Vasemmisto pelkää, että köyhät nostetaan kyykystä..

Eilen kirjoitin blogin että,  ”Kaksilla rattailla…….molemmat vuotaa” oli pohdintaa demareiden nykytilasta ja osin menneestäkin ja keskustelu rönsyili….. täytyy sanoa vähän rimaa hipoen.  Ja vaikka sanoin että muiden puolueiden tilanteita  käsitellään sitten muissa alustuksissani, niin yksi löysi kuitenkin oman sisäisen persunsa heinäsuovasta pahaa oloaan lievittääkseen.

Osa II  PerusS.

Jos nyt ei mennä historiassa kuin siihen asti kun Soini veti vitun päähänsä ja pakeni vuorille.

Puikkoihin hyppäsi Jussi ja kaikista ennakkoveikkailuista huolimatta persuhautajaisia ei tullutkaan, vaan siitä asti on puolue asemoinut itsensä kolmen suuren joukkoon eduskuntavaaleissa.

No, Jussin puheenjohtajuudestaan luopumisensa jälkeen tulikin sitten Riikka johtamaan puoluetta rautaisella mutta hellällä otteella, ollen salliva omille, mutta kova vastustajille. ( Jussi siirtyi eduskunnan puhemieheksi )

Nyt olemmekin sitten hallituksessa, jota johtaa kokoomus, vaikka vasemmisto onkin sen nimittänyt Purran hallitukseksi, mutta se on vain kateellisten huutelua katsomosta.

Tilanne missä Orpon hallitus aloitti oli katastrofaalinen vasemmistohallituksen jäljiltä, rahaa sanottiin olevan, vaikka rahakistun pohja  kiilteli kuin jäniksen pillu pakkasella.

Rikka Purra otti ehkä sen kaikista epäkiitollisimman ministeriön kannettavakseen, kun vasemmiston viitoittamalla tiellä ei voinut jatkaa, vaikka helpomi olisikin ollut kannatuksen puitteissa jakaa hyvinvointia velkarahalla edellisen hallituksen tapaan, mutta isänmaan etu oli kuitenkin se poinnin joka Riikkaa ohjasi/ohjaa teoissaan.

Vuosi ollaan oltu nyt hallituksessa ja vaikka vasemmisto oppositio onkin tehnyt kaikkensa, että persut lähtevät tai lähetetään pois hallituksesta, niin sitä mukaa kun kiljunta on vasemmiston suunnalta lisääntynyt, niin samaan tahtiin on myös lisääntynyt ja vahvistunut persujen yhtenäisyys, toki niitä jäsenissä helppoheikkejä on ollut meidänkin puolueessa, jotka uskovat vielä nytkin että kyllä sitä rahaa on ja lähteneet puolueesta.

Itse uskon, että sitä mukaan kun hallituksen päivät lähenee loppuaan, eli neljän vuoden toimeksianto päättyy, niin hallitus ja etenkin kokoomuksen ja perussuomalaisten YYA, eli yhteistyö ja avunantosopimus jatkuu  hallitusvastuussa seuraavankin nelivuotisperiodin, vaikka tällä YYA.lla onkin huono kaikupohja historiassamme.  Sillä niin sekaisin näkyy olevan vasemmisto omassa kuplassaan, että kyllä kansa tietää…….ja muistaa mitä siitä seurasi, kun paskaa puhuttiin pellon pientareella ja jyvät kylvettiin mahoon maahan.

Sillä ei ole mitään merkitystä vasemmistolle, että meneekö hallituksen toimin hyvin vai hyvin huonosti, kunhan persut saadaan pois pilaamasta heidän juhliaan markkinahäirikkönä.

Mutta kun nyt hallitus sai pään auki riisuessaan ulkoparlamentaarisen korporaatin valtaa demokratiassa, niin nyt ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan mennään sen vasemmistosuon yli että heilahtaa, sillä paljon on vielä työtä tehtävänä, että punainen vaara saadaan vähenemään ”valtionkonttoreissa” ja saatetaan maa takaisin isänmaalliselle linjalle.

Joten, hyvin menee perussuomalaisilla, kun puikoissa on voimakas nainen, joka puolustaa myös valkoisen miehen kunniaa, eikä vasemmiston tavoin ole heitä hutkimassa ennen tutkimista.

Tulevaa kolmea vuotta voinen verrata opposition osalta siten, että kun viisaudenhammasta särkee, eikä uskalla sitä poistaakkaan, kun pelkona on että katoo loppukin tolkku.

ps. nyt saa persupelkoinenkin ihan luvan kanssa purkaa ”sydäntään”……kunhan ei liiveihin ui.

 

10 vastausta artikkeliin “Vasemmisto pelkää, että köyhät nostetaan kyykystä..”

  1. Näyttää nuo Gallupitkin ( HS tänään ) taas osaoittavan vähitellen nousua perussuomalaisille, kun valtiovaranministerin suu säkkiä myöden politiikka valtaa alaa kansan keskuudessa.

    1. Eihän perussuomalaiset ole hallituksessa siksi, että vasemmisto olisi tyytyväinen. Hallituksessa ollaan siksi, että Suomen tulevat sukupolvet kiittävät hyvinvointivaltion pelastamisesta, siitä joutuu perussuomalaiset ottamaan tuulettimeensa enempi kuin laki sallii niin paskaa, mutta se kestetään kuten tähänkin asti, luottaen kansalaisten oikeudentuntoon.

  2. Tunnustan että tämä kommenttini on pinnallinen eikä ota kantaa politiikkaan. Arvi toteaa että ”kiilteli kuin jäniksen pillu pakkasella”
    tämä oli minulle aivan uusi kielikuva, minulle tuttu on versio ”punottaa kun sian pillu pakkasella”. Toinen kielikuva, tämä on todella paha enkä välttämättä ymmärrä mistä on kyse ”kiiltää kuin papin mulkku äitienpäivänä”

  3. Jos köyhät nostettaisiin niin kulutus lisääntyisi ja loisi työtä ja toimeentuloa!

    1. Oikeistohallitus pistää parhaansa mukaan Suomen taloutta kuntoon punaisen hallituksen jäljiltä, että köyhienkin asema paranisi.

      Köyhien asema ei parane älyttömällä velanotolla. Valtion velkojen korkokulut ovat jo sietämättömällä tasolle.

      1. Terve valtiontalous on köyhän(kin) paras ystävä.
        Sitähän se vasemmisto pelkää kuten otsakkeessani totesin, että Orpon hallitus onnistuu köyhätkin, jotka ovat vasemmiston ”vaalikarjaa, pelastamaan kyykystään säälliseen elämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *