”Helsingissä useita mielenosoituksia ja kulkueita itsenäisyyspäivänä”
”Helsinki ilman natseja -mielenosoitus puolestaan käynnistyy kello 17. Järjestäjä on ilmoittanut mielenosoituksen kokoontuvan Töölöntorilla, mutta poliisi aikoo siirtää sen Taivallahden aukiolle.”
Tämä punaterroristisakki tietää hyvin, että Töölöntorille on aikaisemmin kokoontumisesta ilmoittanut 612-marssi.
Niinpä tämä rikollissakin tarkoituksena on häiritä laillista kulkuetta ja järjestää mellakka, millaiset aiempina vuosina oat johtaneet todelliseen väkivaltaan ja omaisuusvahinkoihin.
Edelleen ei yllätä, että demujen, vasurien ja punavirheiden johto ei tällaista rikollista toimintaa tuomitse millään tavalla.
Itse en myöskään tuomitse politiikkaa, vaikka pidän kaikenlaista poliittista hapatusta toissijaisena niihin elävän lämpimän sävyisiin hetkiin, joita itse olen viettänyt Töölöntorin kulmilla. Niihin kuului punainen marmeladi ruskeaksi paahdetulla leivällä, eivät vihreät kuulat, joita sain hiljattain ja joiden traditio ehkä kiinnostaisi enemmän kuin mitä nuo minulle maistuvat. Paahtoleivän rouske hampaissa silti aina miellyttävämpää kuin sokerin… 🥴
Jk. Olen ymmärtänyt, että siniset käärepaperit ja vihreät sekä punaiset kuulat mariskoolissa voivat viettää keskenään aikaa sopuisasti, vaikka malja olisi minkä hyvänsä sävyinen — mutta siihen en vielä ole syventynyt, miksi vihreät kuulat ovat suomalaisille niin tärkeitä.
Omaan makuun toimivat paremmin kuivatut ja karamelisoidut mansikat tai mantelit ja minua kiinnostaisi maistaa myös lämpimiä kastanjoita kuuman kaakaon kera.
Itse olen käynyt niillä seuduin uimassa ja talvella avannossa. Voisivat kuumemmat kiihkoilijat käydä siellä avantouinnilla, no nyt ei tarvita kirvestä avannon tekoonkaan…
Kieltämättä melkoisen sakeaa on ollut viestintä. On yksi asia jos ei lainkaan pidä 612-marssista, mutta laki koskee molempia. Jos yksi varasi paikan ensin, se saa – se ei ole mikään poliisin salaliitto natsien kanssa, kuten eräät tahot virallisessa viestinnässä ilmoittelevat…
Antaa kaikkien marssia, kunhan lakia noudattavat.