Turvallisuuden suut tulee ruokkia ensimmäisenä.

Uskoisin, tai olen itse asiassa täysin varma, että mielipiteeni perussuomalaisten hallituksessa mukanaoololle saa 99% tuen jäsenistön ja kannattajien suunnalta.

Ja vaikka vaikeita päätöksiä on jouduttukin tekemään hallituksessa niin ollaan ymmärretty, että hallitusohjelma on neljän puolueen neuvottelujen tulos, jossa jotain saadakseen on jostakin vastaavasti myös luovuttava, se koskee kaikkia hallituspuolueita.

Ja ei varmasti kenellekään ole jäänyt epäselväksi, mikä on perussuomalaisten prioriteettilistan kärjessä, jota se on vaatinut hallitukseen osallistumisekseen.

Se on niin sisäinen kuin ulkoinenkin turvallisuus ja kuten nähdään, niin sisäisessä turvallisuudessa ollaan kelkka saatu jo nyt käännettyä pois Ruotsin mallista, jota kohti pelottavasti oltiin edellisen vasemmistohallituksen myötävaikutuksella menossa.  Nyt puolueella on niin sisäministeri kuin oikeusministerikin takaamassa, että turvallisuudesta ei tingitä ja jos sitten rikoksen polulle eksyy, niin Leena Meren ajaman linjan mukaisesti tuomioiden koventaminen kautta linjan, niin sillä on jo itsessään rikollisuutta ennalta ehkäisevä vaikutus, sanokoon ”asiantuntijat” mitä hyvänsä.  Ja jos sen vastapainoksi vankilat täyttyvät, niin se on pieni hinta siitä, että rehelliset kansalaiset voivat turvallisin mielin kulkea kaduillamme.

Ja kun nyt vasemmisto kiljuu, että oikeistohallitus tappaa köyhät nälkään, niin se on paska puhetta.  Suomessa ei kukaan Suomen kansalainen kuole nälkään eikä jää hoidotta, heille on jo perustuslaissa säädetty niin taloudellinen kuin hoidollinenkin suoja. Mutta jos joku suojaan kuuluva ei osaa mitoittaa elämistään tulotasonsa mukaan, niin mikään rahamäärä ei riitä, jos sen heittää taivaan tuuliin ajatellen, että kyllä valtio kyydin maksaa.

Ja se on taivahan tosi, että kansalaisille on oman maan sisäisen  ja ulkoisen turvallisuuden takaaminen  kaikissa olosuhteissa ykkösprioriteetti kuten on perussuomalaisillakin, se on sitä niin sodan kuin rauhankin aikana.  Ja jos sen saavuttaakseen joutuu pieneltä osaltaan luopumaan jostakin saavutetuista eduistaan, olipa se nyt minkäsorttista hyvänsä, niin pitäisi sanoa kuten sanoi muistaakseni  presidentti Kenedykin että, ” älä mieti mitä yhteiskunta voi tehdä hyväksesi,  mieti mitä sinä voit tehdä yhteiskunnan hyväksi”.

Joten, kyllä sitä ihminen voi jättää muutaman sirkustempun tekemättä, jos siitä vastineena ei tarvitse pelätä henkikultansa tai terveyutensä menettämistä koijareiden kädestä.

 

14 vastausta artikkeliin “Turvallisuuden suut tulee ruokkia ensimmäisenä.”

  1. Ja näkyy se kansalaistenkin mieli vähitellen tulevan samalle linjalle mitä edellä maalailin, kun niin kokoomuksen kuin perussuomalaistenkin kannatus oli noussut viimeisessä Ylen tekemässä mielipidetiedustelussa.
    Joten kyllä kansa tietää, eikä enään niele vasemmiston ”Rapalaa” koukkuineen.

  2. Kun Suomeenkin löytysi mielialoja ja nostattavat Kamala Harris & Tim Walz nykyisten masennuslääkefirmojen myynyitykkien Orpon/Purran/Stubbin tilalle, Suomi nousisi taas kukoistukseen.
    Ai niin, Marin & viisikko !

    1. Kyllä sen nyt näkee huonomminkin näkevä sokee Reeta, että vasemmiston puheet muistuttavat lähinnä sellaisten mölyämistä, jotka ovat metsästä nauttineet marjojen asemasti huumaaviksi luokiteltuja sieniä.

  3. Näissä talkoissa pitää olla koko kansan mukana myös kansanedustajien olisi syytä tutkia omaa rooliaan

    VM ministerin varsinkin terv tepivaari

    1. Päin vastoin, Riikka Purralle tulisi antaa urhoollisuus mitali, kun asetti isänmaan edun omansa ja puolueensa edelle.

      1. Kun nyt ei ole kyse Purran hyvin voinnista vaan kansan asia on erlainen kokonaan terv tepivaari

  4. Persut pyhittivät marjat vain pers- yrittäjille, kun eivät saaneet kupattua thaimaalaisia tänne orjikseen.
    Näkeehän sokea reettakin tämän persujen orjavaltion.

    1. Maanpuolustukseen kuuluu osana sisäinen turvallisuus, niiden ei tule olla vastakkaisia vaan toisiaan täydentäviä ja jos sisäinen turvallisuus on retuperällä, niin silloin on myöskin maanpuolustutahto uhattuna.

        1. Eiköhän kaikki kuitenkin rahoiteta samasta, yhteisetä pussista.
          Ja blogini otsake kertoo jo kaiken oleellisen.

  5. Kalliiksi tulee Suomi-uho. Kokoomus sai vaaleissa mandaatin ja sillä mennään.
    Niin jos ja kun tarvitsemme paljon kallista ilmapuolustusta.
    Ukrainassa on nähty mitä on pelkkä puolustus.

  6. Maanpuolustus asia on päivän selviö kaikille armeijan käyneelle mutta mikään fanaattisuus ei kyllä siihen asiaan liity terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *