Köyhät palelee aina, niin paljon et heitä vaatetakkaan.

Kun lukee median uutisointia ja kuuntelee vihervasemmiston ja kepun paskan maalailua Junttilantalon senään siitä, kuinka köyhät tapetaan hypotermiaan kyykkyynsä.

Ei ole kuin rohee vuosi siitä, kun kansalaiset vaativat vaaleissa niin taloudellisen kuin moraalisenkin kurin palauttamista maamme jokaiselle hallinnonalan sektorille.

Mutta annas olla, kun Orpon hallitus on käärinyt hihat ja lähtenyt nyrkit savessa tätä  kansan enemmistön toivetta toteuttamaan, niin yht`äkkiä onkin median ja opposition mukaan suurin osa kansasta köyhiä tai hyvää vauhtia sinne valumassa.

Mutta sen minä sanon, että olipa vallassa minkä makuinen hallitus hyvänsä tai olipa sitten kysymyksessä nousukausi tai taantuma, niin köyhien määrä on vakio, niitä ei pelasta köyhyydeltä mitkään rahamäärät, ne menevät kuitenkin ensin kankkulan kaivoon kuin leipään, sitä saa ilmatteeksi Hurstin vallinnasta tai diakonien kolehtihaavista ja jos senkin jälkeen vielä suolenmutka mouruaa, niin Kelan luukku kyllä tarjoaa soittajille soppaa vastikkeetta.

On se nyt yhtä helvettiä, että kansalaiset jotka köyhyyttään mouruavat niin ovat niin uusavuttomia, että eivät osaa, kykene tai halua vyöhönsä yhtä uutta reikää tehdä..

Kun Orpon hallitus on valtiontalouden vyöhön yhden lisäreijän tehnyt, niin köyhyydestä paasaavat eivät siihen kykene omalta kohdaltaan, vaan jatkavat sirkusteluaan siitä huolimatta, vaikka talossa ei ole leivän murentakaan, viinaa kyllä löytyy ja pillereitä, jolloin mikään ei enään tunnu miltään.

Jos ja kun Suomessa jotkut syyttävät omasta köyhyydestään valtiota, niin minä sanoisin kuitenkin, että jospa katsottaisiin ensin ne juurisyyt jotka ”köyhyyteen” on johtanut, niin 90% jallu luuraa omasta peilistä.

On se merkillistä, että yhteiskuntamme tuntuu toimivan vähemmistöjen ehdoilla niitä syrjien, jotka kuitenkin kaiken lystin maksavat.

Kaiken maailman sateenkaarilippujen liehuttelijat  ja kaduilla istuskelijat sekä hameet korvissa ”köyhiä” mamuja auttavat maailman utopistit vaativat kaikkien kumartavan niitä heidän toteemejaan ja tanssimaan sadetansseja niiden  ympärillä.

Tiedän kyllä että poliittinen muisti on medianlukutaidottomilla kansalaisilla lyhyt, mutta en kuuna päivänä sitä näin lyhyeksi olisi uskonut kuin mitä nyt nähdään.  Sillä nyt halutaan paluuta siihen, jossa valtio kyydin maksaa, kun yhä pienempi joukko maksaa yhä suuremman joukkioiden sirkusteluja, joille velvollisuudet ovat tuntematon käsite.

Tähän on nyt turhaa kenenkään nostaa mukaan sairaita, sillä kun se iskee, niin silloin raha menettää merkityksensä.

Eipä sieltä oppositiolta näytä muuta ratkaisua olevan valtiolaivan kurssin kääntämiseksi takaisin karikolta kohti kotisatamaa muu, kun tunnin juna ja mamujen hyysäämisen tuplaaminen, niillä se köyhienkin kyykyssä olo saa heidän haluamansa jatkumon.

 

9 vastausta artikkeliin “Köyhät palelee aina, niin paljon et heitä vaatetakkaan.”

  1. Tiedän kyllä, että kirjoitukseni lisää entisestään niitä ensimmäisen kiven heittelijöitä, mutta pitäähän jonkun vielä uskaltaa sanoa se ruma sana niin ku se on.

    1. Tuo teksti on jo törkeyden huippu.
      Missä näitä juntteja oikein kasvaa; pimeydessä, tynnyrissä, umpiossa tyhjyydessä, apukoulun luokalle jääneissä , kurjuudessa, nurkassa, vain vanikkaa mässyttäneissä, impivaaran kallion kolossa, kaiken kateuden ja ahneuden tyyssijassa ?

      1. En tätä Heikin henkilöön menevää kirjoitusta poista, jotta muutkin voivat nähdä kuinka syvissä vesissä hän ui.

  2. Arvi, olet enemmän kuin oikeassa.

    Suomessa on hallitus toisensa jälkeen jaettu kivaa ja lopuksi saatu aikaan järjestelmä jossa esim. pääkaupunkiseudulla asuvan vaikkapa sairaanhoitajiksi koulutetun pariskunnan, jolla on kolme alaikäistä lasta, ei kannata mennä päivä töihin, kun sosiaaliturvan tuista saa saman rahan tekemättä mitään ja lapsetkin saa päiviksi pois silmistään.

    Opiskelijoilla on parempi elintaso kuin matalapalkka-aloilla työtä tekevillä ihmisillä jne.jne.

    Mistään ei kuitenkaan saisi leikata, eikä minkään soisi muuttuvan.

