Kyllä Suomessa rahaa on, mutta se makaa ja homehtuu ihmisten pankkitileillä ns. ”pahan päivän varana”.
Eikö sitä valtio ulkomaisen velanoton sijaan voisi ottaa velkaa ”itseltään”. Kuulostaa vitsiltä näin äkkipäätä arvioituna.
Mutta mitäs se nyt mahtaa olla tällä hetkellä se valtiovelka per kapita, taitaa olla liki main tuolla kolmenkymmenen tuhanne ( 30000 ) euron haminoissa.
En tiedä sitten, että kuinka paljon meitä on, joilta tämä raha löytyy ”ylimääräisenä” irrotettavaksi ja lainattavaksi valtiolle sillä samalla nolla korolla, jolla se nyt lepää ikiuntaan hyödyttömänä pankkiholveissa kuin Lenin omassa mausoleumissaan.
Tästä 30000 voisi siis tehdä lainan valtiolle vaikka tuollaisella kymmen vuoden takaisinmaksu velvoitteella, eli parempi sillä itseltä otetulla lainalla on rasvata omia talouden rattaitaan, kun rikastuttaa ulkomaisia koronkiskureita.
Väitän, en tiedä mutta oletan, että se noin 10 miljardia minkä valtio ottaa korkeakorkoista ulkomaista lainaa vuodessa, niin löytyy kyllä kansan karttuisan kädenkin kautta.
Jostakin muistan lukeneeni, että sodan aikana kansalaiset lahjoittivat valtiolle kultakorunsa. Nyt ei olisi kyse lahjasta vaan lainasta ja mitenkäs se menikään se sanonta että, kun hätä on suuri, niin apu on lähellä.
Tämä esimerkki on vähän sama, kun kutsuisit itsesi syömään.
Olen tuota ehdottanut nimellä valtion obligaatiolaina, mutta korko pitäisi olla parempi kuin valtionvelan korko.
Suomalaisten pankkivelat ym. muut velat kasvavat kilpaa tämän hallituksen velkojen kanssa.
Lisäksi kiinteistöjen arvo/ vakuudet murenenevat siitä, millä arvoilla ne kusetuksin myytiin vuosia sitten.
Valtiolla on tuottamatonta kiinteää omaisuutta, jota pitäisi myydä ja sijoittaa uuteen teknologiaan tuottamaan työtä ja tuloksia poiketen siitä kuinka kannattamattomiin hankkeisiin Orpo tyhmyyksissään aikoo valtion omaisuutta hassata kuin Turun ”maitojuna”.
Eihän koron tule olla sama kuin ulkomailta otetulla lainalla, jossa korkomenot huitelevat jo tuolla 3 miljardin vuositasolla ja kun ”itseltä” otettu laina olisi nollakorkoista, niin jo se tuo valtion kassaan tuon kolmen miljardin vuosittaisen säästön.
Aina puhutaan, että kun hyväosaiset eivät osallistu, niin tämä olisi kädenojennus niille kuuluisille ”köyhillekkin”, joita käytetään välikappaleena omien poliittisten etujen turvaamisessa( viher-vas )
Taitaa viher- vas- kepu pitää paljon suurempaa omaisuussalkkua käsissään kuin köyhä ja rutiköyhä kokkari-persukööri, joiden on pakko mennä ihan rutiköyhän lompakolle ruinaamaan almuja.
”Taitaa viher -vas – kepu pitää paljon suurempaa omaisuussalkkua käsissään”……
Sinäpäs sen sanoit, kun kädet on syvällä köyhien taskuissa.
… taisit ymmärtää väärin köyhien kurmuuttajat
Pitäisi olla halukkaita lainaanaan valtiolle. Ja niitä tuskin löytyy.
Tälle hallitukselle ei kukaan uskalla lainata mitään.
Ukomaisilla lainoilla ei ole kuin pienellä osalla takaisinmaksuaikataulu.
Ei tulisi mieleenkään lainata valtiolle mitään
Olipa syy mikä hyvänsä terv tepivaari
Tiedätkö, Arvi, minulla oli hamassa nuoruudessani eräs kausi (olin vasta palaillut Suomeen ja eräänlaisessa vastenmielisyydensekaisessa sokissa siitä, millaisen kontrastin normaalista maailmasta tulo keskelle epäsosiaalisia, puhelimiaan tuijottelevia suomalaisia oli minulle aiheuttanut), jolloin liikuskelin hetkisen poroporvareiden lapsosten jengissä, jolla jengillä oli vielä minuakin ylimielisempi, ihmisvihaava asenne suomalaisia kanssaihmisiä kohtaan, vaikka he itse olivat minun silmissäni minuun verrattuna itse ”suomijuntteja” (mitä en ääneen porvarilapsille ilmaissut).
Ylimielisyys ja uhmakkuus yhdistivät, vaikka en kokenut varsinaisesti jengiläisten tykkäävän edes toisistaan, oli kuitenkin tietty ”muita paremmuuden” status, jossa tunteessa liikuskelimme ja juhlimme yhdessä.
Se oli sitä aikaa, kun ennen kahdeksannettatoista syntymäpäivääni olin jo tottunut pääsemään yökerhoihin jonojen ohi, ja ovimiehet hyssytelivät minua mainostamasta ikääni, kun en itse edes pitänyt sitä kummallisena, että minulla oli alaikäisenä jo ollut joku hopeakortti Seppo Kosken ravintoloihin.
Joka tapauksessa tuo porvarikakaralauma, jonka kanssa hengasin, tapasi takseista ulos Tampereen epädynaamiseen yö-elämään noustessaan huudella muille ihmisille nuoruuden kuolemattomuuden tunnoissaan:
”Köyhät kyykkyyn!!”
”Bändi on saapunut ja te olette pelkkiä paitoja!”
Itse en osallistunut huuteluun, vaan pelkästään takseista ulos nousemisiin, jonojen ohitteluun sekä minulle käytännössä ilmaisiin illanviettoihin.
Mutta toisinaan nämä Arvin bloginavaukset ikään kuin kädenlämpöisinä välähdyksinä kuljettavat minut ajassa takaisin nuoruuteni villeihin öihin.
Nykyperspektiivissä osaan toki antaa sellaisillekin muistoille omanlaisensa arvon osana identiteettini rakennusainesta.
Mietin, että alitajuntani varmaan yhdisti mieleeni nämä muistot katseltuani erästä viimeviikon A-studion jaksoa, jossa asia meni minulta ohi, koska en voinut irrottaa silmiäni Elina Valtosen toisaalta mattaisiksi puuteroiduista iltameikatuista kasvoista; toisaalta hänen häikäisevän kiiltäviksi öljytyistä sääristään, josta myöskin mieli edelleen assosioi 1980-luvun kehonrakennus- ja pornolehtien kuvastoon ruskeiksi maalattuine, öljystä kiiltävine miesvartaloineen.
Mutta jos tämän blogin otsakkeeseen on uskominen, pitäisi minun varmaan öljytä sääret.
Ja kun isit lähtivät äidin ja nuorempien sisarusten kanssa kakkoskoteihin lomien viettoon, järjestivät porvarilapset vanhempiensa kodeissa bileitä, joissa vedettiin kallista ulkomailta tuotua alkoholia kaksin käsin, ja yhtenä kertana joku keksi hauskana tempauksena heittää isänsä setelitukusta rahaa saunassa löylyhuoneessa istuvien päälle.
Ja kun opiskelu ei jaksanut kiinnostaa, järjesti isi lopulta työpaikan perheyritykseen.
Enkä minä arvostele suomalaisten hyvin menestyneiden yrittäjien lapsia, olen elämässäni tullut toimeen hyvin kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Johonkin 1970-80-lukujen punk-/ vasemmistokuohuun en perusluonteeni osilta olisi itse mitenkään sopinut enkä sellaisessa sisällä viihtynyt, kun jo hiljaisten suomalaisten humalaiset vappukarkelot tai joku rock-festivaali aiheuttaa minulle massiivista ahdistusta sekä muutaman päivän jatkuttuaan paniikkikohtauksen ja totaalisen vetäytymistarpeen omaan rauhaan ja hiljaisuuteen. 1960-70-lukujen hippitouhut päihdekokeiluineen ovat puolestaan jääneet minulle etäisiksi, kun tuo aikakausi on enemmänkin vanhempieni ikäpolven nuoruuden kapinaa, eivätkä edes vanhempani olleet kommunisteja. Itse puolestani liian herkkä halutakseni tärvellä itseäni aineilla, joiden tarkasta koostumuksesta porvarilliset viihdekäyttäjätkään eivät tuntuneet välittävän, vaikka itselleni tuo on aina näyttäytynyt riskikäyttäytymisenä.
Nuorena esitin esimerkiksi tuttaville olevani kokenut, jotta oli kaikille luontevampaa hengata samassa joukossa enkä itse vaikuttanut lapselliselta itseäni vanhempien joukossa. Opin heiltä musiikista ja alakulttuureista, joka kaikki minua älyllisesti kiinnosti, vaikken kameleonttina oikeastaan ollut osa mitään alakulttuuria enkä ollut kiinnostunut politiikasta laisinkaan.
Ei ollut mitenkään tavatonta, että joillakin nuoruuteni oikeistolais-bändin jäsenillä välillä tunteet kuohahtivat, kuten meillä kaikilla ihmisillä joskus kuohuu. Sitten saattoi tapahtua n-sanan huutamista täyttä kurkkua ravintolassa, josta seurasi ravintolasta poistaminen, josta puolestaan lisää vitutusta ja taksin turvavöiden itselle mukaan aseeksi leikkaaminen sekä jonkun opiskelija-asuntolan rännejä pitkin parvekkeille kiipeily, parvekkeilta asuntolaan sisään meno sekä jollakin silmään sattuneella astalolla opiskelija-asuntolassa sisällä riehunta, ihmisten solujen ovien hakkailu, pelottelu, opiskelijoiden yhteisen jääkaapin paskaksi hakkaaminen, jääkaapin oven irti riuhtaisu sekä kylmäkaapin sisällön eli kaikkien opiskelijoiden eväiden mättö asuntolan käytäville sotkuksi muun aiheutetun hävityksen sekaan.
Enkä minä tuominnut, vaan mietin, että olimme varmaan kaikki aikamme lapset omilla tavoillamme tai toisilla oman yhteiskuntamme sekä myös vanhempiemme uhreja.
Mukava on lueskella Liisan tarinointia ja kokemuksia elävästä elämästä.
Täytyy kyllä sanoa että jos jollakin, niin Liisalla on niin sanoakseni sana hallussa ja kun hänen kirjoituksiaan lukee, vaikka totuuden nimessä on sanottava niitä lukiessa, että silloin kun muut hinkkasivat höusunpersomuksiaan kolunpenkkiin, niin itse olin hyppäämässä pituutta ja laskemassa mäkeä.
Kiitos, Arvi, kannustavan myönteisestä palautteesta. 🙂
Välillä tarinoidessa olen miettinyt myös niin, että se on joidenkin osalta huonompi vitsi tulla kovistelemaan minulle oikeistolaisista ”arvoista” kun kuitenkin olin se pikkutyttö, joka barbinukkien asemesta leikki viimeisen päälle aidon mukaisiksi tehdyillä pienoismalli-autoilla, autteli 7-vuotiaana miehiä heidän laitteiden erikois-leveiden vanteiden pesuissa kuunnellen tarinaa siitä, miksi metallihohtomaalipinnan käsin pesu on edellytys auton vahaukselle, kuinka offroad-laitteen pohja kuuluu alustamassata ja miksi KTM on haluttava laite. Minä olen se pikkutyttö, joka kuunteli hartaasti miesten selitykset painonnostovöiden funktiosta, maisteli välipaloilla raakaa kananmunaa sekä suklaan, mansikan ja ties minkä makuisia miesten proteiinijuomia aikana paljon ennen nykyistä kuntosalibuumia. Olen se pikkutyttö, joka vietti viikonloput hoidossa wanhaan tehdasrakennukseen itse kunnostetussa poikamiesten boksissa, jossa napitin lasittunein silmin jotakin apinoiden planeettaa poikamiesten toipuillessa puolitajuttomina krapuloistaan nikotiinilta haisevaan nahkaiseen mekanismisohvaan zombeentuneina. Ympäristöissä, joissa kannabis oli aivan tavallinen huonekasvi, jota myös minä sain kastella ja tietää natikkalamppujen salat ja oikeat etäisyydet kasveista kasvuvaiheen mukaan, ja jossa poikamiesten lukaalissa 1970-luvun tiikkiviilupintaisen sohvapöydän pintaa koristivat lukuisat oluttuoppien pohjista jääneet vaaleat rinkulat — ja jossa lopulta päivä käynnistyi siitä, kun yhden oven takaa viikonloppuviihdykettään parittelemaan kyllästynyt yläosaton, hakaristein tatuoitu motocross-ammattilainen päätti ryhtyä krapula-aamiaisensa tekoon. Kananmunaa ja pekonia sekä appelsiinimehun sekaan loraus kirkasta. Minun pään pörröttämistä hellästi sekä tv-kanavan vaihto minulle mukavampaan luonto-ohjelmaan. 😀
Minä olen se tyttö, joka oli kuullut kaikki kummeli/ juhavatvainio ym. vitsit jo paljon ennen kuin edes tajusi niistä, kun oli itse pelkkä jokeltava ”dasein” (Kulttuuriviittaus Heideggerin fenomenologiaan). Joten taitaapi olla jokseenkin turhaa uhoskella minulle siitä, kirjoitanko Pirkan blogilla kenenkään mieliksi.
Yritän lähinnä kehittyä itse aiempaa vähän paremmaksi ihmiseksi, aivan omin moottorein, ja tällä tiellä etenen juuri siihen suuntaan, johon itse määräydyn. Aivan kuten Arvikin 👍🏼
Voin Liisa ihan käsi sydämmellä sanoa, että jos yhteiskunnassamme olisi enempi kaltaisiasi, niin varmasti Suomi olisi parempi paikka elää meidän kaikkien.
Mutta ikäväkseni voin todeta, että viestintuojat ja totuuden puhujat ovat ensimmäisenä niitä,. joita montun reunalle talutetaan.
Ilmeisesti näin on.
Minun omissa piireissäni nuoremmat vihaiset valkoiset miehet ajoivat wanhemmat heidän omilla aseilla pois heidän omilta tonteilta, jos vanhemmat käyttäytyivät ikävästi meitä nuorempiaan kohtaan. Ja jos vanhempi heimoisä oli mulkku tai kukkoili, niin ennen hänen tikanheittovuoroaan hänen tikoille kustiin (pahoittelut sovinistinen ilmaus, korrektimmin sanottuna tikat olivat ruohikossa kostuneet).
En minä mistään wokepiireistä tai -perheistä tule, vaan aivan oikeistolaisessa sovinismissa olen saanut viettää lapsuuteni suomilippujen liehuessa sekä kaupunki- että maaseutukotien terasseilla, veneissä kuten myös moottoripyörien perissä.
En ota kantaa ”oikeaan” tai ”väärään” ihmisyyteen kuitenkaan, pohdin vain itse avoimesti elämätä.
Niin Liisa, minä kun olen paremmin tällainen tosta poikki ja jenka päähän ”tietopankki”, eli, jos kirjoitteluni ei kaikilta osin aukea, niin se on yksinomaan minusta johtuvaa, siinä viittaan aikaisempaan kommentiini pituushypystä ja mäenlaskusta.
Suomen kansa on elänyt lainarahalla kuin siat vatukossa. Tulee mieleen Holkerin johtaman demarihallituksen ajat.
On otettu liikaa eurolainaa. Euron kurssi on liian kallis suomalaisille samaan tapaan kuin Koiviston ja Holkerin suosima paksu markka.
Paksun markan seurauksena oli ulkomaisilla lainoilla rahoitettu kasinotalous ja suomalaisen tuotannon kilpailukyvyn menetys. Siitä seurasi lama ja työttömyys, josta taas seurasi pakkodevalvaatio.
Nyt olisi talouden tervehdyttämiseksi palattava markkaan. Siinä kuitenkin eurolainoja ottaneet joutuisivat pulaan, vaikka markan arvo devalvoitaisiin jarru päällä.
Markkaan olisi pitänyt palata jo Kataisen hallituksen aikaan, kun tuli selväksi Pirhosen pässillekin, että euro oli väärä valinta.
Jo vuoden 2008 talouskriisistä alkaen Suomen talous on matanut verrattuna eurottomiin Pohjoismaihin. Rimpuileva ja paskanpökäileitä linkoileva ay ei ole tähän aivan syytön.
Oltaisiin voitu siirtyä Kekkosen aikaan, jolloin ylisuuret palkankorotukset kompensoitiin devalvaatioilla. Nyt valuutan kellutus hoitaisi saman asian.
Vielä Koiviston kauden alussa Suomi jatkoi Euroopan Japanina, kunnes Koivisto nykäisi tyräysvaihteen päälle. Jos ei olisi ollut Nokiaa, olisi käynyt vielä karmeammin.
Nokian mahdin nousu oli Kekkosen talouspolitiikan ansiota. Nokia omisti tuotantoa myös esimerkiksi Saksassa, jossa oli Euroopan suurin TV -tehdas. Nokia tuotti myös tietokoneita, jotka perustuivat Piilaakson patentteihin. Nokian Kairamo olisi halunnut porvarihallituksen, jonka pääministerinä olisi ollut älyä omaava Väyrynen, se Paavo, jonka isä taisi saada patentin vielä satavuotiaanakin.
Köpösti on käynyt, mutta teoriassa olisi voinut käydä huonomminkin.
No mulla ei ole velkaa mihinkään olen elänyt omilla tuloillani terv tepivaari