Paina paina taikka mää tuun hulluks.

Nyt kun taas Suomalaisille tulee talvi yllätyksenä ja usein käy autollaan ajajillekkin, että ollaankin yht`äkkiä metsähallituksen puolella ajovirheen seurauksena.

Nimittäin silloin kun autoa ajaessa pääkallokeleillä sortuu kaasun sijaan painamaankin jarrupoljinta, niin se on se varmin tae siitä että metsässä ollaan.  Ainoa mikä voi auton saada oikenemaan takaisin ajouralleen on painaa kaasua.

Tästä pääsenkin aasin siltaan pitkin mieliaiheeseeni eli politiikkaan.

Saman neuvon antaisin nyt  hallitukselle kun annoin autoilijoillekkin, että kaasua vain lisää komisaariot Orpo ja Purra, vain sillä tämä pirssi saadaan ehjänä maaliin.

Ajatelkaahan nyt, kun hallituksen ohjelma on pääosin vasta saapunut lausuntokierroksilta eduskuntaan käsiteltäväksi, niin nyt jo pitäisi lähteä jarrua painamaan, kun pienien marginaalien pienet marginaalit ovat niistä niin mielensä pahoittanneet, kun niihin on laitettu pykälät myös velvollisuuksista.

Kyllä se nyt vain niin on, että niin pitkään kun perustuslaissa on pykälät siitä, että ilman osallisuutta yhteiskunnan rakentamiseen työn kautta, voi silti elää Suomessa säällistä elämää, niin kaasupolkimen  käyttämättä jättäminen on ihmisoikeus rikos.

Sellainenkin sanonta on olemassa, että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa ja nyt voin kyllä tehdä saman vertauksen siitä, että joka kaasupoljinta säästää, se Suomea vihaa.

Marinin hallituksen politiikka noudatti sitä ideologista ohjetta piirun tarkasti, että poudalla ei tarvitse kattoa korjata koska silloin se ei vuoda ja sateella sitä ei voi tehdä.  Minkä taakseen jättää sen edestään löytää ja nyt nämä edellisen vasemmistohallituksen katonkorjaamiset jäikin  Orpon hallituksen kontolle, koska siellä ne oikeat muurarit, maalarit ja hanslakarit ahertavat, vain hampparit uskovat vielä, että kyllä valtio kyydin maksaa.

 

14 vastausta artikkeliin “Paina paina taikka mää tuun hulluks.”

  1. Voe tokkiinsa ! Eikös tämä ”meidän hyvä hallitusohjelma” paina jarrua kaikila elämän aluella, oikein hätäjarrua.
    Missään ei oikaisu-uraa näy. Metsässä ollaan jo nyt tai paremminkin avohakatuissa kannoissa.
    Kaasua tämä hallitus on painanut vain työttömyyden kasvussa, konkurssien määrissä, velan kasvussa valtion ulosottoon saakka, köyhyyden lisääntymisessä, kurjuuden kasvussa, mielenterveyden räjähtämisessä käsiin, Suomen kyseenalaisen maineen kasvussa maailmalla.
    Hyvin tuo kassupoljin on toiminut. Toivotaan että bensa tankissa loppuu pian !

    1. Voi hyvät hyssykät sentään, luuletkos sinä, että kun on kaksikymmentä vuotta syöty itsemme ähkyyn, että se vuodessa saadaan palautettua takaisin pois hullun Huittislaisen miehen filosofiasta.

      1. Ei tämä liikalihavuuden tauti parane pillereitä popsimalla, kyllä se ainoa hoitokeino mikä potilaan pelastaa on nipsaista pätkä pois nälkäsuolesta kuten hallitus nyt tekee.

      2. Tämä hölmöily kestää 30 vuotta toisilta hallituksia saada Suomi ylös tästä persujen talousopista. Aina kun sakset heiluu, velkamatto kasvaa 3 kertaa pidemmäksi.
        Katsos, kun yksi Elon laskuopin peruskaava ( huom. ei persukaava) on unohtunut. Jonkun pitää hankkia tuloja.

        1. Jos ei hallitus nyt olisi sopeuttanut, niin velkamme olisi nykyisestä vielä miljardi tolkulla suurempi kuin mitä se nyt on.
          Vasemmisto olisi tehnyt niin kuin se aina tekee vaaran uhatessa, se laittaa päänsä pensaaseen ja vetää hameensa korviin ja toivoo parasta.

          1. Sattui tapaus eduskunnassa, että eräs aloite oli saanut kiitettävän vastaanoton myös vasemmisto leirissä, mutta annas olla kun heille selvisi, että kuka oli tämän aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja ( PS-edustaja ), eli alkuun panija, niin johan alkoi huuto eduskunnassa että kuinka te kehtaatte.

          2. Ei olisi !
            Hallitus on unohtanut sopeuttamisen aiheuttamat tulonmenetykset yrityksille ja kuluttajille ja sitä kautta valtiolle ja nyt meno vain pahenee.
            Se luuli että leikkaamalla tulot kasvavat.
            Pölhöpopulismia.

            1. Arvi, puhut silkkaa asiaa ja onneksi meillä on hallitus, jolla on kanttia tehdä se mikä vaaditaan.

              Oppositiolla, eikä heidän kannattajillaan ole mitään annettavaa talouskeskusteluun, ei kerta kaikkiaan yhtään mitään.

              Toistelevat vanhoja fraaseja, vetoavat toimiin, jotka ovat johtaneet 15 vuotta kestäneeseen pysähdyksen.

              Tässäkin asiassa oppositiossa on luja usko siihen, että lisäämällä sitä mikä tähän on johtanut, saavutetaan yllättäin erilainen lopputulos.

              No kun roikutaan kynsin hampain kiinni 1940 luvun lainsäädännössä niin voidaan kai todeta, että vasemmisto opposition ainoa innovaatio on ” näin on aina tehty” ja siihen se jää.

              1. Niin se on Mika, että Suomessa elää vielä sellainenkin olettamus varsinkin sosialisti leirissä, että valtionvelka on vain kuin jotain virtuaalirahaa, joka ei ole keneltäkään pois.

    1. Ja jällen punademu ei ymmärrä sellaista yksityiskohtaa, että palkat päättää joku muu, kuin hallitus tai yksittäinen ministeriö.
      Samoin punademu ei ole ymmärtänyt, ettei hallitus tee työpaikkoja, vaan antaa talouselämälle edellytyksiä tehdä niin.
      Ei se Marinin sakki kumpaankaan kyennyt muuten, kuin ottamalla lisää velkaa ja lisäämällä tarpeettomia paperinkääntäjiä julkisella puolella verovartoilla – tai oikeammin velkarahoilla – elätettäväksi.

    2. No huh huh….

      🤣🤣🤣

      Pahoin pelkään, että linkkasit tämän ihan vakavissasi.

  2. Ai päättää ? On teillä näitä kurkunleikkaajia, Purria, Satiaisia, Orpon orjuuttajaporukkaa ja ”meidän hyvä hallitusohjelma” lakkovahteinaan.

    1. Jännä juttu, että jälleen kerran linkität artikkeliin, joka linkittyy suoraan Draghin raporttiin, jonka sisällöstä et tiedä yhtään mitään, mutta kuitenkin kerta toisensa jälkeen ylistät sen erinomaisuutta.

      Ja me kaikki muut emme ymmärrä ” kokonaisuutta”.

      🤣🤣🤣

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *