Orpo johtaa ja tekee tulosta, oppositio oksentaa.

En sitten tiedä että olenko jotenkin poikkeava poliittisessa katsannossa, kun näen Petteri Orpon olevan pääministeri joka toimii niin kuin hyvän johtajan kuuluukin toimia, kun johdettavana on neljän toisistaan hyvinkin paljon poikkeavaa aatteelista  hallituskumppania, sekä oppositiossa kiljuva puna-armeijan kuoro ja kepun apina…..anteeksi apilalalauma.

”Kaikki muut kalpeni, mutta meirän Petteri säilytti värinsä”.   Tämä lyhyt lausahdus kertoo kaiken oleellisen Petteri Orpon johtamistavasta.

Pääministeri Orpo on pitänyt huolen että hallitusohjelma toimii kuin junan vessa ja ne tavoitteet mitkä on asetettu koko nelivuotis kaudelle viedään maaliin, eikä anneta pienten lillukanvarsien haitata ohjausta, tulivatpa ne sitten opposition kilpalaulannassa tai joskus hallituksen sisältä, koko kuvaa ne eivät horjuta eikä muuta, kun tavoitteena on hyvinvointivaltion pelastaminen myös tuleville sukupolvillemme.

Nytkin on taas ilma sakeana opposition esittämiä epäluottamuslauseita niin koko hallitukselle kuin yksittäisille ministereillekkin milloin mistäkin sisä ja ulkopolitiikan kysymyksistä.  Mistä tämä sitten kertoo, se kertoo ennenkaikkea opposition epätoivosta, kun hallituspuolueet  luottavat  Orpoon johtajana ja Orpo luottaa hallituspuolueisiinsa, jotka menevät suon yli että heilahtaa, olipa vastassa sitten koti,-tai ulkomaiset ryssät ja ryssien kätyrit.

Joten, Orpo on johtaja, joka ei lähde muuttamaan omaa fokustaan johtajana vaikka oppositio kuinka kiljuisi ja en varmasti paljon erehdy sanoessani, että Orpo kokee  parhaimmin silloin onnistuneensa hallituksensa johtajana, kun opposition mölinä irrottaa rappingit eduskuntalon julkisivusta.

Yksi toivomus minulla kuitenkin olisi Orpolle esitettävänä, että et lähtisi kauheasti mukaan Stubbin höyrypäisyyteen, sillä ensin täytyy ajatella mitä sanoo, ettei yht`äkkiä sano mitä ajattelee.

Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja Orpo kyllä tietää, että se mikä ei tapa se vahvistaa.   Onhan se tietenkin harmillista oppositiolle kun heidän mafiojensa lakkorirves löi kiveen ja hallitus vie tarvittavat työelämän uudistukset maaliin lakiteitse ja ulkoparlamentaarinen korporaatti joutuu tilkitsemään jäsenvuotoaan ja nostamaan jäljelle jääneiden jäsenmaksuja, jotta norsunluutornin lakkokenraalit eivät tipu palkkakuoppaan.

Hyvin menee mutta menköön, kunhan jätetään lillukanvarret  lillumaan opposition omaan myrkkysoppaan.

2 vastausta artikkeliin “Orpo johtaa ja tekee tulosta, oppositio oksentaa.”

  1. Orpolla kun on vielä hallituskumppanina voimakasstahtoinen Riikka Purra, joka pitää rahakukkaron nyörit tiukilla niukkoina aikoina, eikä niitä löysää hyvinäkään aikoina, vaikka vasemmisto jo kiljuu haureutensa ylistyslaulua.

  2. On tietenkin hyvin hankala arvioida Orpon johtajan ominaisuuksia, koska arvio perustuu ainoastaan siihen mitä julkisuudessa näkyy ja kuuluu.

    Edellinen huomioon ottaen pidän Orpoa sellaisena modernina johtajana, jonka toiminta ei perustu auktoriteettien vaan yhteistyöhön ja osallistamiseen.

    Orpo osaa puhua, mutta hän osaa myös kuunnella ja kuulla.

    Ilahduttavaa on myös se, että Orpo ei heittele ihmisiä bussien alle, kuten eräs aiempi pääministeri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *