Perinteet velvoittavat.

Jos nyt puhutaan poliittisesta, lähiajan historiastamme kepun osalta, niin seuraava nimilista ei sisällä muita kuin johtajia, joita voidaan kyllä hyvällä syyllä nimittää harhaan johtajiksi.

Esko Aho

Anneli Jäätteenmäki.

Matti Vanhanen.

Mari Kiviniemi.

Juha Sipilä.

Katri Kulmuni.

Annika Saarikko.

Ja tähän ansioituneiden listaan lisään myös Kaikkosen, sillä jos on kerran tuomittu virka-aseman väärinkäytöksetä linnaan, niin eikös se niin tuppaa olemaan, että rikolliset ovat useimmiten uusioita.  Kepun ex-puoluesihteeri Korhonen sanoi  Kaikkosen olevan tuuliviiri yllä talon katon,,,,se sanoo jo paljon tulevasta.

Esko Aho pakeni presidentinvaalit hävittyään ulkomaille ja sieltä saaduilla opeillaan liittyi Venäjän valtion palvelijaksi pankkimaailmaan.

Anneli Jäätteenmäki sai diplomaattipostia tilaamatta ja yllättäin.

Matti Vanhanen myös pakeni, syy, polvien pettäminen, kun maa poltteli jalkojen ja ”hännän” alla.

Mari Kiviniemestä minulla ei ole muistiinpanoja, joten taitaa olla pienin paha tässä köörissä.

Juha Sipilällä meni myöskin Vanhasen ja Kaikkosen ohella omat ja valtion edut ja varat sekaisin nepotismissaan.

Ja niin kävi myös Kulminin kohdalla, kun tilaisuus teki varkaan.

Saarikko joutui viimeisenä vasta toteamaan sen, että puhumalla paskaa pellonreunassa ei laari täyty. Hän oli ilmentymä siitä kuinka vallanhimo syö oman lapsensa, vai oliko se sittenkin vallankumous.

Ei liene sellaista rimaa olemassa, mitä ei kepujohtajat kykene alittamaan.

Kysyn, että mihin kepua tarvitaan ja vastan itse, että pitäähän niin vasemmistolla kuin oikeistollakin olla kynnysmatto, johon voi tarvittaessa kenkänsä pyyhkiä.

 

13 vastausta artikkeliin “Perinteet velvoittavat.”

  1. Perinteet velvoittavat;
    Veikko Vennamo, Pekka Vennamo, Eino Poutiainen, Urpo Leppänen, Raimo Vistbacka ja Timo Soini.
    Loppu onkin Grimmin kauhujen satukirjasta.

  2. – Esko Aho pelasti Suomen 90- luvulla, mutta jäljet olivat hirvittävät.
    – Anneli Jäättemäelle ei pisteitä heru.
    – Matti Vanhanen on yksi Suomen luotettavimmista ja osaavimmista poliittisista johtajista.
    – Kiviniemi hyvä pianisti kuin sukulainen huippu- urkuri edesmennyt Kalevi Kiviniemi.
    – Juha Sipilä luovin ja osaavin pääministeri ikinä.
    – Kulmuni ja Saarikko keskustan puhemyllyt.
    – Kaikkosesta odotetaan paljon. Erinomainen ja jämäkkä kokonaisuuksien hallitsija. Puolustusministerien ykkönen.
    Kepussa on edelleen voimaa kunhan väkäleuka-pekkariset siltarumpuineen pysyvät maan alla.

    1. Ahon rasitteena on valtiopetos eli eurotusvarauksen järjestäminen lakiin, vaikka perustuslain mukaan valuuttamme oli markka.

      Ahon hallitus järjesti ”Neuvos antavan kansanäänestyksen” ey-liitynnännästä salaten kansalta hankkeen valuutan vaihdosta. Jos ei olisi salattu, niin neuvo olisi ollut toisin päin.
      Vaalipetos ehkä kyseessä.

      Ahtisaari oli lupautunut toimimaan kansan tahdon mukaisesti, joten Aho petti välillisesti myös Ahtisaarta.

      Ei edes eduskunnan puhemiestä Riitta Uosukaista ollut valmistettu.

      Voi olla, ettei edellinen oikeusministeri suostunut Ahon ketkuiluun. Lähti maaherraksi Lappiin. Uusi oikeusministeri, Jäätteenmäki ilmeisesti suostui.

      Mutta Ahon takana oli kaikkien aikojen takapiru eli Maukka.

      Pelkäsi, että seuraajansa olisi älyä omaava ja siksi sai aikaan presidentin vallan kaventaminen, vaikka itse ylitti laajatkin valtuutensa puuttuessaan korkeimman oikeusasteen kieltoon omavaltaisesti koron nostosta..

      Ei Maukka täysin pimeä kuitenkaan ollut. Kannatti kansallisvaltioita ajamastaan ey-liitynnästä huolimatta. Ja vastusti haittamaahanmuuttoa ja rahan haaskaamista maailmanparantamiseen.

      Mutta kansantalous meni kyllä täysin poskelleen. Ei olisi pitänyt kuunnella lentopalloseura Sikariportaan kundien vinkkejä.

  3. Kepussa se toimii niin, että mitä suurempi ”rosmo”, sitä suurempi meriitti.

    1. Itseäni huvittu kun näin kepun puoluekokouksessa, kuinka nokipoika ja poika halasivat toisiaan ja taisivat siinä antaa poskipusunkin.
      Ympyrä on sulkeutunut kahden iloisen rosmon ympäriltä. ( Vanhanen-Kaikkonen.)
      Ei taida polvi parantua polvisairaan neuvoin.

  4. Onkos nyt ilmassa vaara että Keskustan suosio alkaa nousta Kaikkosen myötä? Ja jos niin keneltä kannatus olisi pois.
    Itse olen toiveikas että uuden puheenjohtajan myötä Keskusta alkaa toteuttaa keskustalaista politiikkaa, sekin etu tästä olisi että blokkiutumisen vaara pienenisi.

    1. Itse olen blokkipolitiikan vankkumaton kannattaja, se on äänestäjien kuluttajansuojankin kannalta ensiarvoisen tärkeää, että tietää saavansa sitä mitä tilaa.
      Siinä vasta jyvät erotellaan akanoista, kun sirpaleetkin joutuvat valitsemaan puolensa ennen vaaleja kumman jalaksille hyppäisi.

        1. Tosin mikään ei koskaan ole ollut RKP:lle pyhää – paitsi pakkoruotsi.

  5. Arvi, en osaa sanoa muuta kuin että olet oikeassa.

    Vaan mikä yhdistää kepun johtajia?

    Rikosrekisteri. Tai jos ei rekisteriä, vahva rikollinen tausta yleisesti.

    Liekö se vaatimus kepun jäsenkirjalle.

  6. Mielestäni pahin kaikista puuttui!
    Berner tuhosi ainakin taksiyrittäjien elinkeinon ja avasi ählämeille ”taivaan portit!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *