Mistähän johtuu, kun kyselee täällä rajan pinnassa ihmisten turvallisuuden tunteesta nyt ja ennen Suomen sotilasliittoon liittymistä ja rautaesiripun nousemisesta 1340 kilometriä pitkälle itä rajallemme.
Jokin paradoksi lienee, kun nyt vaikka olemme hampaisiin asti aseistetut omilla ja Naton 5 artiklan ”turvallisuusjoukoilla” ja rajaa ei ylitä edes Siperian punkki tietämättämme, niin ihmiset kokevat kuitenkin turvallisuuden tunteensa huonontuneen sen jälkeen kun liityimme sotilasliittoon ja rajat laitettiin säppiin taivasta myöden.
Itärajan yli tulevat turistit olivat vielä jokin aika sitten haluttuja matkaajia valuuttoineen, nyt sitten kun venäläisiltä turisteilta on portit suljettu, niin ne haluavat kuitenkin vanhan YYA.n hengessä tarjota meille rikkauksia Afrikasta ja lähi-idästä ilman palautus oikeutta.
Talvisota kesti noin sata päivää, nyt se on kestänyt jo kolmatta vuotta Ukrainassa ja muistuttaakin jo jatkosotaa.
Saas nähdä sitten kun Amerikkaan uusi presidentti valitaan, että riittääkö yksi puhelinsoitto päättämään sodan ?
Niin ja niissä alusmaissako kaikki asiat ovat sitten paremmin?
– Totta on kuitenkin se, että Kekkosen aikaan ei ollut puhe raja-aidasta, mutta Urkin sauna toimi.
Urkki toivoi rajaa lähemmäksi Pietaria.
Ei kannettu vesi kaivossa pysy.
Oppositio huutaa nyt hallitusta apuun itäsuomen talousahdinkoon, mutta annetaan nyt rauhassa luonnollisen poistuman hoitaa se puoli niin yritys kuin yksityiselläkin tasolla.
Kun näitä itärajan alueita on tullut katseltua aika pitkän taipaleen verran en ihmettele asioita
Sillä raja läheisyydellä ei ole paljonkaan merkitystä miksi siellä on mm autio taloja
Kun alueella ei ole työtä ihmiset jättää jopa asumuksensa sinne ja lähtee kun ei ole tulevaisuutta siellä elää
Raja siihen ei isosti merkitse jos maatila ei anna toimeen tuluoa on se suurin syy moiseen terv tepivaari
Kyllä täällä Kesälahdellakin on monelta yrittäjältä ja yksityiseltä laitettu ns.laudat ikkunoihin samalla hetkellä kuin itäturismi lakkasi elättämästä.
Varmaan noinkin on mutta rajaa on kesälahden lisäksi pitkälti vielä jäljellä
Ja tuplla pohjoiskarjalassa autio tiloja on varmaan suurin osa kun siellä ei ole ollut työpaikkoja
Eikä nuot ole kauppaa siellä käyneet muusta kun votkasta terv tepivaari
Itäturismi olisi lakannut täysin riippumatta rajoistamme muutenkin. Siihen emme voi vaikuttaa.
Rajat, illuusiota vaiko mitä?
”Minä olen tuolle kalalle suuressa kiitollisuudenvelassa, koska sillä on sangen tärkeä asema meressä ja sen suojattina minulla on pääsy kaikkialle. Minä olen suuressa kiitollisuudenvelassa sille myös siitä rikkaudesta ja maineesta, joka on tehnyt minusta onnellisen miehen, kuten sinä sanoit. Minä olen sille kiitollisuudenvelassa vielä muustakin, sillä se on meidän pitkien keskustelujemme aikana selostanut minulle filosofiaa, joka on suonut minulle rauhan.
Ja tällaista asiaa tuo kala ajaa:
’Kala’, julistaa se, ’on kaikista luontokappaleista huolellisimmin ja täsmällisimmin tehty Jumalan kuvaksi. Kaikki seikat vaikuttavat yhdessä kalan hyväksi, ja siitä voimme päätellä, että kala on saanut nimensä Jumalan tarkoitusperien mukaan. Ihminen ei voi liikkua kuin yhdessä tasossa, hän on maahan sidottu. Silti maa tukee häntä vain kapealta alalta hänen kahden jalkansa pohjien alta, joten ihmisen on kannettava oma painonsa ja huokailtava sen alla. Hänen täytyy, sen käsityksen sain vanhojen kalastajieni puheista, kiivetä työläästi maan vuorille, ja voi sattua, että hän horjahtaa niiltä alas, jolloin maa ottaa hänet kovuudella vastaan. Vieläpä linnutkin, joilla on siivet käytettävinään, joutuvat sen ilman pettämiksi, johon ne on asetettu, ja putoavat, elleivät ne jännitä siipiään.
Mutta meitä kaloja kannatetaan ja tuetaan joka puolelta. Me voimme luottavaisesti ja tasapainoisina nojata elementtiimme. Me liikumme kaikkiin suuntiin ja lähdimmepä minne päin tahansa niin kunnioituksesta hyveitämme kohtaan muuttavat mahtavat vedet vastaavasti muotoaan.
[…]
Kun Jumala oli luonut taivaan ja maan, aiheutti maa hänelle katkeran pettymyksen. Lankeemukseen altis ihminen lankesi miltei heti ja hänen mukanaan lankesivat kaikki mitkä kuivalla maalla olivat. Ja Jumala katui sitä, että hän oli luonut ihmisen ja maan eläimet ja ilman linnut.
Mutta kalat eivät langenneet eivätkä tule koskaan lankeamaankaan, sillä kuinka tai minne me lankeaisimme? Niinpä Jumala katsoi lempeästi kalojensa puoleen ja sai lohtua niiden näkemisestä, koska ne yksin kaikista luoduista eivät olleet häntä pettäneet.
Hän päätti palkita kaloja niiden ansion mukaan. Niinpä kaikki suurten syvyyksien lähteet puhkesivat ja taivaan ikkunat avautuivat, ja vedenpaisumus tuli maan päälle. Ja vedet kohosivat ja lisääntyivät ja kaikki taivaan alla olevat korkeat vuoret jäivät niiden alle. Ja vedet lisääntyivät niin suunnattomasti, että kaikki maan päällä liikkunut liha kuoli, niin siipikarja kuin nautaeläimet, metsänpedot ja kaikki ihmiset. Kaikki mikä oli kuivalla maalla kuoli.
[…]
Edelleen minä — tällä kertaa aivan itseni vuoksi — viisaaseen ja koeteltuun kalojen tapaan sivuutan nopeasti sen tosiasian, että ihmisen, niin langennut ja turmeltunut kuin hän olikin, onnistui vieläkin pelastautua aluksellaan vuoren huipulle.
On kuitenkin syytä epäillä, onko ihminen tästä näennäisestä voitostaan huolimatta sittenkään saavuttanut todellista hyvinvointia. Miten voisi koskaan saavuttaa todellista turvallisuutta olento, joka saa aina pelätä sitä suuntaa johon hän liikkuu, ja kiinnittää keskeisen huomionsa kaatumisiinsa ja nousemisiinsa?
Kuinka olento, joka kieltäytyy hylkäämästä toivon ja vaaran käsitteitä, voisi saavuttaa tasapainon ja mielenrauhan?
Me kalat lepäämme rauhallisina ja joka puolelta tuettuina elementissä, mikä tasoittuu itsestään joka hetki täsmällisesti ja pettämättömästi. Voidaan sanoa, että meidän henkilökohtainen olemassaolomme on siirtynyt tähän elementtiin, koskapa meidän yksilöllisestä muodostamme riippumatta — olimmepa sitten litteitä tai pyöreitä
— on painomme ja ruumiimme määräytynyt meidän ympäristömme mukaisesti.
Kokemuksemme on osoittanut meille, kuten sinun omat kokemuksesi tulevat jonkin ajan kuluessa sinulle osoittamaan, että kellua voi aivan hyvin vailla toivoa; niin, vieläpä on parempikin kellua ilman sitä. Siksipä uskontommekin vahvistaa sen, että meidän kohdallamme on kaikki toivo heitetty.
Me emme vaaranna mitään. Jos olomuotomme muuttaakin olinpaikkaansa, ei muutos koskaan luo tai jätä jälkeensä mitään, mitä voitaisiin kutsua tieksi. Ja kuitenkin juuri tälle ilmiölle — todellisuudessa se ei ole mikään ilmiö vaan illuusio — ihminen tuhlaa selittämättömän harrasta pohdintaa.
Lopuksi ihminen pelkää vielä ajan käsitettä ja hänen tasapainoaan häiritsee taukoamaton vaellus menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Nestemäisen maailman asukkaat ovat liittäneet menneisyyden ja tulevaisuuden yhteen mietelauseessaan: Apres nous le deluge.’ ”
(Lainaus Karen Blixenin kohtalotarinasta nimeltä ”Sukeltaja”)
Tämän Liisan syvällisen pohdinnan jälkeen on vähän arkipäiväistä sanoa, että itselleni kala on silloin parhaimmillaan, kun se ui minun verkkojeni kautta suoraan lautaselleni.
( ei millään pahalla )
Sori, Arvi, tällainen abstrakti kertomus blogiisi; jaoin sen koska se oli omasta mielestäni viihdyttävä ja humoristinen.
Mutta arkisemmin sinun blogisi aiheeseen:
On eräs näkemys, jonka mukaan venäjälle maksettavien sotakorvausten vuoksi Suomessa avohakkuut ja muu banaani metsäteollisuus johti siihen, että rajamme raivattiin täyteen helppokulkuisia teitä. Koska osa sotakorvauksista oli maksettava raakapuuna.
Siten sellainen asia kuin viheroikeistolainen rajaturvallisuus vaikeutuu, kun rajoilla ei enää ole vaikeakulkuista metsäistä ryteikköä, vaan vihollisen olisi kovin helppoa tunkeutua sekä edetä maahamme valmiiksi raivattuja teitä myöden.
Tällainekin kulma turvallisuuteen.
(korjaus älyttömän laitteen autokorjaukseen: ei ”banaani metsäteollisuus”, vaan banaali. )
Niin Liisa, sanovat jotkut minua viisaammat ( niitäkin on ) että jos Karjala olisi jäänyt sodassa Suomen haltuun, niin nyt se olisi täynnä mitä erilaisempia turistipyydyksiä, laskettelukeskuksia ja elämyspuistoja puupeltoineen.
Nyt se on luonnon monimuotoisuuden keidas, jossa ei liikahda lehtikään muuten kuin luonnon itsensä liikuttamana.
Tuli käytyä reserviläisten mukana kunnissa pitkin itärajaa.
Ilomantsi taitaa olla toistaiseksi unionin itäisin kunta.
Ilomantsin kirkonkylä ihan mukava. Sille taidettiin toivoa hyvää tulevaisuutta. Leveät kadut ja mahtava kunnantalo. Putinismi autioittaa.
Turveteollisuus ajetaan alas ehkä hätiköidysti. Suot jätetään pussuttelemaan metaania ilmakehään, vaikka niistä saisi bioenergiaa fossiilienergian korvaajaksi. Ja muitakin tuotteita turpeesta saisi kunhan kehiteltäisiin.
Leikkaamalla maaseutu autioituu yhä kiihtyvämmin ja rajan pinnassa valitettavasti vielä myivät alueita joita nyt ihmetellään.