No, ei kauaa sittenkään, kun tilasin keväällä ison kasan klapeja naapurin isännältä, joskus pöllejäkin talvea varten tai tein itse pitkästä tavarasta. Liiteri oli pinottu hyvän tuoksuisia, tuohisia koivuja nätit pinot ”oikein” päin kuivumaan. Oli siellä sekapuuosastokin. Sahapukki ja kirvestukissa Billnäs jämäkästi isketty kiinni.
Ikivanhan hirsitalon ikkunat ja oli tiivistetty ja teipattu, uunit nuohottu. Tuplaovet tuulikaapissa tiivistetty ja kynnyksellä räsymatto nostettu oven kynnystä vasten. Vanhan sähkömittarin ”pyörijä” hidasti kierroksiaan.
Näihin aikoihin isossa salissa ja vierashuoneissa oli vain peruslämpö n. 12-15 C ja tupalovet kiinni, paksut samettiverhot vedettyinä oville. Itse vetäydyimme ns. ”kaksioon”, iso keittiö, skafferi, ruokasali ja iso makuuhuone. Aamu alkoi praasulla puuhellaan- voi sitä lämpöä, sitten muut kakluunit, joita riitti. Vaalea savu kirusi pystysuoraan taivaalle, koivu tuoksui.
Taito lämmitykseen oli periytynyt lapsuusajoista. Tuhkat poistettu. Eikä sytytetty päältä, vaan pantiin lehtisoiro tuhkaluukkuun, että veto lähti. Pinottiin väljästi koivuklapeja ja tuohet alle. Tuplapellit auki ja ikkuna raolleen. Siinä sitä sitten kaunis liekki loimotti parin pesän ajan. Hiilihangolla kekäleitä möyhittiin. Pellejä pikku hiljaa pienemmiksi. Kekäleet hiipuivat. Kun sininen liekki oli poissa mutta kekäleet vielä hyvän punaisia, pellit lähes kiinni, kohta kakluunin katon rajassa oleva alin tupapelleistä kokonaan kiinni, ylempi hiukan raollaan ja pyöreä ylätuuletusventtiili auki mahdollista häkäjäämää varten.
Huom ! Tämä ohje ei päde enää nykyuuneihin.
Tällä selvittiin kovat pakkasetkin, jotka ylsivät sinne – 35 C. Eli hyvä talvi luonnolle.
Rantasaunan lämmitys olkikin sitten jo ihan oma pyhä kulttuurinsa.
Tuttua puuhaa entisaikaan monelle.
Ihmiset kauhistelevat nyt kovia jopa 40 asteen pakkasia, mutta minä otan mieluimmin neljäkymmentä astetta miinusta kuin kolmekymmentä astetta plussaa.
Tuo minun viime entisaikani oli Porvoissa nykyaikkaa vv. 2002- 2013. Tai oikeastaan osittain jo 1991 alkaen Hollolasta.
Lapsuus kauan ennen tätä.
4 mottia ( 16 m3 ) koivuhalkoja pinottiin takapihalle vaarin opastuksella oikeine päätyineen.
Syksyllä ammattisahuri ja Fergusonin pöytäsirkkelillä halot 4 osaan ja kellariin nättiin pinoon.
Siellä sitten kirves viuhui päivittäin kuin klapikone.
Ei se klapikone vieläkään pärjää meikäläisen yhdenkäden pyörivälle Billnäsille.
Ihan lapsuuteni talvipakkanen, mutta onneksi nyt on paremmat vaatteet …
Pikku nilkkinä jalassa oli alla villahousut, sarkahousut, villasukat ja suutarin tekemät nahkamonot.
Yläpääsä aluspaita, flanellipaita, paksu villapaita ja sarkatakki.
Kädessä villatumput.
Sisälle kun tultiin lunta ei saanut harjattua vaatteista ja ne olivat yleensä läpimärkiä- kuivumaan lämpimän uunin päälle katosta roikkuvaan rälläkkään.
Hieman yli kymmenen olin, kun jo olin jo mukana ajamassa hevospelillä puita metsästä rantteelle. Siinä niitä sitten pitkin kevättä pilkottiin ja pinottiin aumaan. Kesän saivat kuivua ulkosalla ja elokuulla kärrättiin liiteriin.
Ps: Heikiltä kysyisin, että mitä tuolla aiemmin tarkoitat, kun kirjoitat, että 4 mottia (16 m3).
Eikös motti halkoja ole rapiat puoli kiintokuutiota.
… joo, 16 m3 on oikein. Motti on väärin.
”Syli” oli se, mitä vaari käytti, eikä ”motti”. Syli on jotain yli 3 m2
Tuntui kyllä osin hassulta, että päivän uutisaihe on sää. Mutta voimme olla kiitollisna, että meillä täällä Suomessa asiat ovat niin hyvin, että on varaa murehtia pakkasta tai jotain.
Minua harmittaa, etten tiedä mitään vanhan kansan lämmitys-niksejä, joista olisi iloa niillä harvoilla mökkireissuillani, jolloin yrittää saada hormeja vetämään. Meillä on tällainen sähköllä toimiva lämpöpuhallin, josta ei kuitenkaan ole iloa sähkökatkojen sattuessa, jolloin usein juuri tulee tarpeelliseksi kamiinojen herättely jo ihan ruoan valmistusta ajatellen.
Huopikkaat ovat hankintalistalla, vaikka toistaiseksi olen mennyt samoilla reikäisillä kangas-tossuilla kuin kesälläkin. Lemmikkiä saa maanitella ulos lähtemään, ja hän koettaa väistellä koiran vaatteeseen sukeltamista monin suloisin elein.
Puukamiinaan pätee samat säännöt kuin muihinkin uuneihin. Tietenkin piippu pitää olla kunnossa. Kamiinassa on myös tuhkaluukku. Pellit auki ja ikkuna tai ovi raolleen hetkeksi, sanomalehden soiro palamaan tuhkaluukkuun tai pesään niin monta kertaa, että se alkaa vetämään. Luukku kiinni ja pienin sytykkein kamiina palamaan.
Hassu iäkäs naapurimme kertoi muutama päivä sitten, että isäntä puhaltelee hiusten kuivaajalla lämpöä uuniin tai tuhkaluukkuun. No, noet siitä silmilleen saa.
🙂 minä olen kanssa ihmetellyt porukoideni touhuilua puhaltimen kanssa, kun kuitenkin uunin jokaisesta rakosesta tulee savut sisään, vaikka luukut olisivat kiinni.
Olkkarin puolella itseni käyttämässä tassuilla seisovassa valurautaisessa takassa taasen ei ole tuhkaluukkua, joten täytyy opetella muita tekniikoita sytyttelyyn.
Täytyy vielä täsmentää; nokiluukku(pyöreä tai neliskantti)on se paikka, josta sutari nuohoaa noet pois ja sinne niitä paperisoiroja pannaan palamaan tai sitten pesään.
Kaikissa on pesän alla oleva tuhkalaatikko. Siinä ei pidä mitään polttaa.
Varjele minä poltan vielä koko saunan kolmas silmä ummessa — porukkani jo melkein polttivat kompostimme!
Ehkä pitäydyn tarinoiden lukemisessa ja syttypalojen käytössä sitten. 🙂
… vielä siitä paperisuikaleen perusideasta on se, että siitä näkee liekin, joka joko vetää savua sisäänpäin ja sammuu tai palaa ja alkaa vetämään hormiin. Siinä mielessä joku puhallin on aivan turhake.
Taitaa olla se ainut keino, niinkuin Heikki jo sanoi, polta sivu sanomalehteä tuhkaluukussa. Näin talvella tietysti on toinen vaiva, kun on lunta piipun päässä. Pesässä puut pala jotenkin, mutta kun tulee sauhu sisälle. Tuossa naapurissa kävi italialaiselle juuri niin, kun tuli vain jouluksi Suomeen. Saatiin onneksi vetämään.
Minä olen näin harvoin polttaville sanonut, että jätä pellit hiukan auki, tai sitten hattu piipun päähän.
Tuota yhteisöllisyyttä ja naapureiden auttamis-henkeä arvostan paljon eritoten maaseudulla asumisessa.
Ehkä maaseudulla asuminen onkin intohimo-projekti ja elämäntapa fyysisesti terveille ja vahvoille ihmisille, joilla on halu käyttää vapaa-aikansa elämäntapansa ylläpitoon sekä koti-askareisiin.
Tunsin ihmisen, joka vaativan älyllisen työn lisäksi ryhtyi työpäiviensä jälkeen toiseen työhönsä, eli elämäntapansa ylläpitoon, jossa kesäisin viljeli biodynaamisesti juureksia pellollaan, valmisti itse omat sahtinsa; sekä talvisesonkina pimeässä työpäivien jälkeen aloitti kotitien kolaamisen, jotta ylipäätään pääsi ajamaan autolla pihaan ja traktorin luo, jolla sitten ryhtyi aurailemaan paremmin pihaa sekä kyläteitä, joiden ohella hoisi yksinään talon lämmitys- ja muut toimet.
Kyllä siinä välillä oli päiviä, jolloin miehellä oli kyynelet silmissä nukkumaan mennessä itsekseen takan ääressä filosofoidessaan, käsiään lämpimiksi hieroen.
Hän oli kaunis ihminen, jolla ei ollut tarvetta eikä aikaa netissä trollata toisia.
Itse olen myös sen verran hentoinen, että vaikka myötämielinen mökkinaapuri hyvin ystävällisesti auraisikin mökkitien auki, en mitenkään pärjäisi pihan lumitöiden — puhumattakaan avannon tekemisen sun muun kanssa, soolona kun itsekin seikkailen.
Mökillämme on ns. ”tassuilla” seisova ja lämpöä huonosti varaava valurautainen takka, jossa ei ole erillistä lokeroa tuhkille, koska koko mökki oli isoisäni itse käsin tekemä DIY-projekti, jossa hän oli ajatellut mökin yhteyteen muurin toiselle puolelle rakennetun saunan ilmeisesti tuottavan riittävästi lämpöä kivimassaan.
Sittemmin koko sauna on poistettu ja siirretty omaan rakennukseensa, sekä mökkikonsepti muutettu leivinuunilliseksi erilliseksi asuin-tilaksi.
Mutta itse en ole lähtenyt opettelemaan leivinuunitekniikoita, kun sen lämmittäminen omaan tarpeeseen yksin mökkeillessä tuntuu liioitellulta.
Saunassa voisi testata tuota paperitollolla hormin vetämään saattamis-kikkaa alemman tuhka-osaston kautta. Jääköön se osaltani kesäkokeiluksi 🙂
Tosin periferiaan lähteminen ylipäätään nykyisin houkuttaa liian pitkän välimatkan ohella myös vähemmän siitä syystä, että kun noille oman lapsuutensa muistomaille tekee reissun ja lähtee vaikka joelle lempipaikkaansa melomaan, ovat raikkaina kuiskivat wanhat metsät hävitetty maisemareitiltä tyystin — ja joen varrelle jätetty onneton kaistale pystyyn kuivuvia rankoja, joiden takaa irvistelee avoraiskuu. Ja kun mökkilaiturilta katsoo maisemia suuren selän yli, näkyy jokaisen nyppylän päällä irvokasta hävitystä ja hakkuita.
Järvivesi vielä sentään on kirkasta ja siitä olen jopa keittänyt kahvit.
Leivinuunin lämmitys ja leipien paisto on aivan oma juttunsa ja harjoittelun tulos, koska jokainen leivinuuni on oma persoonansa.
Minulla on ollut ns. hellaleivinuuni, jonka itse muurasin vetoryyppyineen.
Sitten Hollolassa kellarissa oikea entisen leipomon leivinuuni ja Porvoon nurkilla pitkälti yli 100 vuotta vanha täyspitkillä haloilla lämmitettävä leivinuuni, jonka kyljessä oli puuhella ja iso huuva.
Pentti, noin se se menee. Piipun päällä on syytä olla hattu ja karkeasilmäinen verkko, ettei naakat tule sinne pesimään, jos harvemmin lämmitetään.
Eksyi meillä kerran hormiin pikku lintukin. Saatiin se hätyytettyä uunia kolistelemalla polttopesään saakka ja haavilla ulos. En tiedä tiedä, mikä oli, kun oli musta kuin mustarastas. Pääsi kuitenkin lentämään omin siivin luontoon.
Siitä on kymmenkunta vuotta kun yhtenä kauniina viikonloppuna ajelin venheelläni saareen, tapani mukaan oitis saunamökille tulta kiukaan alle virittelemään. Melkoinen yllätys kun kamarin nurkkaikkunalta saunakamarin läpi saunan kiukaan luo oli verinen ja p-kainen vahva jotos, jokunen höyhenkin koristeena. Oli telkkä pahus savupiipusta ajautunut kiukaaseen, saanut luukun auki ja ilmeisesti pidemmän aikaa vaeltanut samaa jälkeä edes takaisin. Lintu näytti vielä olevan hengissä, otin käteeni ja menin pihalle katsellen käteeni sopivaa kalikkaa millä lopettaa linnun kärsimykset. Pudotin telkän kädestäni ja suureksi ihmeekseni eivät edes sen jalat ottaneet maahan ennen kuin jo pyrähti lentoon, silmäni ymmyrkäisinä jäin seuraaman miten se kaarsi läheisen nimen nokan ympäri kohti selkävesiä, mitä lie mielessään pohti mennessään
Kun olin suurella työllä siivonnut jäljet, etsin vajasta katiskaverkkoa, leikkasin siitä sopivan palan ja asensin piipun päähän.
Eipä tuollaisia pakkasia ole usein ollut.
Muistaakseni joskus 1996 tammikuussa oli kolmisen viikkoa kolmissakymmenissä ja silloin lämmitettiin pari kertaa päivässä pari pesällistä, jotta pysyttiin lämpimänä kahden kakluunin ja leivinuunin avulla.
Onneksi silloin ja nykyäänkin puuta saa hyvin edullisesti.
Nyt maalämpö tuottaa pääosan lämmöstä. mutta näillä 25asteen pakkasilla ptää edelleen lämmitellä uuneja, kun jostain ideologisestasyystä lämpäpumppujärjestelmiä ei mitoiteta 100% teholle, vaan n. 90% tasolle..
Seuraaval kompuran vaihdossa vaadin tehokkaamman, jottei tarvitse hifistellä.
Millä aikavälillä tuo lämpöpumppu maksaa itsensä. Onko se maakaivopumppu ?
Maalämpö, missä putkikierto on järvessä eli minimissään +4 asteen lämpötilassa.
Oli halvempi hankinta kuin öljykattila silloin.
Sähkönkulutus on keskimäärin 1/3 suorasähkölämmityksestä.
Sinänsä katsoin netistä, että pelkkä uusi kompura maksaa n. 1500€, joten uusiminen ei todellakaan voi olla kovin monta tuhatta € kaikkiaan, koska kaikki muu kalusto toimii sellaisenaan..
Tavallaan onni onnettomuudessa että tällä hetkellä terveyssyyt estävät mökillä käynnin, siellä on usein tykännyt viihtyä sydäntalvella. Kyllä sitä pari klapia menisi.
Nooh, kun on tänään muutamana otteena yhteensä pari tuntia kävellyt tuolla ulkona ihan kaupungin lähelläkin niin huomaa harjoittavansa syvää yhteisymmärrystä luontoäidin kanssa.
Nyt ei ole oikea aika lähteä mökeille.
Minulla on juuri tällä hetkellä hellan pesässä tuli, se antaa mukavasti lämpöä ja äkkiä, tosin pitkään se ei kestä. Minä vielä tänään laitan valkeen tuohon selkäni takana olevaan kivikasaan. Se on varaava tiilistä tehty takka ja antaa mukavasti yöllä lämpöä. Sitten meillä on vielä jatkuvasti kesästä asti päällä ollut ilmalämpöpumppu, se osin tuottaa vielä lämpöäkin, vaikka hyötysuhde ei ole enää kovin korkea. Pitävät nämä kaikki ikkunoiden alla olevat sähköpatterit melko hiljaisina.
Meillä on nyt, kun juuri vilkaisin ulkomittaria -25 astetta ja vasta kiristymäässä. Ei hyvältä näytä. Minä olin tänään ulkon puita hakemassa meidän vanhasta navettarakennuksesta. Oli olevinaan kylmä ja luulin jo naamani ja sormeni paleltuvan.
Mikään ei voita puuhellan tai takka-uunin lämpöfiilinkiä.
Tammikuun 1999 viimeinen viikko jäi hyvin mieleeni. Silloin oli ne Siperialaiset pakkaset: Kittilän Pokassa mitattiin 28. tammikuuta -51,5 astetta. Meidän ulkomittari oli liki viikon päivät pohjassa, oletin että täällä oli pakkasta jotain miinus 45-53 astetta.
Olin silloin kotikylän koululla vt. talonmiehenä ja vaimo kulki töissä Kittilän vanhainkodilla.
Vaimolla oli vanha, mutta uskollinen Toyota Corolla ja minulla oli muuan Nissanin rotisko. Minun työmatka oli lyhyempi kuin vaimon, 1,5 km yhteen suuntaan. Kuulin että minkä uudempi henkilöauto oli kyseessä, sitä varmemmin se jätti välille. Lehdessä luki, että Kittilässä Ambulanssin renkaat olivat nulistaneet päältä, kun auto oli lähtenyt hälytysajoon.
Meidän perhekunta pääsi vähällä. Autot pelittivät, ainoa vaurio oli kun Nissanistani puhkesi rengas. Yritin kyllä pitää autot lämpiminä renkaidenkin vuoksi ja nukuin pakkasviikon pääsääntöisesti haalarit päällä. Kun auto seisoi muutaman tunnin, oli kuin hevoskäryillä olisi lähtenyt ajamaan, pomp, pomp!
Kun Siperialaiset pakkaset tammikuun lopulla sitten loppuivat ja mittari laski parikymmentä astetta eli noin miinus kolmeenkymmeneen, tuntui että onpa ihanan lauha ilma!
Olen niillä kotikulmillasi ja Pokassakin vieraillut muutaman kerran erään sikäläisen paikallisen ”tietäjän” vetämänä. Kilpisjärven perukassakin oli silloin jäätä pohjaan saakka.
Aikaa siitä siitä on pirusti
Näistä hirmupakkasista en pidä ulkoilun vinkkelistä, koiran mieliksi vain lyhyitä lenkkejä, suksille en nouse.
Mutta mikä on minulle erityisen mieluinen on ketju mikä alkaa puun kaadosta omasta metsälöstä ja huipentuu kun polttelen sekaklapeja joissa koivu enemmistönä vuolukivisessä takassani ja saunan kiukaassa, kaikki vaiheet siinä omin käsin.
Takan edustalla kiikkustuolissa katselen liekkien leikkiä takan lasiluukun läpi, kuusi ja mäntypuut välillä räiskähtelevät mukavasti.
Aika idyllistä. Kävin juuri pikku lenkillä – 25 C ja hiukan viimaa. En siellä vajaata tuntia pidempään viihtynyt.
Vajaa tunti se on minuuttikin! 🙂
Matti, eikös se ole aika omituista, kun kovalla vaivalla ja hiki hatussa tehty työ tuhotaan polttamalla. No, niinhän teen minäkin.
Mutta kun siinä on kaikki, on työ, huvi, kuntoilu, lämpö, luonnossa olo
niin kovetan omantuntoni, tiedän että ei metsiä kai saisi hakata ja pienhiukkasiakin ilmaan mutta kovetan omantuntoni ja annan palaa.
Anna Matti palaa ! Paloihan noita ruutejakin Uutena vuotena taivaalle pitkin maailmaa enemmän kuin kaikki Suomen takat ja saunat elinikänsä aikana.
Suomessa talvella on myös pakkas kausia niin tänäkin talvena luntakin sataa talvella niin tänäkin talvena
Mutta ei näistä tarvii mennä kovinkaan kauas taakse päin kun nuot n 25 asteen pakkaset mm Tampereella oli aika tavanomaisia
Mutta noinhan ne unohtuu ettei muka ole pakkasta ollutkaan
PS satoi sitä luntakin Tampereella n metrin verran vuodessa terv tepivaari
Mutta meidän jälkipolven perhe Saksasta nauttii, luistelee, käy avannossa, pulkkailee. Hiihto on nykyyän kurjaa, kun on niin ruuhkaiset koneladut kiitäjineen joka paikassa.
Ja mitä tulee lumeen onkos se iso määrä jos meillä sataa lunta n 30 cm
mm Norjassa sataa jopa vrk n 1m30 cm talven aikana n 9 m metriä Suomessa ei sada vrk missään kohtaa tuota Norjan määrää
Afganistanissa sitä tulee vuodessa n 10 metriä terv tepivaari
Nautitaan neljästä selkeästä vuodenajasta Suomessa.
Ei se jatkuva kesäkään
”kesää tee” ellei ole vastailmiöitä.
Kieltämättä jenkeissä kun käy etelävaltioiden puolella etenkin niin unohtaa että on keksintö nimeltä vuodenajat. Sitä oppii rakastamaan täällä.
Voi kun voisikin sanoa että tuolla kun käy niin ei ainakaan tule hiki mutta kyllä siellä hiki tulee. Kunnon pakkasen kestävä vaatekerta ja vähän reippaampi vauhti niin johan…
Nyt on pirullinen viima idästä. Pitää olla kaikki vermeet ja naama suojassa.