Onneksi Suomessa ymmärrettiin, mihin vasemmistovalta johti/johtaa.

Ei itseäni suuremmin kiinnosta ketkä ovat vallankahvassa patonginpurijoiden maassa.

Mutta kun aamulla avasin koneeni niin huomasin, kuinka Suomen vasemmistolaiset laitapuolen kulkijat näkyvät juhlivan, kun vihervasemmistolainen koalitio on noussut maan suurimmaksi ryhmäksi vaaleissa.

Mutta se käsitys ja ymmärrys joka minulla on ja se ei suinkaan ole vähäinen niin sanon yks`kantaan, että vihervasemmisto voitti mutta Ranska hävisi.

Sillä tämä vaalitulos tulee Ranskan viemään sisäiseen kaaokseen ja ei mene kovinkaan kauaa kun vasemman laitapuolen kulkijat ovat täyttämässä kadut sirppeineen ja vasaroineen, kun ei sitä heille vaaleissa luvattua vallankumousta tullutkaan.

En ole vielä tavannut yhtään sellaista maata, joka olisi  vasemmiston talousopein saanut yhteiskunnan taloudelliset rattaat pyörimään ja kun ei rattaat raksuta taloudessa, niin samalla lakkaa raksuttamassa myöskin vasemmistolaisten päässä ja avuksi otetaankin astalot vanhaan malliin.

Ranskassa kävin nyt niin, että kun karhua lähdettiin pakoon, niin tulikin susi vastaan.

Hyvin menee mutta menköön ja juhlikoon nyt meidän vasemman laitapuolen kulkijat Ranskan vaalitulosta, mutta täällä Suomessa ei tarvitse kenenkään tolkun ihmisen olla huolissaan, sillä vasemmisto kiljuu tuskaansa oppositiossa ja sanonkin, että ei haukku haavaa tee.

22 vastausta artikkeliin “Onneksi Suomessa ymmärrettiin, mihin vasemmistovalta johti/johtaa.”

  1. Ranskalaiset äänestivät taktisesti, olisiko tällainen uusi normaali, meilläkin tällaista ilmiötä havaittu. Hyvä vai huono juttu, vähän vaikea sanoa.
    Macronin politiikka sai jatkoaikaa?

    Itse toivoisin että äärilaidat saisivat vähemmän kannatusta ja sellaiset puolueet joihin voi liittää laatusanan maltillinen enemmän.

  2. Mitä, jos tuntisit Ranskaa ja heidän sielunelämäänsä, kansojen sulatusuunia kuin USA:kin. Pariisin kahviloita, Lilleä, Bordeauxia maaseutuineen, Rivieraa.
    Ja heidän luonteenpiirteitään päinvastoin kuin saksalainen tai suomalainen jämpit vs. siestanomainen. Virkaportaita perimysjärjestyksineen byrokratioineen.
    Edistyksellistä älyä luoda uutta kuten Citroen ID Pallas, Concordet jne.. Viinien 1000- vuotisia perinteitä kellareineen shampajoineen, ranskaisia herkkuja etanoineen.
    Meidän tyttäret Saksan-Ranskan rajalla, Strasbourgissa vaihtavat kietä saksasta ranskaksi menneään rajan yli, koska saksalaisia inhotaan.
    Ranska on älykäs ja pulppuava kansa sotateollisuuksineen.
    Tulevat muodostamaan koalitiohallituksen kuin brititkin ja sylkevät laitaoikeistolaiset sylkykuppiin kuin laita sylkee kaikkiin ihmisiin.
    Sama tapahtuu kohta USAsakin ja pian Suomessa.
    Nämä oikeistonationalistit tuhoavat maan puujalkatasolle ryöstäen kansat.
    Tarvitaan moninapaisia hallintoja, ei niin kuin Suomi Oy, joka jo vuodessa on viety konkurssiin syyttelemällä edeltäjiään.

  3. Upporikas jalkapalloilija Kylian Mbabbé esiintyi näyttävästi vaalien alla vasemmiston puolesta. Tottakai kaikilla on oikeus tuoda julki mielipiteensä mutta voisiko tällaisesta tulla myös vääristymää, että moni äänestäisikin palvomaansa julkkista ei sitä mitä mieltä hän on politiikasta. Tämä nyt on vain tällainen, ehkä detalji mutta muljahti mieleeni toivossa että ihmiset vaivautuisivat enemmän itse tykönään pohtimaan mitä mieltä ovat, mitä toivovat politiikalta

  4. Ei Ranskalaiset äänestäneet Macronin harjoittamaa ulkopolitiikkaa vastaan ja nyt tyytymättömyys Macronin harjoittamaan sisäpolitiikkaan kanavoituikin vihervasemmistolle ja kuten jo alustuksessani mainitsinkin, niin mentiin ryskyen ojasta allikkoon tällä vaalituloksella, sen tulette varsin pian näkemäänkin.

    1. Ranskan maaseutu oli tyytymätön Macronin heitä kuristavaan oikeistolaiseen talouspolitiikkaan niin kuin kansa meilläkin.
      Mutta suurin vihollinen on venäjämyönteinen äärioikeistolainen le Pen obanilaisuuksineen ja kansan jakajineen kuin meilläkin persut, mutta Ranskassa poiketen rohkeasta ja älypäästä Macronista, meillä on nyhverö Orpo.

  5. Laitaoikeiston meno tiedetään ja se tuli torpattua, joka on eduksi koko euroopalla.

      1. Matti,- Jos sallit niin kysyn sinulta, että onko eduskunnassamme äärioikeistolaista puoluetta, ei muuten kun Orpo kieltää sellaisen olemassaolon ja kun tiedän sinut ”Orpolaiseksi”.

        1. No ei mielestäni sanan varsinaisessa merkityksessä ole, ansaitakseen maininnan laitaoikeisto pitää puolueen olla enemmän oikealla kuin Kokoomus tai Perussuomalaiset.
          Mutta jos on pakko nimetä puolue joka on laitimmaisin oikealle, ei siis laitaoikeistolainen, olisivat kai siinä asemassa persut lähinnä joidenkin räväkämpien edustajiensa ansiosta.
          Onneksemme ei meillä ole eduskunnassa laitavasemmistoakaan kun sieltä puuttuvat kommunistit.
          Noin yleensä ottaen en pidä muotiin tulleesta ilmiöstä nimitellä liki kaikkea että se on laita tai ääri jotakin

          1. Kiitos Matti monipolvisesta vastauksestasi.
            Itseäni ei hätkähdytä vähääkään vaikka minua nimiteltäisiin äärioikeistolaiseksi, mutta sen mitä minä olen perussuomalaisten puolueohjelmaan ja heidän tavoitteisiinsa tutustunut, niin oikea tapa millä heitä tulisi kutsua on kansallismieliset, jotka toimivat kansanvaltaisen demokratian mukaan ja sitä noudattaen, eivätkä lähde mellakoimaan ja tekemään vallankumousta jos kansa on ”äänestänyt väärin”.

            1. Kokoomus ja perussuomalaiset ovat molemmat oikeistopuolueita, mutta vain toinen heistä on kansallismielinen, kun toinen uskoo Globalismin kaikkivoipaisuuteen.

              1. Ja eihän haittamaahanmuuton vastustaminen ole mitään äärioikeistolaisuutta, se on tervettä järkeä kun seuraa mitä esim. Ruotsissa ja muuallakin Euroopassa esiintyy näiden kansainvaellusten jäljiltä.

              2. Laitaoikeiston, mutta myös rappeutuneen muun oikeiston kuten kokoomuksen ja KD:n reunalla aatteisiin kuuluvat ihmisten eriarvoistaminen kansallismielisyyden ja kantaväestön etuja korostaen siis rasismi.
                Taloudellisten omien etujen ajaminen heikompia sortaen ja syyllistäen.
                Raha, omaisuus ja valta ja luonnon omistaminen ja hyväksi käyttäminen kuuluvat vain meille.
                Tätä vastaan ovat nousseet moraali ja nyt käynnistyneet laajat poliittiset protestit

              3. ”kokoomuksen ja KD:n reunalla aatteisiin kuuluvat ihmisten eriarvoistaminen kansallismielisyyden ja kantaväestön etuja korostaen siis rasismi.”
                Kyllä paskanjauhannassakin joku roti pitäisi olla, mutta ei todellakaan ole hk:lla.
                Ei ole uutta, että punademuille suomalaisten etujen puolustaminen ja niiden ajaminen on likimain rikos, mutta rasismia siinä ei todellakaan ole – paitsi punademun ielestä

  6. Noinhan tulin lukeneeksi tämän aamun uutisoinnista: Ei ehkä huono suunta Ranskalla mitenkään.

  7. Ranskassa ei ole totuttu tekemään koalitiohallituksia, joten tämä vaalitulos johtaa hallituksenmuodostamisessa vaikeuksiin.

    On vaikeata ennustaa millainen hallitus syntyy ja miten kauan se ottaa.

    Vasemmistolainen politiikka on mille hyvänsä maalle vahingollista: P-Korea, Vietnam, Kuuba, Venezuela, jne.

      1. Onko kommunismi todella kuollut Euroopassa?
        Eikö niitä ole meillä ihan omasta takaakin. Pahalle ei pidä antaa pikkusormea sillä tunnetusti se voi viedä koko käden, oli paha sitten pilkistämässä äärioikealta tai synkkävasemmalta. Kommunismin siemenillä lännessäkin on vahvat tukijansa, eikä niiden tarvitse itse olla kommunistimaita koska motiivinsa ei tarvitse olla kommunismin levittäminen vaan lännen horjuttaminen keinolla millä hyvänsä.

        1. Missä meidän kommunistipuolueen eduskuntalaiset ovat ?
          Ei missään.
          Laitoja edustavat äärioikealla kokoomuslainen Atte Kaleva ja ex- Rydman ja äärivasenta Mustajärvi. Yhtä vaarallisia kaikki.

        2. Oikein Matti!

          Laitavasemmistoa Suomessa valitettavasti riittää. Rehellisintä on kutsua niitä kommunisteiksi.

          Kommunistit vastustivat F-35 hankintaa, NATO-jäsenyyttä, jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *