Juttelin tuolla sauvakävelylenkilläni yhdelle maajoukkuehiihtäjälle, joka oli rullasuksilla liikkeellä ja tiedustelin häneltä mielipidettä venäjä boikottiin.
Hän sanoi että hänen puolestaan venäläiset voivat taas tulla osaksi hiihtoperhettä, että heidän poissaolonsa on tehnyt erittäin aneemisen koko lajista ja nyt ne muistuttavat lähinnä Norjan mestaruuskisoja.
Mutta sitten äimistyin kun hän sanoi, että se on kuitenkin hyvä asia että venäjä on boikotissa, sillä sen myötä heillekkin avautuu paremmat mahdollisuudet päästä palkintorahoihin käsiksi.
Tätähän ei kukaan hiihtäjä uskalla tietenkään julkisesti lausua.
Moraalin sanelee oma rahapussi.
Eihän se tietenkään venäläisten urheilijoiden syytä ole, että maan hallinto on mätä ja käy hyökkäyssotaa naapuria vastaan.
On varmasti myös niin, että ei varsinkaan Venäjällä asuvilla venäläisurheilijoilla on mahdollista arvostella sotaa tai lähtee kuin venäläisjohtaja ikkunasta .
Edellisistä huolimatta pidän oikeana ratkaisuna sitä, että venäläiset urheilijat saa osallistua kansainvälisiin kilpailuihin ja toivoisin sen koskevan kaikkia lajeja.
Kiellon symbolinen merkitys on iso.