Vuorisaarna.

20.1.2025

Tässä on nyt se päivä jota useat toivovat saapuvaksi mitä nopeammin niin sitä parempi, kun taas suurinta osaa Suomi mukaanluettuna  olisi toivonut, että se päivä ei olisi koskaan koittanutkaan siinä muodossa kuin sen nyt uskovat ( pelkäävät ) toteutuvan.

Osa toivoo hänen olevan Jumalan käskyjen toteuttaja maan päällä ja enemmistö taas uskoo hänen olevan Hitler II.nen, niin meilläkin, vaikka jos en nyt ihan väärin muista, niin taisimme olla aseveljiä Hitlerin kanssa Moskovan saatanaa vastaan.  Vaikka loppupeleissä molemmat saatanoiksi osoittautuivatkin sillä erotuksella, että toinen saatana elää yhä Moskovassa.

Ei liene toista henkilö ollut koskaan sivistyneissä eikä sivistymättömissä yhteiskunnissa  niin pelätty tai vastaavasti  toivottu tulevaksi kuin nyt 20.1 tapahtuu.

Nytkin jo on  ruoho palanut karrelle siltä kohtaa, jossa ulkomaiset johtajat ovat ravanneet kyseisen herran pakeille odottamaan viimeistä tuomioita tai viimeistä voitelua, vaikka hän ei vielä valtaistuimellaan istukkaan.

Maailma pidättää hengitystään ja ne jotka ovat kyseisen herran tuominneet hänen puheidensa, ei tekojensa mukaan, niin katuvat nyt  syvästi mielessään kun tuli se ensimmäinen kivi heitettyä.  Suomessa ei ole kyllä ollut puutetta ensimmäisen kiven heittäjistä, niitä on ollut ruuhkaksi asti.

Vaikka kukaan ei osaa ennustaa mitä tuleman pitää, niin en voi olla huomaamatta sitä, kuinka saatananpalvojatkin jättävät Raamattunsa polttamatta ja pakenevat vuorille.

 

5 vastausta artikkeliin “Vuorisaarna.”

  1. Tiesittekös, että Viron vanhankansan kosmologiassa on kaksi alkuperämyyttiä, joista toisessa luoja on maskuliininen kun toisessa jumalatar on feminiininen?

    Maskuliininen alkuperämyytti sisältää kaksi klassista mieshahmoa, Vanaisän sekä triksterin, jotka molemmat ovat mies-hahmoja ja joiden on kerrottu suullisessa kansainperinteessä luoneen olevaisen.
    Tässä myytissä luomisaika on suhteellista ja sidoksissa muisteluun sekä paikallisuuteen, johon jokin alku sijoitetaan.

    Feminiinisessä luomis-myytissä lintu nousee neitojen mereen lakaisemista rikoista ja lastuista ja munii lukuisia munia sekä rakentaa lukuisia ajallisia pesiä, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään liittyen toisiinsa kaaoksesta ja alkujen alun nesteestä, jossa ajallisuus ja alku ei ole suhteellista vaan absoluuttista alati uudelleen alkamista, jota ilmentää ajatus ikuisesta paluusta sekä kaiken olevaisen geneettisestä uusiutumisesta kaikkialla, kaiken aikaa:

    ”[U]niversumimme luoja on jumalatar, joka syntyy suoraa alkuaineesta eli alkuvedestä ja joka on koko universumissa geneettisesti läsnä, vaikka ei olisikaan inhimillisessä mielessä ”synnyttänyt” universumia. Niin muuttuu koko kaikkeus eläväksi.”

    (Lainaus on Hasso Krullin kirjasta Jumalattaren pesä)

    – – –

    Tällaiset asiat kiinnostavat minua enemmän kuin vuorisaarna tai koti, usko ja perimaskuliininen ”isänmaa”.

    1. Isänmaa ja äidin kieli, ne ovat arvoja joita en vaihtaisi edes ”Turun sinappiin”.

    2. Tuo Hasso Krullin piskuinen kirja, johon hän on tiivistänyt kulttuurihistoriaa mytopoeettisena esseenä, on ihana.

      Yhtä ihanaa ja lämmittävää on miettiä sitäkin, että ympärillämme on sellaisiakin miehiä, joita kiinnostaa runous ja myyttien tutkimus. 🖤

  2. Saatanan maine on turhan surkea kiitos kristillisten pöhköilyn. Kun katsoo amerikkalaisten yhteisöjen kannanottoja politiikkaan, arkeen, sun muuhun, The church of satan tarjoaa tällä hetkellä ehkä järkevimmät vastaukset.

    Riman ylitys/alitus tuokin.

  3. Jaa-a, pitäisikö sitä nähdä omat tai tavallisten ihmisten elämänkatsomukset tai älyllisen uteliaisuuden ilmentymät rimanalituksina tai ylityksinä, jos ovat pelkkää arkista pölinää. 😄

    Saa nähdä ja kovasti yrittää sammuttaa, sen suomalaiset osaavat hyvin. Ja sitten syyllistämään nuoria kun eivät kiinnostu tai lue kirjoja 👍🏻

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *