Persut joutuvat/saavat kantaa vastuun vasemmiston vastuuttomuuksista.

Anteeksi kun tuppaudun häritsemään bloggaajien pysähtyneisyyden aikaan, mutta täytyyhän nyt jonkun katsoa sitä kolikon toistakin puolta, eli että ei aina asiat ole sitä miltä ne näyttävät.

Nytkin media tekee kansalaisille kyselyitä, että kuka ministeri on parhaimmin ja kuka huonoimmin hoitanut leiviskänsä ministerin toimessaan.

Jos aloitetaan huonoimmista, niin yksinkertaisesti ne ministerit saavat huonoimman arvosanan kansalaisilta, jotka vasemmiston aiheuttamaan ja jättämään paskaan joutuvat kätensä syvemmälle upottamaan.

Purra rahaministerinä joutuu nyt kantamaan päävastuun edellisen vasemmistohallituksen ”rahaa on” politiikasta, jossa piikki oli auki ja laulettiin kuorossa, että ajetaan me tytöt kyydillä, kyllä valtio kyydin maksaa.  Purra saa huonot arvosanat, kun yrittää säilyttää hyvinvointivaltion myös tuleville sukupolville, vasemmisto ei sitä tehnyt eikä tee, vaikka nyt huutaakin metsäkaartistaan että, kaveria ei jätetä.

Sitten tätä edellisen hallituksen päättämää kepun ikiaikaista sotehimmeli unelmaa koettaa parsia kasaan Juuso ilman riittävää rahoitusta ja hoitajia  ja tietenkin hänestä syyllinen tehdään, vaikka hänellä ei ole osaa eikä arpaa tämän suden synnyttämisessä.

Mari Rantanen tietenkin saa vihat niskaansa sisäministerinä, kun on lähtenyt estämään vihervasemmistolaisen unelman syntymistä Suomeen, eli Ruotsin mallia.

Leena Meri oikeusministerinä näkyy olevan kaikkien sosiaalitanttojen ja rikollisten suojelupyhimyksien kauhistus, kun on lähtenyt muuttamaan oikeustuomioita siihen suuntaan, jossa rikolliset oikeussaleista poistuttuaan pillahtavat itkuun naurun asemasta.

Wille Rydman nyt tietenkin saa huonot arvosanat, kun julkesi lähteä puolustamaan itseään katteettomilta syytöksiltä, sillä eihän vapaata lehdistöä saa arvostella, vaikka se olisikin jonkun vapauden riistämässä harjoittaa ammattiaan kuten nyt Rydmanin kohdalla on toimittu. Wille on hyvin hoitanut kauppa,-ja teollisuusministerin tonttinsa, mutta kun naama ja puolue ei miellytä, olipa cv kuinka hohdokas hyvänsä.

Sitten media ottaa näiden edellä esitettyjen ministereiden vastapainoksi ministereitä, joiden toiminta on parlamentaarisesti sovittu ja hyväksytty laajasti yli puoluerajojen, niin tietenkin nämä saavat kiitosta ( Häkkänen, Valtonen )

Itse annan täyden kymmenen pistettä edellä esitellyille persuministereille ja eivät ole huonosti toimineet muutkaan persuministerit, mutta minkäs teet kun puolue ei miellytä, olipa päätökset sitten minkä suuntaisia hyvänsä.

Mutta kun omat tykkää niin se on pääasia, heidän puolesta työ jatkuu jotka ovat meille valtakirjansakkin antaneet.

Kiitos persut että olette olemassa, sillä ilman teitä vastuuta tai sanoisinko vastuuttomuutta kantaisi sosialidemokraattinen sosiaalipolittinen puolue, jossa hyvinvointivaltion määre on olla kaikkien  tasapuolisesti köyhiä.

Onneksi on nyt ainakin vielä kolme vuotta jäljellä näitä ilon päiviä politiikassa, kun hallitus tekee perussuomalaista politiikkaa ja siitä tiedämme että se on hyvin onnistunut tehtävässään, kun kiljunta vasemmiston suunnalta rikkoo äänivallin.

 

8 vastausta artikkeliin “Persut joutuvat/saavat kantaa vastuun vasemmiston vastuuttomuuksista.”

  1. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
    Kärsikää nyt ikeenne, mitä olette vinkuneet muista, jotka ovat maamme asioita hoitaneet ”sata vuotta”.
    Kun teidän kyvyttömyytenne, kokemattomuus, johtamattomuus, asennevammaisuus, oma etu ajaa yli kansan edun, niin antaa mennä päin
    betoniseinnseinää.
    Valta on vaihto-omaisuutta !

    1. ”Kun teidän kyvyttömyytenne, kokemattomuus, johtamattomuus, asennevammaisuus, oma etu ajaa yli kansan edun, niin antaa mennä päin betoniseinnseinää.”
      Sitähän tuo marinin hallitus teki jokaikisessä asiassa.

  2. Jos pannaan kaikki kerhot verolle, niin tilanne selkiytyy.

    1. Ei muuta sitten kuin persettä penkkiin vaan, siitä ne yritykset kiittävät.

      1. … ei, vaan siitä, että tyhmääkin tyhmempi
        Purra-Orpo-Satonen eivät nähneet eteensä, edes metsää puilta.
        Näitä on jo nähty, eikä loppua näy ennenkuin valta vaihdetaan !

        1. Ainakaan punavirheiden valta ei tuonut kuin katastrofin.
          Jostain oudosta syystä se sakki ei osaa, kuin lisätä menoja velaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *