlaiset hyödyt siinä.
Kulahtaneita polviani ja tietysti muitakin ruumiinosia kuntoutan pyöräilemällä, keväällä osti sähköpyörän, 2300 km nyt takana, pidän matkoista kirjaa, kertalenkit 20-50 km Eikä sähköpyörä kohdallani tarkoita vapaamatkustusta, poljen kuten tavallisella pyörällä, vauhti vain tulee joutuisammaksi. Kypärä on aina päässä, eikä tämä johdu yksinomaan minusta, emäntä vahtii.
Armeijassa aliupseerikoulun taisteluammunnassa oli minulla kunnia ampua kovia Lahti Saloranta pikakiväärillä. Meni pahus vain parin laukauksen jälkeen jumiin. Tauluina oli pahvikuvioita ja koivuklapeja. Pystykorvalla saavutin ensimmäisen luokan arvon.
Minullekin tulee välillä mieleen, että saatan ostaa sähköavusteisen pyörän vielä tässä elämässä, kun:
– kova vastatuuli;
– tai jyrkkä vastamäki;
– tai kova pakkanen jäykistänyt pyörän kuntopyöräksi.
Pyöräni on 44 vuotta vanha kaksivaihteinen Helkama Vaeltaja. Ikää on pyöreästi 72 vuotta.