Vasemmisto ja varkaat syövät sinunkin pöydästäsi.

Valtiovarainministeri Riikka Purra on sanonut, että olipa seuraava hallitus Suomessa sitten minkä värinen tai makuinen hajusta puhumattakaan hyvänsä, niin nykyisellä linjalla on jatkettava.

Mutta milläs vihellät jos huuli on halki, eli JOS ja painotan sanaa JOS demarit pääsevät kuskin paikalle seuraavissa eduskuntavvaaleissa, niin miten silloin jatkettaisiin nykyistä  tiukan ”markan” politiikkaa, kun nytkin jo vasemmisto peruisi kaikki ne hallituksen uudistukset, jotka ovat välttämättömiä velkasuhteemme tasapainoittamisessa  ns.hyvinvointivaltion pelastustalkoissa.

Eilen illalla A-studiossa kuuntelin demareiden Joona Räsästä ja ihmettelen, että kehen vielä uppoaa tämä demareiden populismi.

Kansantaloutemme on lähes selvitys tilassa, kun edelliset viisitoista vuotta ollaan eletty kuin siat vatukossa ja kysyn vaan, että kenellekkäs se sika muille hallaa tekee kuin itselleen, kaataessaan oman juottokaukalonsa.

Sehän on selvä, että ne jotka ovat saaneet pääasiallisen toimeentulonsa yhteiskunnan seisovasta pöydästä, että heiltä näitä ilmaisia lounaita ensimmäisenä lähdetään karsimaan, olipa sieltä kuuluva mölinä kuinka korvia särkevää hyvänsä.  Sillä eihän sitä nyt tuottavaa työtä tekeviä palkansaajia ja yrittäjiä lähdetä rankaisemaan, sillä hehän tämän yhteiskunnan kuitenkin elättävät.

Varmaa on sekin, että leikkaamalla ei kansantaloutemme nouse, mutta kyllä yhteiskuntamme ylisuurelta ja ylisyöneeltä julkisella sektorilla on vielä paljon löysää ja sieltä kyllä vapautuisi  koulutettuja ”paperinpyörittäjiä” ja valkokaulussosialisteja tuottavaan työhön, että ei tarvitsisi luku ja kirjoitustaidottomia tänne rahdata elämään yhteiskunnan piikkiin.

On se poijaat taas tänään melkoista sirkus Finlandiaa eduskunnassa, kun vasemmiston helppoheikit yrittävät utopioilla uskotella kansalaisille, että syömällä se kakku kasvaa ja metsään huutamalla puut suurenee.

11 vastausta artikkeliin “Vasemmisto ja varkaat syövät sinunkin pöydästäsi.”

    1. Ainoa konsti vasemmiston kasvattamalle ylisuurelle ja ylisyöneelle julkiselle sektorille on, että Orpon hallitus ottaa käteensä kirurgin puukon ja leikkaa ylipainoiselta mahapaarulta pätkän pois nälkäsuolesta.

  1. Oma kokemukseni yhteiskunnasta/yhteiskunnista perustuu lähinnä kokemusperäiseen, ei kirjoista opeteltuihin ”psalmeihin” eikä yhtälöihin ja sanon, että ei koskaan, ei nyt eikä tulevaisuudessa tule vasemmistovetoiset ideologiat johtamaan muuhun kuin krjuudesta orjuuteen ja päin vastoin.

  2. No me saamme lähitulevaisuudessa nähdä oppositiopuolueiden vaihtoehdot ja siinä yhteydessä kulpamuovi paukkuu, kuten kävi viimeksikin.

    Demareiden vaihtoehto oli niin huono, että salasivat vaikustusarvion ja toistivat salailua oman kasvupaketti vaihtoehdon suhteen.

    Hassua kyllä , jopa Vasemmistoliiton vaihtoehdossa oli enemmän sopeutustoimia ja muitakin realismia.

    Miten demarit muodostaisivat enemmistöhallituksen joka toimisi heidän talousopeillaan?

    1. Sitä minä ihmettelen ihmettelystä päästyänikin, että kuinka suuri joukko sivistyksen neulalla rokotettuja ja yliopistossa uitettuja tutkijoita ja desant….eiku dosentteja on antanut itsensä pestä punaisen paholaisen palvelijoiksi, kun minä joka käännän vain omaa tahkoani yhteen suuntaan, niin omaan vielä kuitenkin itsenäisen ajattelun minkään ideologian häiritsemättä.
      Perussuomalaisuus ei ole ideologia, se on lähinnä kansan syvien rivien tulkki.

  3. Tuossa kun nopeasti kuunteli mitä Räsänen esitti niin se oli asuntorakentamista velkarahalla ja halpatyövoimareservin lisäämistä EU ja ETA alueen ulkopuolelta.

  4. Kun Keskusta nyt osaa neuvoa miten hallituksen tulisi toimia niin lisää kommentin alle kuvan Keskustan vastuunkantopaketista vuosille 2024-2027:

      1. Tosiaan Mika, hallituksen ohjelmaan ei ole vihersosialisteilla ja kepulla muuta vaihtoehtoa esittää kuin tuulen huuhtoma perse, niin sitten kaivettiin esiin Tavio, joka ei hyppinyt riemusta sateenkaarilipun nähdessään, vaan keskittyi Ukrainan jälleenrakennukseen ilman homoposeerausta.

        1. Kun tänään kuunteli opposition puheenvuoroja niin ei voi kuin todeta, että he elävät aivan jossain omassa todellisuudessaan ilman minkäänlaista kuvaa siitä oikeasta todellisuudesta.

          Luojan kiitos etteivät nuo hörhöt ole vallassa, vaikka toisaalta olisihan se mukava kun joutuisivat kun siivoamaan sotkunsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *