On pakolaisia ja ”pakolaisia”.

Olen sitten rasisti jos mielipiteeni on pakolaisista se, että Ukrainasta ottaisin kyllä pakolaiset tänne vastaan avo sylin kaiken avun tarjoten, sillä heistä ei ole, ei ole ollut, eikä takuuvarmasti tule olemaankaan minkäänsortin turvallisuusuhkaa maallemme.

Mutta sensortin ”turisteja” en huolisi maahamme ensimmäistäkään, joita vyöryi maahamme 15-16 Ruotsin masinoimina, sitä henkis/taloudellis/turvallisuuslaskua makselemme vielä pitkään, jotkut lopun elämäänsä minkä nämä ”rikkauden lapset” toivat tullessaan.

Ja ei tarvitse kuin vilaasta tilastoja jotka eivät valehtele.  Nämä viimeksimainitut ovat kyllä työllistäneet, eivät tosin itseään vaan koko turvallisuus/opetus kuin sosiaalitoimikin on ylikuormittunut näiden rikkauksien ja heitä paapovien vihersosialistien puristuksessa, jossa ohituskaistat ovat ihmisoikeus, ei tosin kantaväestölle.

Nyt perussuomalaiset haluavat tiukentaa maahanmuuttajien oikeuksi velvollisuuksien suuntaan, mutta itse olisin kyllä valmis antamaan Ukrainasta tuleville vaikka heti kaksoiskansalaisuuden vaikka tiedänkin, että he palaavat kyllä takaisin rakkaaseen kotimaahansa heti, kun siihen mahollisuus tulee rauhan merkeissä.

Mutta näitä toisia ei saa sitten millään pois maastamme, olipa heidän ”kakolasta” hankittu cv miten hohdokas hyvänsä.

Nytkin maamme sosialistit ovat jo punaista mattoa valmiina levittämään niille, joita Putin tänne on työntänyt ja työntää jatkossakin, ellei rajavartijoille anneta räkäpäiden sijaan muuta pelotetta rajojamme turvaamaan. Tämä tulijajoukko mitä itärajan yli työnnetään, muistuttaa erehdyttävästi ulkoiselta habitukseltaan samaa kuin oli länsirajallamme 15-16 ja en varmasti paljoa erehdy kun sanon, että ei ne ainakaan tänne työtä tekemään tule, taitavat olla työtä paossa.

Perussuomalaiset ovat suurin maahanmuuttoa puoltava puolue, kunhan se ei ole sellaista maahanmuuttoa, joka kohdistuu negatiivisesti yhteiskuntamme  eri sektoreille. Ja ei tarvitse mennä senkään kauemmaksi kuin Ruotsiin, jossa rinnakkaisyhteiskunta on todellisuutta.

Sota Ukrainassa on kestänyt jo kolmatta vuotta ja ei tarvitse olla mikään ydinfyysikko nähdäkseen, että se ei ole loppumassa lähivuosinakaan ja pikemminkin se tulee eskaloitumaan tulevaisuudessa, joten viisas varautuu.

35 vastausta artikkeliin “On pakolaisia ja ”pakolaisia”.”

  1. Uskoisin, että myös nämä Afrikan ja Lähi-idän ”turistit” olisivat kyllä oppineet ja omaksuneet elämään maassa maan tavalla, mutta nämä vihersosialistit eivät ole sitä sallineet.

  2. Mikä olet Punaisen ristin määritelmän mukaosesti ?

    ”Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.

    Rasismiin kuuluu usein se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.

    Suomen valtion vuonna 1970 ratifioiman kansainvälisen yleissopimuksen mukaan rotusyrjinnällä tarkoitetaan:

    ”…kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tahi kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa erottelua, poissulkemista tai etuoikeutta, jonka tarkoituksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla.”

    Rasismin muotoja
    Aggressiot ja mikroaggressiot

    Rasismi voi näkyä yksittäisinä tekoina, jotka voivat olla aggressioita tai mikroaggressioita.

    Aggressioita ovat esimerkiksi huutelu kadulla, nimittely, rasistisien vitsien kertominen tai ennakkoluulojen lietsominen sosiaalisessa mediassa. Rasismi voi ilmetä myös fyysisenä väkivaltana.

    Mikroaggressioiksi kutsutaan tekoja, jolloin ennakko-oletusten perusteella toimitaan näennäisesti harmittomasti, mutta kyseisessä tilanteessa teko on rasistinen.

    Mikroaggressiot ovat vaarallisia, koska niiden tekijän on helppo sivuuttaa oma vastuunsa vetoamalla siihen, että itse teko ei ollut tarkoitettu aggressiiviseksi.

    Esimerkki mikroaggressiosta voi olla se, että ihmiseltä kysytään: ”Mistä sinä olet oikeasti kotoisin?” Silloin oletetaan, että kaikki suomalaiset näyttävät samalta. ”

    Suomessa asuvia, heitä on yhtä paljon kuin persuja.
    … ja he pitävät Suomen arkityöt pystyssä.

    1. Punavirhesuvaitsevaisten tavallista jorinaa.
      Syyllistetään suomalaiset kaikesta sinänsä normaalista elämään kuuluvasta, mikä muualla on aivan normaalia ja paljon selvemmin – tai joissain maissa todella räikeämmin.

    2. Heikki

      ”Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.

      Rasismiin kuuluu usein se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.”
      ——-
      Vasuristo huijaa ja käyttää rasismi -käsitettä vallan välineenä tai ei sitten taaskaan ymmärrä suomen kieltä.

      Vasuristo on kyllä vähän höntin puoleista. Äo. saattaa kuitenkin olla jotenkin vielä mitattavissa.

      Ei tarvitse pitää tulijaa alempiarvoisena, jos ymmärtää, että tulija ei sopeudu tähän kulttuuriin, vaan suurella todennäköisyydellä suhtautuu kulttuuriimme vihamielisesti tai halveksivasti ja ehkä vielä suuremmallakin halveksunnalla kuin sinä ja vihervasemmisto.

      Tuo lainaamasi tekstin laatija ei ole ollut aivan täysipäinen tai on ollut umpikiero kansallisvaltioiden ja kansalliskulttuurien vihollinen. Sarvipää ja karvahäntäinen.

  3. Minulle ei tarvitse tulla esittelemään minkäänlaisia ihmisoikeus proknooseja pakolaisten oikeuksista, sillä faktat eivät valehtele, vaikka kuinka vihersosialistit haluavat piilottaa tilastot pois silmistä, pois mielestä.

  4. Fakta on se, että he tekevät täällä ne työt, jotka eivät kelpaa työnä, palkalla tai liian raskaana kantasuomalaisille. Sairaalat, vanhainkodit, hierojat ym… Ravintolat laajasti, foodoorat, taksit, bussikuskit. Jotkut hakevat vaimonsakin rahalla Aasiasta, kun kotimainen ei enää kelpaa ja alistu.

    1. Aasiasta kyllä tulee työtelijästä porukkaa toisin kuin lähi-idän ja Afrikan koraanin saastuttamista maista.

      1. Ei ole uskonnosta kiinni, turkkilaiset, irakilaiset, syyrialaiset, afgaanit, heitä huivipäitä on kaikkialta ml . Aasia.
        Ainoa poikkeava muista on som..- etio.. mitä työhön tulee ja suom..

        1. Kyllä se nyt vain niin on, että koraaniuskovaiset ovat ainoa uskonto Suomessa, joka oppiensa mukaan ei hyväksi vääräuskoisia ja osa jopa tappaa uskonsa tähden ja toteuttaa pakkoliittoja ja silpomisia varjoyhteiskunnassaan, jossa naisten oikeuden ja tasa-arvo on tuntematon käsite.

          1. Pohjoismainen uskonnonvapaus on sitä, että voi mennä ja polttaa Raamatun ja Koraanin julkisella paikalla ja vain toisen polttamisesta menettää päänsä.

              1. Ruotsissakin huomasivat tehneensä perustavaa laatua olevan virheen maahanmuuton kohdalla, mutta auttamattomasti liian myöhään.
                Samaa virhettä vihersosialistit edesauttoivat tekemään suomeenkin, mutta oli se Jumalan lykky että meillä on persut, jotka tämän heidän tavoitteensa tekivät tyhjiksi.

      2. Islamisti-imaamit opettavat, että kristityt ja juutalaiset ovat alempiarvoisia kuin muslimit mutta kelpaavat kyllä palvelijoiksi ja vaimoiksi.

        Jos ylempiarvoinen musliminainen menee vaimoksi alempiarvoiselle juutalaiselle tai kristitylle, on naisen sukulaisten murhattava nainen suvun kunnian ja islamin kunnian pelastamiseksi.
        Jos muslimi luopuu uskostaan, on tämä surmattava. Ateistit (kuten kommunistit pitää tappaa)

        Mutta me älyä omaavat emme voi mitään.

        Vasuriston pitäisi ymmärtää lukemansa, mutta kun äly ja kielitaito puuttuu, niin emme voi muuta kuin valittaa ja potea korkeaa verenpainetta, koska ääliöstö elää aina keskuudessamme.

    2. ”Fakta on se, että he tekevät täällä ne työt, jotka eivät kelpaa työnä, palkalla tai liian raskaana kantasuomalaisille.’

      Kyllä ne työt kelpaavat, jos sosiaalitukia alennetaan niin pitkään, että kelpaavat.

    1. Perusuomalaiset ovat konkretisoineet olemassaolollaan ja puoluemenestyksellään konservatiivisen korjausliikkeen. Näin orwellilainen dystopia on ainakin toistaiseksi torjuttu.
      Tämä tietenkin aiheuttaa itkuraivareita Neuvostoliiton kukistumisen traumatisoimissa ihmispoloissa. Herkimmillä on sarvi otsassa.

      1. Tämä on tosiaan Lasse toistaiseksi torjuttu, mutta rottakin on vaarallisimmillaan uhattuna, joten ei tuudittauduta luulemaan, että rotat on kesytetty.

            1. Siinä paraskin syyttelijä, joka ei ole ymmärtänyt mitään kirjoittamaani.
              Jos et hk ole mitenkään huomannut, olen koko ajan kritisoinut ja vastustanut ryssää kaikessa.
              Suosittelen pientä harkintaa ….

              1. … niinpä, mutta toimitte puttepossun laariin, kun aiheutatte Suomessa vastalauseiden myrskyn lähes kaikessa.
                Tämä lakikin on teidän hölmöilyä, joka ei estä eikä ratkaise mitään. Se vaan ei toimi missään tilanteessa edes palautuksissa.
                Rajat kiinni, se on siinä. Jos joku tukee yli, toimii muut lait ensin, palautus viimeisenä.
                Olette te oikea poliittinen tyhmyysjoukkio !

              2. Kun demut näyttävät mallia tyhmyydessä, ei siinä kilpailussa pärjää.

            2. Heikin Suomen kielen taito ei liene juuri vasuriston taitoja kummoisempi. Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä.

              Kyllä venäläisten kanssa sopuun pitää päästä, vaikka siihen kymmenenkin vuotta menisi.

              Käväisin yöuinnilla. Järvet ovat suomalaisten onni.

              Tuli mieleen tarinan poikasta Tarjoan sen tähän väliin:

              Valkoisen osapuolen päällikkö, Metsälä, oli joutunut tuonpuoleiseen vanhana miehenä.

              Tallusteli tuonpuoleisen teitä etsien itselleen kortteeria. Näki sitten tien oikealla puolella Taivaan kartanon ruusuaitoineen ja ajatteli, että tuossapa olisi vanhalle kotia. Mutta muisti sitten pitempään aatoksiaan vaivaavan asian. Kun tuli se punapäällikkö Mutkainen hätäpäisesti ammuttua ja tönönsä poltettua.
              Niinpä ajatteli, ettei Taivaan kartano ole hänelle sopiva paikka ja oli astelemassa ohi, kun Taivaan portilta huuteli parhaassa kunnossaan oleva mies: ”Eikös se ole Mettälä itse, kauan on sinua jo vartoiltukin. Olen tässä porttia vartioinut ja vahtinut, etteivät paatuneet änkeä portista.”
              ”Kyllähän sinä aikanasi olit hurja ja äkkipikainen kun minua ammuit ja taloni poltit. Mutta hyvä on meillä täällä ollut ja myös vaimolla ja muksuilla, jotka siinä talossa olivat.”

              Ja niin portinvartija Mutkainen johdatti Metsälän Taivaan kartanoon ilmoittautumista varten.

  5. Haluaisiko joku, että suomalaiset suhtautuisivat turvapaikanhakijoihin positiivisemmin?

    Tähän on ratkaisu: hyvät esimerkit. Jos Suomi hoitaisi maahanmuuton, kotoutuksen ym. hyvin, ja ihmiset huomaisivat sen, ihmisille jäisi positiivisempi kuva.

    Tähän voisi päästä, jos määrä olisi ensin hillitty ja silloin käytännöt hiottu, korruptio siivottu, ym. Siitä voisi kasvattaa.

    Se ei vaatisi kuin hyvää hallintoa ja rehellisyyttä. Kumpaakaan emme ole halunneet tehdä.

  6. ”… niinpä, mutta toimitte puttepossun laariin, kun aiheutatte Suomessa vastalauseiden myrskyn lähes kaikessa.
    Tämä lakikin on teidän hölmöilyä, joka ei estä eikä ratkaise mitään. Se vaan ei toimi missään tilanteessa edes palautuksissa.
    Rajat kiinni, se on siinä. Jos joku tukee yli, toimii muut lait ensin, palautus viimeisenä.
    Olette te oikea poliittinen tyhmyysjoukkio !”

    Onneksi Hesarin propaganda on oppinut kellumaan. Hyvä merkki.

  7. Ӂkesson: Monikulttuurisuus on vaarallinen ideologia.

    Vääränlaisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista puhutaan Ruotsissa yhä avoimemmin. Pääministeri vakuuttaa, että Ruotsin tavoitteena on EU:n tiukin maahanmuuttopolitiikka. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja pitää monikulttuurisuutta vaarallisena ideologiana, joka on johtanut yhteiskunnan hajoamiseen. Seksuaalivähemmistön edustaja kysyy, voivatko homoseksuaalit asua turvallisesti ruotsalaisessa lähiössä.

    Åkessonin mukaan ruotsalaisille on viimeisten viidenkymmenen vuoden ajan jo esikoulusta lähtien toitotettu, että monikulttuurisuus on tavoittelemisen arvoinen asia, joka tarjoaa uskomattomia rikkauksia, kuten jännittäviä ruokia, hauskoja tansseja ja värikkäitä vaatteita. Ja jos joku muuta väittää, hän on rasisti ja paha ihminen.

    Todellisuudessa monikulttuurisuus on kuitenkin johtanut väkivallan, rikollisuuden ja turvattomuuden kasvuun, yhteiskunnan hajoamiseen ja kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteen ja veronmaksuhalujen laskuun, Åkesson kirjoittaa. Ruotsista on tullut rikkinäinen maa, joka ei enää meinaa pysyä kasassa. Ja kaikki tämä olisi ollut etukäteen ennustettavissa.” -Suomen Uutiset.
    ——————————————————-
    Käärmeöljykauppiaat voivat olla eri mieltä.

  8. ”4.7.2024. Eduskunnan puolustusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet kummastelevat ns. rajalaista eli laista välineellistetyn maahantulon torjumiseksi syntynyttä tilannetta. Kansanedustajat ihmettelevät, että näin tärkeä asia on otettu politikoinnin kohteeksi.

    – On tärkeää ymmärtää, että tämä poikkeuslaki on tarkoitettu torjumaan Venäjän vihamielistä vaikuttamista Suomea ja suomalaisia kohtaan. Oikeusvaltio ei tarkoita sitä, ettei maa saisi puolustautua tilanteessa, jossa vastapuoli pyrkii hyväksikäyttämään vanhentunutta kansainvälistä sopimuskenttää, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja ja valiokuntavastaava Jari Ronkainen.

    Asiantuntijat eivät ole esittäneet toimivia vaihtoehtoja

    Kansanedustaja Tomi Immosen mukaan asiantuntijoiden tarjoamissa vaihtoehdoissa ei ole konkretiaa.

    – Mediassa professoreiden ja muiden kriitikoiden esittämät vaihtoehdot poikkeuslaille eivät ole verrannollisia hallituksen esitykseen. Kaikissa niissä Venäjä saisi edelleen päättää miten, missä ja kuinka monta ihmistä Suomeen tulisi. Vaihtoehtoiset keinot pyrkivät ainoastaan hallinnoimaan tilannetta Suomen sisällä. Tällä esityksellä pyritään estämään se, että Venäjä ei voisi aseistaa ihmisiä omien pyrkimystensä vuoksi.

    – Rajalakia varten julkisuudessa on haastateltu lähinnä vain professoreita, jotka katsovat asiaa puhtaasti maahantulijoiden ihmisoikeusnäkökulmasta ja unohtavat täydellisesti turvallisuusnäkökulman, joka on kuitenkin se ainoa oikea – ja myös lainsäätäjän näkökulma, Immonen huomauttaa.” – Suomen Uutiset.
    ————————————————————
    Ne, jotka vastustavat uutta rajalakia, tukevat Venäjän sotapolitiikkaa ja viis veisaavat suomalaisten turvallisuudesta.

  9. SDP on ratkaisevassa asemassa ns. käännytyslain hyväksymisessä eduskunnassa. Muu punavihreä blokki on jo menetetty. Samoin osa demareista seisoo samoin ihmisoikeusjuristien tiukassa kannassa, ideologisista syistä, ja siksi, että Suomi otti vuonna 2015 ”helposti 32 500 turvapaikanhakijaa” (Harakka HS 4.7), joten sama ilmeisesti saisi toistua myös Venäjän välineellistetyssä ihmiskaupassa.

    Montako kymmentä tuhatta pientä vihreää miestä saisi tulla, ennen kuin Harakka ym. muuttaisivat mielensä, Tuskinpa muuttaisivat? Mutta, äänestäjät ja saman vaalialueen kilpailevat ehdokkaat voivat muistaa sen seuraavissa vaaleissa. Mäkyselle voi tulla tiukkaa Pohjanmaalla.

    Nasima Razmayr on todennut useassa haastattelussa samaa, että onhan aikaisemminkin sopeuduttu yli 30 000 turvapaikan hakijan määrään. Hänkään ei huomioi, että kyseessä ovat nyt Venäjälle eli turvalliseen maahan viisumilla päässeet ns. pakolaiset/turvapaikanhakijat. He muuttuvat ihmiskaupan rikollissalakuljettajien ja Venäjän viranomaisten yhteistyössä Suomeen välineellistetyn maahanmuuton kautta ns. siirtolaisiksi. Nämä nuoret miehet eivät ole köyhiä tai hädän alaisia, kun pystyvät maksamaan kymmeniä tuhansia dollareita em. rikollisille.

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-uitti/kaannytyslaissa-sdpn-johto-avainasemassa-torjumassa-ihmisoikeusoikeusjuristien-naiiviutta/

  10. Ei mene lävitse. Rajat kiinni ja pitkään.
    Tämä on yksinomaan persujen tapa yrittää kääntää tämä laki ikää kuin mamu- laiksi.
    Ja Putin hykertelee !
    Tällä ei ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa.
    -päinvastoin.

    1. Kaikkien mamujen maahantulo on liian suuri riski. Tulijoille pitäisi järjestää ainakin asennetestit, muuten aitoja rasisteja tulee liikaa. Älyltään vajaa ja mielipuolinen tai muuten itsetuhoinen vihervasemmisto on todellisuudessa rasismin suosija. Belsebuubin asialla?

      Mutta jos tulija olisikin hyvä ja halpa luonne, niin hänetkin voidaan taivuttaa rikoksiin, kuten kunniamurhiin. Nehän lasketaan täällä rikoksiksi.

      Voi itku, kuinka raskasta on älyä omaavan asua älyttömien keskuudessa ja ollen hullujen toilailuista riippuvainen.

      1. …hyvä ja halpa luonne
        Tarkoitin : hyvä ja jalo luonne

        Omituisimpia inehmoja on entisen kallonmittauspuolueen Eeva. Kanan aivot.

        Kanoilla on kyllä hyvä muisti, mutta mielikuvituksessa lienee toivomisen varaa.

  11. ”Rajavartiolaitoksen mukaan sen arvio vastaa pesidentti A. Stubbin näkemyksiä
    -Meidän tiedustelutietojemme mukaan Venäjä pystyy siirtämään meidän rajallemme siirtolaisia, jotka eivät ole perinteisiä turvapaikanhakijoita vaan ihmisiä joita käytetään aseina ja välineellistetään. Yli tuhat muutamassa tunnissa, Stubb sanoi MTV:n uutisille kesäkuussa.” – Tämän päivän Lapin Kansa.

  12. Lasse K.

    ”Vääränlaisen maahanmuuton aiheuttamista ongelmista puhutaan Ruotsissa yhä avoimemmin. Pääministeri vakuuttaa, että Ruotsin tavoitteena on EU:n tiukin maahanmuuttopolitiikka. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja pitää monikulttuurisuutta vaarallisena ideologiana, joka on johtanut yhteiskunnan hajoamiseen.”

    Me älyä omaavat olemme ajat sitten oivaltaneet, että monikultturismi on Belsebuubin kumartajien kehittämä oppi kansalliskulttuurien ja kansallisvaltioiden hävittämiseksi Tellukselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *