… nuorena Hesassa, Kaivopuiston rannassa, otimme pannugrillin, purut ja tulitikut ja pätkityn lohen kassiin, samppanjaa riittävästi ja pikarit muillekin. Kohta oli tuoksu levinnyt lähistölle ja maistelijoita riitti. Poks ! Ja siten syttyi valtava Juhannuskokko meren rantaan. Hauskaa, hauskaa !
… sitten muina Juhannuksina ne ”meriseikkailut”- Albatross vesille, nuoriso mukaan ja Pihlajasaareen ankkuriin. Savukalaa, oleilua, yhdessäoloa. Helsinki on kaunis mereltä päinkin.
… myöhemmin Porvoon maalla vieraita tuppasi tulemaan läheltä ja kaukaa aina Luxemburgista saakka pelkäämään venettä ja rantasaunaa kokkoineen. No, pari viikkoa siinä meni trahteeratessa, kun niin tykkäsivät.
.. ja sitä samaa jatkui vuodesta toiseen. Ei enää. Penskat ovat maailmalla, me jo useamman vuoden täällä Pyynikin kupeessa, mäntymetsän siimeksessä, Pyhäjärven maisemissa. Kokon aikaan hyppäämme rattiin ja pyörimme pitkin järvimaisemia Pispalan harjulle, Tampellaan, Rauhanimeen, Pirkkalan Haikkaan ja katselemme kauneutta.
Vanhanakaista on läträtä –ainakaan K-marketin litkuja !
Pitäkää muista huolta !
Juhannus ilman viinaa ja mökkisaunaa on pelkkää teeskentelyä!
Mutta kohtuus siinäkin.
Hyvää Juhannusta!
Pitää rikkoa perinteitä ettei juutu paikoilleen !
Olen varmaan menettänyt muistini, koska en enää muista milloin viimeksi olen väkevää viinaa maistanut . Jussia !
Minun elämääni ei juhannus vaikuta yhtään mitään. Jos hyvä tuuri käy, niin tyttären perhe pikkulikkoineen saattaa tulla vanhaa pappaa katsomaan. Kun se on ihan raitiskin vielä, on ollut vuosikymmeniä.
Eikun Jussia vaan muille!
Vehmasta ja maagista yöttömän yön juhlaa!
Itse hiljattain jäin miettimään, ulkona valokuvattuani, että kuinkakohan moni meistä on todistanut sellaista ilmiötä, kuin kuun sateenkaari?
Taitaa olla vähän harvinaisempi ilmiö…
Mutta ah, kyllä tästä elämästä ja armollisesta kesäsesongista löytyykin niin infinitiivisesti täyttymystä, kun vain ihmettelee avoimin mielin ja AISTEIN 🙂 — olemmehan me traagiset ihmis-poloiset myös paljolti laumoissa lymyäviä elukoita muiden joukossa, valtaisan lajikirjon verkostossa!
[https://youtu.be/d0Ua9xZP6Lw?feature=shared
Snarky Puppy feat. Laura Mvula & Michelle Willis – ”Sing to the Moon” (Family Dinner Volume Two)]
Kukin taaplaa tyylillään.
Minulle taas savusaunaa järven rannassa, pientä grillattavaa perhesakin kanssa ja puolikuivaa valkoviiniä sekä sikaari ja lasi konjakkia on sopivaa.
Ei muuta, kuin hyvää jussia kaikille omien mieltymystensä mukaan.
Ensimmäiseksi tulee Juhannusta muistellessa mieleen isä ja äiti kouluajoilta. Isä, kiireinen mukava mies, mutta ei paljon aikaa lapsille mutta Juhannusaattoaamuna otti aina käteensä timpurin saha ja mukaansa meidät kakarat, naapurin metsään mentiin ja isä kaatoi neljä koivua, yhden jokaiselle kotiin raahattavaksi, teki rautakangella reiät ovipieleen ja pystytti puut. Äiti taas aattoillaksi valmisti suuret määrät erilaisia herkullisia voileipiä, vahti kärppänä niitä päivän ajan meiltä, vasta illalla saimme ottaa. Sellaisia olivat elämän tähtihetket niukassa lapsuudessa.
Sitten oli Saaren kananpuiston juhannusjuhlat, jos ei joku tiedä niin Frenkkelin mailla Tammelan pitäjässä Kuivajärven rannalla. Väkeä oli toistakymmentä tuhatta, monimuotoiset tukkilaiskilpailut ja iso kokko lautan päällä, lapsena sinne aina isoisän vanhalla piikkinokkaisella BMW autolla ajettiin ihastelemaan menoa. Vähän vanhempana teininä pari kertaa myös naapurin Sakarin kanssa pieni erä taskulämmintä Koskenkorvaa rohkaisuna lavatansseissa siellä norkoilemassa.
Tän hetkinen tilanne on etten tänä vuonna lähde minnekkään kotoa jalka ei toimi niin hyvin että menisin kapeenkylään
Ranta kun on sellanen johon Kurun piru on heitellyt kiviä ihan tarpeeksi asti terv tepivaari
Aaton jaksan olla kuskina juhliville ja grillaaville.
Juhannuspäivän suon itselleni rauhaa.
Kyllä nyt huomaa kaupungilla, että mökkikansa on häipynyt laitureilleen.
Mutta, minigolfrata on nuoria täynnä, Koulukadun kaukalossa pelataan korista, padel- kentällä käy pallon läiskintä.
Kirjasto meni juuri kiinni, mutta murkinaa saa joka päivä kaupoista.
Autokuskina kelpaa olla.
Telkusta tuli nyt aattona minulle varsin mieluisa elokuva:
”Kankkulan kaivolla”
Käsikirjoitus oli runoilijamestari Reino Helismaan
Ohjauksesta vastasivat itse Särkkä ja sukkela Tarkas.
Tosikot eivät kai kyenneet nauttimaan rennosta menosta. Itse antaisin laudaatturin.
Elokuva-arvostelijat elävät usein eri maailmoissa kuin se yleisö, mille elokuva on suunnattu, eivätkä näin ollen osaa arvioida elokuvan laatua osuvasti.
”Greta Brotherus kirjoitti arviossaan Nya Pressenissä ensi-illan jälkeen: ”Maisteri Särkkä on pohtinut todella pitkään, miten alas voi farssinteossa vaipua ennen kuin ollaan pohjalla. Nyt hän on lyönyt oman ennätyksensä.”[4] Ilta-Sanomien kriittikko Yrjö Kemppi kuvaili Helismaan käsikirjoitusta ”kirjalliseksi ripuliksi”.[5]
Kun elokuva oli esitetty televisiossa 30. marraskuuta 2004, kriitikko Jussi Karjalainen kirjoitti Helsingin Sanomissa: ”T. J. Särkän kulttuurisesta valtakaudesta romanttista kuvaa elättelevien kannattaa ehdottomasti katsoa Kankkulan kaivolla -farssi. Muistutukseksi tosiasioista, jotka eivät aina olleet hohdokkaita. Ensinnäkin tehtiin aivan hirvittävän tökeröitä elokuvia, Kankkulan kaivolla huonoista huonoimpana. Rappio oli edenyt luihin ja ytimiin. Kankkulan kaivosta pystyi kirjoittamaan inspiroituneet haukut. Arvosteluteilaus oli täydellinen, eikä mikään ole kasvanut nostalgiankaan nimissä korkoa. – – – SF:n filmitallissa aineisto imettiin tuuttiin, jossa siitä tuli särkkäläisen rillumarei-mallin venytys lopulliselle äärirajalle.”
Ehkä nuo edellä esitetyt arvottomat arvostelut kielivät pääosin siitä, että arvostelijoiden eläytymiskyky ei arvostelemiseen riittänyt.
Heidän olisi ollut kai viisaampaa todeta, etteivät kyenneet ymmärtämään elokuvan hienouksia.
Elokuva perustuu radiosarjaan ”Kankkulan kaivolla”, joka oli pääosin Aune Ala-Tuuhosen luomaa. Siitäkin tykkäsin.
Seuraavan kesäisen serenadin teksti on Aunen käsialaa ja sävellys Kauko Käyhkön, jonka keuhkokin tuntui käyvän.
https://youtu.be/CUCuyJXGdmY?feature=shared
Kankkulan kaivo oli mestarillista viihdettä ja monessa osin mukavan ironista.
Siihen eivät nykyiset ”viihteentekijät” alkuunkan pysty.
Sotien jälkeisiä elokuvia mallia loistava Edvin Laine en jaksa enää katsoa. Tuntematon autenttisuudessaan, veteraanneineen on mestarisuoritus, joissa ei jälkeläiset ole pystyneet pääsemään lähellekään.
Edes Olavi Virran nyt menevää en viitsi katsoa.
Ratinan suvannossa on kokko klo 21.