  3. Sadistipersuille kansakoulumatematiikkaa. Mutta eihän Purra osaa laskea kuin joukko- opilla. Joukkoja meinaan on :
    Kun valtiovarainministeri Riikka Purra jo viime vuoden puolella ilmoitti leikkaavansa asumistukea, asiantuntijat totesivat kuivasti että seuraavana syksynä alkaa häätöjen sarja. Näyttää siltä että ainakin täällä Tampereella se on ottanut jopa varaslähdön, sillä häätöjen sarja alkoi jo kesän puolella. Häädöissä on paikallisen Aamulehden mukaan tapahtunut 44% äkillinen nousu, joka on niin radikaali että kaupunkikin joutuu siihen puuttumaan tavalla tai toisella.

    Asumistuen leikkaus ei tietenkään koskenut kaikkein vähävaraisimpia; työttömiä ja toimeentulotuella olevia koska siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Se ihmisryhmä voi siirtyä valtiollisen asumistuen piiristä kunnalliseen sosiaalihuoltoon, ja maksattaa vuokransa sossun kautta. Vastaavasti kaupungin sosiaalitoimi jossain kohtaa laskuttaa sen takaisin valtiolta kohonneena kunta-avustuksena, joten säästöjen merkitys olisi valtiovarainministeriön näkökulmasta ollut olematon.

    Uutta onkin että nämä häädöt koskevat nyt työssäkäypiä. Juurikin näitä osa-aikaisia, pätkä- ja projektityöläisiä ja mitä niitä silpputyöläisiä onkaan. Niitä jotka saavat postilta tai salesta kaksikymmentä työtuntia viikossa ja koettavat sillä elää kitkuttaa. Sanotaan vaikka näin että jos tämän tulotason ihminen haluaa asustella jossakin, kannattaa mieluummin olla kokopäivätyötön kuin käydä työssä, niin ironista kuin se onkin. Amerikoissahan on kyllä ihan normia että ollaan asunnottomia ja käydään töissä. Jostain sieltä siltojen alta, pahvikojusta. Ilmiö on vain nyt rantautumassa tänne meillekin.
    Tampereen erityisongelma sekin että se on muuttovoittoinen kaupunki eli asukkaat tulevat joko etelä-Pohjanmaalta tai Kainuusta joten paluuta peräkammarin pojaksi ei oikein voi ajatella jos vanhemmat asustavat Sotkamossa.

    Mielenkiinnolla seuraan miten kaupunki asian
    ratkaisee ennen talventuloa sillä ei noissa uimarannan kopeissakaan siinä kohtaa viihdy kun ensipakkaset tulevat. Toivon että jotenkin sillä näillä asioilla on tapana kroonikoitua ja niistä tulee helpolla pitkä ja sitkeä ilmiö. Kuten näiden osa-aikaisten kyky seisoa leipäjonossa joka täällä tampereellakin alkaa olla jo neljän viiden korttelin mittainen. En toki odota että valtiovarainministeri huomaisi erehdyksensä ja vetäisi päätöksensä takaisin, tai vesittäisi sen nostamalla asumistuen tulorajaa yms. Kunta tai kaupunki ei tätä voi tehdä. Samainen hallitus sääti kuntatason sossuille ensimmäiskaton jonka yli eivät saa asumiskustannukset mennä. Kun vuokrat ovat nousussa, eivät sossut sitä saa maksaa vaikka kuinka kävisi asiakasta sääliksi. Siitä tiestä ei nyt ole apua. Jotenkin Purrankin on reagoitava siinä vaiheessa kun ilmiö kasvaa maanlaajuiseksi, joka lienee enää kuukauden kahden päässä. Siinähän sitten Purralla miettimistä tuliko tehtyä päätös ilman että edes mietti sen seurauksia. Näin käy kun toimii ensin ja miettii sitten, sanoi se entinenkin mies kun hirtettiin.

    Ongelma on tietenkin yhtä menetettyä asumistukea isompi. Voi miettiä miksi kulloisellakin sukupolvella on aina vain vaikeampi integroitua yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä joka saa nauttia keskiluokkaisen elämänmenon eduista. Hyvä kun saa katon päälleen ja sekin lienee nykyisin liikaa vaadittu. Meidän ikäisiltä jotka asustavat jossain ökyluokan rivarissa jossa on sadantonnin Tesla pihassa, on turha kysellä mitään. Aikanaan onnistuivat luikkimaan viimeisten kokopäiväisen ja hyväpalkkaisen työelämän maailmaan, eivätkä tiedä enää yhtään miten maa makaa nuorempien kohdalla. Lukevat vain lehdistä että nuorten pahoinvointi ja psykiatriset hoidot lisääntyvät ja jotakin vauvakadostakin, kuin lapsettomuus olisi jokin yhteiskunnallinen protesti siitä, ettei pääse elämään kiinni.

    Mielenkiinnolla tosiaan seuraan miten tämä uudenlainen ongelma tullaan ratkomaan, kunnallisella tasolla vai kasvavatko häädöt siihen mittaan, että siihen on tartuttava maakunnan, tai jopa valtion tasolla. Erityisen mielenkiinnolla tulen seuraamaan miten Purra, joka edustaa perussuomalaisia, miten puolueen suosion tulee käymään? Sehän on uusimman gallupin mukaan jo lähtenyt loivaan laskukiitoon ja arvaan kyllä miksi. Siellä puistonpenkillä kimpsuineen ja kampsuineen on nyt hyvä miettiä, mitä oikein tuli viimeksi äänestettyä.

    Täältä puiston penkiltä näkyi puolen kilometrin pituinen lepäjono- ihan pesrun nököisiä !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *