Stubb on lähtenyt laukalle, eli on mopo karannut käsistä.

Onkohan valta sokaissut Stubbin, kun jo unohdetusta  professuurista nousee maamme presidentiksi, niin näyttää että se kuuluisa keltainen neste on lähtenyt nousemaan yläkertaan.

Minulle on tullut tässä lyhyessä ajassa minkä Stibb on presidenttinä virkaansa hoitanut niin mieleen sanonta, että pistä lapsi asialle ja mene itse kohta perässä.

Ei tällä konstilla kyllä tule nousemaan koko kansan presidentiksi, kun esim. nostaan presidentinlinnan katolle liehumaan sateenkaarilipun ja ei varmasti ole kaukana sekään päivä, että Stubb on Pride kulkueiden airueen kärjessä ja kuten on nähty, että siihen lippurivistöön näkyy kuuluvan osana myös Palestiina/Hamasin lippu. Ei kai kenellekkään ole jäänyt epäselväksi, että Pridestä on muodostunut vasemmiston etäispääte, jos et ole meidän puolella ja tanssi sateenkaarihumppaa nais ja miespaina, etkä pyydä anteeksi heterouttasi, niin olet meitä vastaan.

Nyt sitten vielä hyväkäs tuki puoluetoveri  ulkoministeri Valtosta, kun hän  YK.ssa tuomitsi Israelin ja oli samassa rintamassa Hamasia tukevien Iranin ja Venäjän kanssa, hyi saatana.

En ollut edellisenkään presidenttimme ylin ihailija, mutta kun olen tämän nykyisen presidenttimme toilailuja seurannut, niin entistä on jopa ikävä.

Stubbi reissaa nyt pitkin maailmaa ja pienen maan presidenttinä hän haluaa näyttäytyä kokoaan suurempana, mutta kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen suuntaan pyllistää.  Kannattaisi käyttää harkintaa, vaikka se ei ADHD.n kanssa kuljekkaan käsi kädessä.

3 vastausta artikkeliin “Stubb on lähtenyt laukalle, eli on mopo karannut käsistä.”

  1. Suomessa on kyllä jo liian kanssa näitä vasemmistolaisia helppoheikkejä, että ei siihen toverituomioistuimeen enään puolustusvoimain ylipäällikkön tule lusikkaansa lyödä, möliskööt omassa kuplassaan ja julistakoon vääräuskoisten kuolemaa koraaninsa sivuilla…… kunhan eivät liiveihin ui.

  2. Tavio taisi astua liian isoille varpaille poiketen suomen virallisesta linjasta?

    1. Niilo, Tavio toimi ministerin valtuuksiensa rajoissa, kuten viimeksi eilen pääministeri eduskunnan keskustelun yhteydessä totesi.

      Vastaavan tason ulkopolitiikkaan liittyviä päätöksiä tehdään vuosittain lukuisia, eikä niistä ole ennenkään presidentiltä lupaa kysytty, eikä pidä kysyä vastakaan.

      Kaikki tietävät, että Suomen tuki Ukrainalle jatkuu kuten tähänkin asti ja pikimminkin kasvaa kuin supistuu.

      Kaikki tietää, että Suomen erityispainopisteet ovat lapset, naiset. vanhukset ja vammaiset.

      Kaikki tietävät, että Tavion toimesta ohjattiin extra 4 miljoonaa euroa erityisesti kyseisiin painopiste isoin talveen varautumiseen.

      Toisin sanoen keskustelu ei ole Ukrainan tukemisesta vaan Ukrainan seksuaalivähemmistöjen tukemisesta Ukrainan jälleenrakentamiseen aikana.

      Ilman tuota ” Seta” näkökulmaa, tätä keskustelua ei olisi olemassa.

      No joillekin tälläkin alustalla Ukrainan Setan tukeminen on tärkein asia, kun hyökkäyssodan uhriksi joutunutta maata ryhdytään jälleen rakentamaan, mutta ei välttämättä ihan kaikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *