Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.

Nyt kun seuraa nykyistä Suomen politiikkaa, niin olisi ehkä viisasta betonoida muutama ministeriö ja virka määrättyjen puolueiden hoteisiin, niin että sitten meitä ei ainakaan syytettäisi siitä, että tulimme yllätetyksi housut kintuissa.

Nyt kun maallamme on ainakin seuraavat kuusi vuotta kokoomuslainen presidentti, niin olisi ensiarvoisen tärkeää että maatamme johtaisi valtioneuvosto, jossa niin pääministeri, ulko,-ja puolustusministerikin olisi kokoomuksen hoteissa kuten tälläkin hetkellä on.

Sillä jos tähän värisuoraan sotketaan punaista mukaan, niin mikäs siitä muu seuraisi sinisen ja viherpunaisen sekoituksesta kuin paskan ruskeaa.

Sitten sisäiselle kokonaisvaltaiselle turvallisuudellemme olisi erittäin vaarallinen polku, jos perussuomalaiset tältä ministeriöltä vaihdettaisiin jonkun muun puolueen mandaatille ja kaikki varmasti hyvin muistavat vihersosialistien toimintatavat tällä sektorilla, niitä katastrofeja paikkaillaan vielä pitkään.

Maa,-ja metsätalousministeriöön pitää kepulaisille antaa ikuinen porttikielto ja kun seuraa osaavan ja pätevän Sari Esayan toimintaa, niin sodanjälkeisen Suomen paras ministeri sillä sektorilla.

Mutta ainoan ministeriön muuttaisin kyllä nykyisestä jonkun muun hallintaan kuin Ruotsalaisen vasemmistopuolueen hoidettavaksi ja jos mahdollista, niin taitaisi olla tulevaisuutta silmällä pitäen oikea suunta se, että opetusministeriöön ja ministeriksi valittaisiin kristillisdemokraatti.  Sillä kun on seurannut tätä vasemmistolaisten opetus ja koulutuspoliittista ideologiaa, jolla lapsukaisia aivopestään mailmanparannus / ilmastohysteerikoiksi ja sukupuolettomiksi, kristinusko kielteisiksi roboteiksi, niin ei tarvitse enään ihmetellä miksi lapsille pitää rakentaa mielenterveysyksiköitä itsensä suojelemiseen.

Kun seuraa esim. näiden  elokapinoitsijoiden ja sateenkaarikommuunien toimintaa, niin minulle on ensimmäisenä tullut mieleen, että minkähän sortin sieniä on tullut maisteltua enempi kuin lääkäri määrää.

Joten jätketaan entiseen malliin nykyisellä pohjalla vain vasemmistolainen Ruotsipuolue vaihdetaan sellaiseen, joka katsoo lasten parasta ilman ideologisia punalaseja.

Hyvin menee mutta menköön, kunhan pidetään punainen väri kaukana sinivalkoista väriä sotkemasta.

9 vastausta artikkeliin “Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia.”

  1. Kun saappaat ovat juuttuneet Impivaaran upottavaan suohon, ei sieltä pääse pois kuin huomaamalla viime tipassa hengen hätänsä ja jättää saappaat jalkarätteineen hukkunaan ja kirmata märin kintuin kuivalle maalle lukemaan Hesaria, Suomen Kuvakehteä tai Ylen
    dokumenttia kurjuuden upottavasta Impivaaran suosta.

  2. Heikillä on impikammo tai jotain. Tulee ehkä yöllä painajaisia. Otamme osaa.

      1. Minä koen olevani jonkinsortin ukkosen johdatin kirjoituksinani, johon Heikki voi purkaa pahaa oloaan.

        1. ”Mutta ainoan ministeriön muuttaisin kyllä nykyisestä jonkun muun hallintaan kuin Ruotsalaisen vasemmistopuolueen hoidettavaksi ja jos mahdollista, niin taitaisi olla tulevaisuutta silmällä pitäen oikea suunta se, että opetusministeriöön ja ministeriksi valittaisiin kristillisdemokraatti.”

          RKP on keskustalainen puolue niin kuin PS:kin. Vähän niin kuin sukulaispuolueita.
          Asettuisivat lähelle toisiaan arvonelikentässä, elleivät peräti päällekkäin, mikäli otettaisiin mukaan kielikysymys, missä pakkoruotsi osoittaisi konservatismia ja pakkoruotsista vapautuminen liberaaliutta.

          RKP on perinteinen etnonationalistipuolue.
          PS:n johto on pyrkinyt etnonationalismin puolueesta karsimaan mm. erottamalla aiemman nuorisojärjestönsä.

          RKP on arvonelikentässä puolueista pitkulaisin oikeisto-vasemmisto -akselilla. Tämä merkitsee sitä, että etnonationalistipuolue valvoo ”Suomessa asuvien ruotsalaisten” porvarien etua oikeistohallituksessa ja ”Suomessa asuvien ruotsalaisten” proletaarien etua vasemmistohallituksessa.

          PS on enemmän valtionhoitajapuolue kuin edunvalvontapuolue. Näin se on myös äänestäjien keskuudessa mielletty. PS on ollut suurin työntekijäpuolue ja merkittävä pienyrittäjien puolue.

          PS ei lietso luokkasotaa, niin kuin isänmaattomat marxilaiset puolueet. Marxilaisten luomat ruumiskasat ovat ennätysmäiset. Älyä omaavia ovat villityt tappaneet surutta, jonka takia venäläistenkin älylliset kyvyt keskimääräisesti vähentyivät marxistien pakkovallan alla.

          PS ei pyri hajoittamaan perheitä eikä kansakuntia.

          A

            1. On se kovaa, kun pitää jatkuvasti koittaa keksiä selityksiä siitä, miten muut ovat syyllisiä oman sakin totaaliseen munimiseen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *