Suomen hallituksen ajama eriarvoistava talouspolitiikka ajaa päin seinää

Orpon – Purran eriarvoistava talouspolitiikka ajaa ryskyen päin seinää. Luullaan, että yrityksillään varakkaat pitävät yhteiskunnan talouden pystyssä minimiveroin, mutta unohtavat. kuka sen on talouden kulutusrahat on heille kantanut eli kuka ostaa ja kuluttaa sekä, millä rahoilla rikastuneen porukan palvelut ja tuotteet kannetaan verovälttelyn kaivoon.

Myös sen, mikä suo oppijärjestelmät ja infran elää ja tuottaa pohjan tälle ansaintalogiikalle eli se on= oikeudenmukaiset verot.

Jo nyt on nähty, että julkinen infra ylläpitoineen vaatii oikeudenmukaisen verotuksen, verovälttelyn lopettamisen ja kierron.  Selitys ontuu, että pakoon rikkaat ja yrittäjät Suomesta karkaavat, jos se oikeus toteutuisi.

Kansa jakaantuu talouden mukaan leireihin ja se ei tiedä hyvää yhteiskunnalle.

Tuloerojen hurja kasvu uhkaa hyvinvointivaltiota, sanoo Emmanuel Saez – Talous | HS.fi

”Tiivistelmä:

Eriarvoisuustutkija Emmanuel Saez puhui Suomessa varallisuuden kasvusta ja verotuksesta. Saez on tutkinut rikkaiden verovälttelyä ja kannattaa progressiivista verotusta. Hän muistuttaa eriarvoisuuden kasvun historiallisesta suuruudesta länsimaissa.Saez toivoo, että taloudessa syntyvä vauraus jaetaan eri osapuolten kesken.

Länsimaissa eriarvoisuuden kasvu on ollut historiallisen suurta jo 44 vuotta, Saez kertoo.

”Sitä ennen länsimaiset valtiot ja niiden talousjärjestelmä jakoi varallisuuden kasvun varsin siististi. Luulimme, että olemme ratkaisseet [eriarvoisuuden] ongelman. Valitettavasti tuo aika ei jatkunut.”

Saezin mukaan erityisesti kahden henkilön, Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin ja Britannian pääministeri Margaret Thatcherin henkilökohtaista merkitystä ei tule aliarvioida.

”Heille on annettava ansio siitä, että he todella muuttivat ajattelua markkinamyönteiseksi. Sellaiseksi uskoksi, että jos rikkaat hyötyvät, niin kaikki voittavat.”

REAGANIN kaudella Yhdysvalloissa käynnistettiin suuri verouudistus, joka käynnisti valtavan verokilpailun kaikkialla maailmassa.

Kun ennen yritysverot olivat 50 prosentin tuntumassa, ne laskivat jopa 15–25 prosentin tuntumaan, veroparatiiseista puhumattakaan.

Ja kun todella rikkaat saavat suurimmat tulonsa suuryritysten voitoista, lisääntyneet voitot päätyivät paljolti heidän taskuihinsa, Saez arvioi.

Thatcher oli puolestaan keskeinen vaikuttaja siinä neoliberalistisessa poliittisessa ajattelussa, jossa hyvinvointivaltion kokoa ja verotuksen roolia haluttiin aktiivisesti vähentää. Aate kasvoi kansainväliseksi liikkeeksi.

”Eniten muutos näkyi englanninkielisissä maissa, mutta myös Pohjoismaat muuttuivat paljon.”

Teknologiamiljardöörit ovat Saezin mukaan ääriesimerkki tämän muutoksen voimasta. Sääntelyn vapautuessa he pystyivät valtaamaan markkinoita ilman valvontaa. ”Ja kun progressiivista verotusta ei ollut, mikään ei jarruttanut varallisuuden kasvua.”

ERIARVOISUUDEN kasvun toivottiin lisäävän talouskasvua niin, että rikkaiden vauraus valuisi lopulta myös köyhien iloksi. Niin ei käynyt. Monet talousteoriat ovat pitkälti tarinoita ja myyttejä, Saez muistuttaa.

Yhdysvalloissa köyhimmän puolikkaan hintojen noususta eli inflaatiosta putsatut reaalitulot ovat pysyneet 1980-luvulta lähtien yli 40 vuotta käytännöllisesti katsoen lähes samoina, Saez kertoo. ”Samaan aikaan huipputuloisten reaalitulot kaksinkertaistuivat.”

30 vastausta artikkeliin “Suomen hallituksen ajama eriarvoistava talouspolitiikka ajaa päin seinää”

  1. Puolueellisesti sanon, että tämä maa tarvitsee yrittäjiä, sieltä tulee kasvu, sieltä tulee uudet työpaikat, sieltä tulee uudet verot.

    MYRYn edustaja sen sanoi fiksusti: moni hallitus on ollut yritysmyönteinen, mutta yrittäjävastainen.

    Suuret, veroja kiertävät, tuotekehitysrahoja kavaltavat jättifirmat tarvitsevat aivan eri asioita kuin erikoiskauppiaat, parturit, siivoojat…

      1. ”Raja täytyy löytyä tuloveron kiertämiselle pääomaveroin.”

        Velkapääomaa tai tappiota tuottavaa pääomaa on paha mennä verottamaan, vaikka se teknisesti voisi onnistuakin.

        Jos kansa olisi jotakin ymmärtänyt, se olisi Holkerin ja Koiviston sijasta ottanut Väyrysen, Ahtisaaren sijasta Korhosen ja Halosen sijasta Hakalehdon.
        Olisi ollut valtion johdossa ainakin yksi, joka olisi jotakin jostakin ymmärtänyt.

  2. Itse pidän nykyisestä presidentistä, koska hän on sosiologisesti, anropologisesti sekä humanistisesti valveutunut, ja edustaa hyvin käsillä olevaa aikaa sekä ymmärtää aikamme haasteita ja kysymyksiä.

    Stubb ymmärtää globalisaation ihanteeseen sekä ilmastokriisiin liittyvää realismia, kyeten samalla suhteuttamaan ja yhdistämään realismin polarisaatiota tuottaviin tekijöihin, kuten puoluerajat ylittäviin, valitettavan politisoituihin, mutta lopulta kaikille ihmisille yhteisiin jaettuihin julkisiin affekteihin/ emootioihin, (kansankielellä siis kaikkia nykyihmisiä yhdistäviin tunteisiin ja huoliin) maailman tilasta.

    1. Stubbin pitäisi aloitta Suomesta, jossa polarisaatioon on johtanut kokoomuksen johtama ja oikeisto-nationalistis-uskonnollinen yhteenliittymä kekkuloiden kielivähemmistön kanssa, mihin hän itse kuuluu.
      Mutta ei !

  3. Työ ja työn verotus pitää olla oikeudenmukainen, joka kannustaa töihin tai uuden luomiseen.
    Kun työ muuttuu omistamisen verotukseen, sen pitää olla kiinni luodaanko sillä omistamisella uutta työtä, vai meneeko meneekö se vain omistustulojen passiiviseen kasvattamiseen.
    Veronkierto pitää tukkia kaikin keinoin erikoistutkijoiden palkkaamisella.
    Näillä saadaan mahdollisimman suuri joukko töihin ja yrittämisen piiriin.
    Tämä hallitus toimii päinvastoin. Se passivoi kaikkia ja ajaa Suomen päin seinää.

  4. Eurotus on saatanan keksintöä. Kansainvälisten suuryhtiöiden omistajat sitä kannattavat. Ne eivät kannata kansantalouksista. Ne voivat siirtää tuotantonsa painopistettä sinne, missä tuotanto on edullisinta.

    Tattimaisilla tai höperön haperoisilla aivoilla varustetut poliitikot eivät kykene ymmärtämään, että jokainen kansantalous tarvitsee oman valuutan, jonka arvo vaihtelee suhdanteiden mukaan.

  5. Jos valtakunnanrasisti kertoo missä on vika, yleensä vastaus on täysin toisessa päässä.

    Mutta siinä moni aiempi on oikeassa että ei yksikään puolue ole halunnut korjata verotusta kannustavammaksi. Koska jokainen iso puolue on joko työnantaja- ja/tai työntekijäliikkeiden lobbaamia ja näistä kumpikaan ei halua muutosta.

  6. ”USA: n osavaltioilla on dollari.
    EU:ssa on €.
    Miksi EU ei ole liittovaltio, joka on pakon sanelema ehto, ei Impivaara.”

    Liittovaltiotahan EU:sta on kaavailtukin (vaikkei sitä hevin myönnetä), oma valuuttakin on valmiina – euro.
    Jos EU:sta tulee liittovaltio, se on korvikeneuvostoliitto, orwellilainen dystopia ellei pahempikin.

    Itse en kannata Suomen eroa EU:sta (näillä näkymin), mutta kaikkien pitäisi myöntää viimeinkin, että yhteisvaluutta euron masinoiminen oli suuri virhe.
    Miksiköhän toiset pohjoismaat eivät ole rahaliitossa?

  7. Raskaan sarjan demarivaikuttaja: Lipposen hallitus harhautti Suomen yllättäen euroon
    Suomen talous- ja integraatiopolitiikan veteraani Pekka Korpinen kuvaa uutuuskirjassaan, miten Paavo Lipposen hallitus harhautti Suomen yllättäen euroon. Se oli virhe, joka Korpisen mukaan haittaa Suomen taloutta – ja ennemmin uhkaa kuin takaa turvallisuutta.

    SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen YLE:n vaalivalvojaisissa Norjan EU-äänestyspäivänä marraskuussa 1994
    SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen YLE:n vaalivalvojaisissa Norjan EU-äänestyspäivänä marraskuussa 1994 KUVA: KIMMO MÄNTYLÄ

    Jan Hurri
    5.3.2017 6:03
    Suomi liittyi – tai paremminkin liitettiin – euroon ”yllättäen” eduskuntaa ja kansaa harhauttaneella taktikoinnilla ja jyräämiselläkin, mutta ei ehkä ”täysin perustuslain edellyttämällä” tavalla.

    Tällainen kuva ja varsin hapan sivumaku 1990-luvun tapahtumista ainakin syntyy Suomen talous- ja integraatiopolitiikan raskaan sarjan demarivaikuttajan, tohtori Pekka Korpisen uutuuskirjasta Suomi kääntyy länteen.

    Siinä itsekin demaritaustainen Korpinen kuvaa varsin suorasukaisesti, miten Paavo Lipposen (sd) ensimmäinen hallitus vei Suomen ”yllättäen” euroon omin päin eduskunnalta tai kansalaisilta kantaa kysymättä.

    https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005113442.html

    1. ”Siinä itsekin demaritaustainen Korpinen kuvaa varsin suorasukaisesti, miten Paavo Lipposen (sd) ensimmäinen hallitus vei Suomen ”yllättäen” euroon omin päin eduskunnalta tai kansalaisilta kantaa kysymättä.”

      Asiaan perehtyneen Jaakkolan kirjoituksista olen saanut käsityksen, että Maukka ja Aho olivat saaneet ujutettua lakiin varauman yhteisvaluuttaan liittymisestä siltä varalta, että Suomi liittyisi EY:öön.

      EMU -keskustelu eduskunnassa oli täyttä pelleilyä, kun Aho keskustan puheenjohtaja joutui puhumaan euroista vastaan. Liisa Jaakonsaaren oli vaikea pidätellä nauruaan ministeriaitiossa.

      Emu-keskustelu ehkä poistettu YouTubesta.

  8. Älä nyt vajoa typeryyksiin. Nyt eletään tätä päivän aikaa, jossa Suomea kurjistetaan impivaaraksi puukoin ja puntarein kelvottoimien ministereiden vokotellessa limuviinalla pokkupimuja sänkyyn.
    Näin se Suomi nousee !

  9. Onko Tanskakin ”impivaaralainen”, kun se on pysynyt erossa EU:n rahaliitosta, maassa on käytännössä täystyöllissyys ja Tanska haluaa nolla turvapaikanhakijaa?

    Tanskan demarit ovat osoittaneet, ettei puoluementaliteetti ole mikään kiveen hakattu monoliitti.

    1. Tanska on Tanska ja tanskakainen on tanskalainen, eurooppalainen. Se on persoonallinen kaikkien kansansojen sulatussuuni.
      Tanskassa ei ole yhtäkään yhteneväistä vertailukohtaa Suomeen- ei kerrassaan mitään.
      Suomalainen laskeutui puusta luolaan ja savupirttiin, kun tanskalainen seilasi maailman merillä kauppaa tekemässä.

      1. Näinhän se on kuin Heikki sanoo mutta toivoa meillä on, otetaan mallia Tanskasta niin hiljaa hyvää tulee

      2. Heikille sanon että höpön höpö!

        Kalevalan koostanut Elias Lönrot on sanonut: ”Vain hyvin vanha sivistyskansa on pystynyt säilyttämään muistissaan Suomen kansan mytologian.

        Lönrot osasi latinaa kuin äidinkieltään, joten hän tiesi mistä puhui (pystyi lukemaan ja myös luki maailmanhistoriaa).

        Ruotsalainen valloittaja on väärentänyt Suomen muinaishistorian. Väärennös tehtiin Eerikin kronikan avulla.
        Esimerkiksi kristinusko tuli Suomeen rauhanomaisesti (kaupankäynnin ja kulttuurinvaihdon seurauksena) paljon ennen kuin Ruotsiin.
        Mitä tulee siihen että Suomi kuuluu länteen, Väinö Linnan teoria on varmaankin oikea. ”Suomen kuulumista länteen ei ratkaistu Tali-Ihantalan torjuntataisteluissa. Se oli ratkaistu paljon aikaisemmin eli Neva-joen taistelussa 1200-luvulla, jolloin Suomi jäi läntisen kirkon vaikutuspiiriin.

        Aiheesta ehkä lisää jossain toisaalla joskus.

      3. Siinä HK antoi ymmärtää, että tanskalaisilla oli älyä hokata, ettei euroon kannata liittyä.

        Tanskan kruunulla on joustava yhteys euroon eli toleranssi. Vuoden 2008 talouskriisissä tuo vaihteluväli koettiin liian ahtaaksi, mutta siitä lähtien talouskehitys Suomessa ja Tanskassa erosi, kun suomalaiset olivat pölhökustaiden johdolla liittyneet euroon. Pölhökustaiden seurakunta tuntuu olevan vieläkin vahva.

        Nyt on vain hakusessa järkimatti, joka neuvoisi hölmöläisille tien eurosta eroon.

        Ongelmana on, että meillä on kapinallinen SAK, joka panee persettä penkkiin aina, kun se ei jotakin asiaa ymmärrä.

  10. Nevan taistelu oli 15. heinäkuuta 1240 Nevajoella käyty taistelu ruotsalaisten, norjalaisten, varsinaissuomalaisten ja hämäläisten sekä Novgorodin ja karjalaisten välillä. – Wikipedia.

  11. Kristinusko kuuluu tähän sen verran, että se tuli Suomeen idästä ja etelästä rauhanomaisesti eikä ruotsalaisten miekkalähetystöjen, joita ristiretkiksi kutsutaan, muodossa. Muuten pidän kristinuskoa sotaisana uskontona, sitäkin.

    1. On kerrottu, että apostoli Andreas (Pietarin veli) olisi poikennut seurueineen ugrien mailla (Tverin ja Novgorodin seudulla)

      Novgorodilaisilla ja hämäläisillä oli keskinäisiä skismoja, mutta voi olla, että vaikutteita tuli tänne sieltä rauhanomaisesti ortodoksikirkon levitessä myöhemmin Novgorodin seudulle.

      Joka tapauksessa Andreas oli nimetty suomalaisten suojeluspyhimykseksi. A:n päivä oli ehkä satoja vuosia suomalaisilla vapaapäivä, kunnes Kustaa lll perinteen lopetti. Kustaa itse oli vapaamuurarina Andreakselle nimetyssä loosissa. Sitä en tiedä, mikä oli skandinaavien suojelupyhimys.

      Kustaa taisi olla suomalaisille myönteisin Ruotsin kuninkaista. Paljon myönteisempi ainakin kuin muuan Karjalainen.

      Kustaa Vaasan poika, Juhana-herttua, toimi Suomen suuriruhtinaana aikansa, ja hänestä olisi voinut tänne kuningaskin tulla, ellei Kaarle-herttua olisi ollut vallalle perso. Kaarle murhautti veljensä, kuningas Erikin ja toimitti Erikin pojan, kruununperillisen, Puolaan ja Erikin vaimon, Kaarina Maununtyttären Liuksialan kartanoon Kangasalle, jossa sitten myöhemmin kovettu suomalaisuusmies Agathon Meurman isännöi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *