Toveri toveri näytä sarves, onko piialla vilu.

Suomessa on hehkutettu viimeisten EU-vaalien tulosta Li Anderssonin osalta, jolloin hän keräsi neljännesmiljoona henkilökohtaista ääntä.

Mutta minä katson asiaa hieman eri vinkkelistä kuin moni muu, tai itseasiassa kaikki muut politiikan ”asiantuntijat.  Eli Andersson sai näin valtavan äänimäärän siksi, että hänestä tahdottiin päästä eroon ja mikäs sen parempi paikka onkaan kuin EU vaalit tämän toteuttamiseen loikkimalla yli puoluerajojen, sillä meppivaaleilla ei ole mitään olennaista merkitystä, sen osoittaa jo alhainen äänestyprosenttikin ( n.40% )

Ja nyt kun Anderssonista päästiin, niin nopeasti ne osat kansalaisista jotka äänestivät Anderssonia vaaleissa, niin ovat palanneet takaisin oman puolueensa kotipesään, sen osoittaa vasemmistoliiton kannatuksen palautuminenkin  yli 17% sinne missä se oli ennen vaaleja, eli tuonne 8-9 % tasolle.

Tämä oli sitä ns.taktista äänestämisestä, kun haluttiin yhdestä eduskunnan pyryharakasta päästä eroon.

Tietenkin tämä analyysini tyrmätään, mutta mikäs sen sitten selittää, että hänen poistuttuaan puolue tippui takaisin siihen marginaaliin missä se on ollut jo vuosi kymmeniä. Jos hän on niin suosittu politikko kuin väitetään, niin miksi näin suosittu politikko sitten piti lähettää Brysselin hautuumaalle pois kotimaan silmistä ja pois mielestä.

Niin tai näin, se on kuitenkin olennaista, että kun Marinista päästiin, niin mikäs sen parempi onkaan Suomen kannalta, että prinsessa ( Andersson ) lähetettiin perässä.

3 vastausta artikkeliin “Toveri toveri näytä sarves, onko piialla vilu.”

  1. Demaritkin äänestivät suurina joukkiona Anderssonia, sillä hän olisi saattanut olla este demareiden vesi kielellä odattamalle pääministeriydelle tulevissa eduskuntavaaleissa.

  2. Li Andersson on yksi vastenmielisimmistä poliitikoista ikinä ja edellisen hallituksen kärkiviisikko koostui lopuista top-5 kuuluvista.

    1. Niin, kaikille olisi ollut pareet, että sinne Brysseliin olisi kadonnut koko vassarien eduskunta ryhmä, sieltä käsin he eivät pysty saamaan tuhoa aikaan Suomalaisessa sisäpolitiikassa minkä ovat saaneet, pahinpana ja tuorreimpana on muistissa edellisen hallituksen neljä vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *